Keittokirjojen hyllyssä on vanha Keittotaito vuosimallia 1962. Irronneet kirjankannet on korjattu leveällä teipillä paikoilleen. Lehdet ovat kellastuneet ja suosittujen reseptien sivuilla on tahroja. Varsinkin Leipominen-osastossa on lehdille roiskahdellut taikinaa, rasvaa ja hilloa. Kirjan viimeiset lehdet ovat olleet tyhjät. Vuosien saatossa niille on kirjoitettu Rusinakakun, Paraisten piparkakkujen, Kertun vaaleiden sydänpiparien ja monen muun kakun ohjeet.Keittokirjan välissä on irrallisena liitteenä sienikartta. Yllättävää, että se on säilynyt näinkin monta vuosikymmentä. Väripiirroksina sienten tuntomerkit ovat selvästi nähtävissä. Hieman ihmettelen, että pulkkosientä ei ole merkitty myrkylliseksi. Häränkieli näyttää hyvin eksoottiselta sieneltä, en ole sitä luonnossa koskaan tavannut. Syötäviä sieniä on kuvattu kaikkiaan 43. Kelvottomia ja myrkyllisiä sieniä on neljä, sappitatti, äikätatti, punainen kärpässieni ja valkea kärpässieni.
Säilöntäohjeissa kerrotaan kuivaamisesta. Sienten kuivaamista on selostettu parilla lauseella. Tatit ja korvasienet pienennetään ja kuivataan ilmavassa paikassa esim. lankaan ripustettuna.
Omenoiden kuivaaminen kuulostaa yksinkertaiselta.
Omenat huuhdotaan ja niistä poistetaan siemenkodat omenaporalla. Ne leikataan viipaleiksi ja levitetään kuivumaan pelleille mietoon uuninlämpöön.
Kuivatut tuotteet säilytetään ilmatiiviisti pakattuna (esim muovipussissa) viileässä paikassa.
Käänsin kirjan sivuja leipominen-osastolle. Huomasin oivan vinkin munkkien ohjeessa. Ohjeen selityskohdassa kerrotaan.
Noussut taikina kaulitaan ohueksi levyksi, josta pyöreällä muotilla otetaan kakkuja. 1 tl hilloa pannaan kakun keskelle ja toinen kakku painellaan päälle. Kohottuaan munkit keitetään kuumassa keitinrasvassa kauniin ruskeiksi, nostetaan imupaperille valumaan ja sokeroidaan. Täytteenä voi käyttää myös banaanisosetta, luumusosetta tai yhden sokeroidun mansikan munkkia kohden.
Muistan äitiäni, kun suljen kirjan. Tunnen vastapaistetun omenapiirakan tuoksun, lieneekö ohje peräisin tästä kirjasta. Päätän avata kirjan entistä useammin. Siellä on monta kokeilemisen arvoista ohjetta.
Kaunis vanha sienikartta. Pulkkosienen myrkyllisyys havaittiin vasta 1979-luvulla. Vanhat reseptit ovat kokeilemisen arvoisia.
VastaaPoistaPeikkokin tykkää sienistä. Ja sokerimunkeista. Ja mansikoista. :) Ai miten maukas teksti :)
VastaaPoistahirvensarvensuolaa ja venkolia :)
VastaaPoistamukava muistelo. vanhoja keittokirjoja(kin) on myös meillä käytössä ja niiden simppelit ja huokean ruuan ohjeet soisi olevan enemmänkin käytössä.
Sieniä, nam. Huomenna lähden metsään katsomaan olisiko siellä muitakin kuin niitä hesarin kuvasta tuttuja...
VastaaPoistaTattimuhennoksella täytetty uunilahna on herkkua, juuri nyt siitä ei puutuu kuin tatit ja lahna.
Niin elävä, kaunis kertomus...
VastaaPoistatuoksut tuovat ja vievät meidät menneisyyteen...
Vanhat kirjat ovat aarteita ja keittokirjojen käsin lisätyt reseptit elävää historiaa. Upea sienikartta!
VastaaPoistaVoi mikä yhteensattuma. Juuri kanssa hain hyllystä vanhan keittotaito kirjan. Se on painettu vuonna 1941 ja äitini on saanut sen häälahjaksi. Siinä on samat sienikuvat, tosin eivät noin värikkäitä. Ja ihania ruokaohjeita mm. paistetut utareet, no se ei niin herkullisemmasta päästä.
VastaaPoistaFamu falsetissa,
VastaaPoistaSilloin vastako pulkkosienen myrkyllisyys havaittiin. Sattuikohan jokin myrkytystapaus ennen sitä.
Otin kirjan käyttöön ja haeskelen haukireseptejä juuri nyt.
isopeikko,
Mukava, että peikolle maistui.
Helinä,
Samaa mieltä. Pitäisikin ottaa viikottain ohjeita sieltä.
Demetrius,
Onneksi hesarin ansiosta sienestäjän eivät enää erehdy myrkylliseen valkoiseen sieneen.
Kuulostaa erittäin herkulliselta tatilla täytetty lahna.
Meillä on tänään haukea ja kalakauppiaalta ostettua 9,90 euroa kilo.
hanne,
Minulla ovat tuoksut, jotka tunnen, kun muistelen aikoja silloin joskus.
Elina,
Keittokirjoja ei tehtailtu ennen siinä tahdissa kuin nyt. Yleensä ne harvat kirjat olivat ahkerassa käytössä. Lapsena niitä oli mukava lukea ja kuvitella herkkuja.
Eija,
Sinulla on sota-ajan keittokirja, siinä taitaa olla niukan ajan reseptejä. Mielenkiintoista varmaan.
Katsoin kirjastani, myös siellä on Paistetut utareet-ohje, Sisälmyssylttyyn on myös ohje.
Luulen, että sisälmyksiä ja utareita ei ole saatavilla, olisko syynä alan lainsäädäntö tai kysynnän puute. No teurastamot valmistavat niistä omat sylttynsä, joita ostamme näteissä siivuissa marketeista.
Ihana kirjoitus, näin silmissäni leipomisosion roiskeet, rasvatahrat ja tunsin vastapaistetun munkin maun suussani.
VastaaPoistaYleensä se Leipominen-osasto on kaikkein suttuisin. Minulla on oma kotitalouskeittokirjani tallessa. Sienikartta on valitettavasti kadonnut.
VastaaPoistaVanhat keittokirjat ovat ihania! Muistan että äidilläni oli sellainen keittokirja jossa muun muassa neuvottiin miten jänis paloitellaan...
VastaaPoistaMinun keittokirjani eivät kyllä taida säilyä jälkipolville kun ovat jo muutaman vuoden käytön jälkeen sen näköisiä kuin olisivat uineet taikinakulhossa :)
Sulla on hieno keittokirja, äidiltäsi perittyä.
VastaaPoistaNe on hienoja muistoja , ja varmaan tulee äiti mieleen, kun niitä katselee!
Mulla myös on äitini keittokirja, pitääpä se joskus myös esitellä täällä.
Mutta siinä sun kirjassa olikin hieno ja selkeä sienikartta!
SusuPetal,
VastaaPoistaKiitos kauniista sanoistasi.
Liisa,
Jostain syystä ne sivut ovat sotkeutuneet eniten, eniten sieltä on ohjeita varmaan haettu ja kokeiltu.
Kaisa,
Aika kyllä patinoi ne keittokirjat, vaikka roiskeita niillä olisikin. Kannattaa säilyttää.
Harakka,
Minulle oli yllätys, että irrallinen sienikartta oli vielä talella.
Esitteleppäs se vanha keittokirjasi.
Minulla on Keittotaidon v. 1984 painos. Kirjoitin siitä blogiini tässä samaisessa Pakinaperjantain haasteessa. Sienikarttaa ei ollut. Paistettujen utareitten ohje oli edelleen.
VastaaPoistaMinullakin on vanhan keittokirjan takasivulla Paraisten piparkakkujen ohje.
VastaaPoistaNoita munkkeja voisi kokeilla, vaikutti mielenkiintoiselta.
Maaria,
VastaaPoistaEivät sitten 80-luvullakaan ole näemmä uskoneet, että utareita on lähes mahdoton saada. Ja kukapa niistä innostuisikaan.
Kirja on ihan hyvä, tosin ohjeita ainakin ruokapuolella joutuu maustamisten suhteen täydennellä
Kaanon,
Minäkin ajattelin paistaa munkit erilaisilla täytteillä, kun kuulostaa aika helpolta. Tulee ainakin tasakokoisia munkkeja.
Pakinasi herättävät aistit – ja halun kuivattaa omenia, paistaa munkkeja ja kerätä sieniä kun kartta on kaunis kuin taulu.
VastaaPoistaOlipa muistoisa ja nätti kertomus keittokirjasta. Ihme mihin kaikkeen jääkin jälkiä äideistämme, mummoista, sukulaisista joita ei muualla enää ole.
VastaaPoistaMulle tulee mieleen noista kuvista nykyäänkin meillä koulussa käytettävät ikivanhat opetustaulut. Upeita kuvia!
VastaaPoistaLastu,
VastaaPoistaMunkkeja minäkin ajattelin paistaa ja laitan hilloa sisään vanhoilla opeilla.
Kutuharju,
Luulisin, että aika monella on keittokirja-muistoja joko mielessä tai ihan kirjana.
Mari,
Minäkin pidän tuosta sienikartasta, sitä on lapsena katseltu kovasti. Pikkasen on päässyt nuhraantumaan.
Tuota sienikarttaa mekin lapsena tutkimme, ja vähän isompana kirjan reseptejä.
VastaaPoistaKaikista uusista ja hienoista keittokirjoista huolimatta juuri tuolla on aivan oma tunnearvonsa - lapsuusmuistot ja juuri ne ainoat oikeat maut.
Lämpöinen pakina!
Mk,
VastaaPoistaKiitos sanoistasi.
Ja kiitos koskettavasta kirjoituksestasi, lapsesta luopuminen on raskas koettelemus.