Nyt eletään sadonkorjuun loppuvaiheita. Elopellot ovat muuttuneet sänkipelloiksi. Osa pelloista on jo käännetty mustalle mullalle odottamaan uutta kylvöä. Korjuukoneiden jäljet piirtyvät säntillisen suorina riveinä saroilla, poikittain ja pystysuoraan. Sato on tarkasti kerätty talteen. Pudonneiden tähkäpäiden poimijoita ei ole tarvittu. Hyvästijätön tunne leijuu ilmassa.
Maanantai-iltana katsoin YLE:n TV1:n Ulkolinjan dokumentin Kiinalaisen potilaan piina.Dokumentin alustustekstissä kerrotaan lyhyesti koko ongelman ydin.
Kiinassa väki virtaa julkisiin sairaaloihin. Tuhannet ihmiset jonottavat yötä myöten isojen sairaaloiden edessä hoitoa, johon heillä ei ole varaa. Koska maan sairausvakuutusjärjestelmä on vielä alikehittynyt, useimmat eivät mene sairaalaan, ellei kyseessä ole todella vakava asia. Samaan aikaan sairaalat kilpailevat upporikkaista kiinalaisista kalleimmilla mahdollisilla hoidoilla.
Dokumentin keskiössä kerrottiin kiinalaisen, sokeutumassa olevan, pojan perheen tarina. Perhe oli viimeisillä rahoillaan, yhden vuoden ansiot, tullut leikkauttamaan pojan silmät. Jälkitarkastus piti olla kahden viikon päästä, mutta rahaa ei enää ollut. Rahaa yritettiin haalia naapureilta ja kyläläisiltä. Pojan mummi antoi viimeiset kokoon haalimansa rahat, jotta perhe voi matkustaa jälkitarkastukseen. Jälkitarkastuksessa todettiin leikkauksen onnistuneen. Uusi tarkastus pitäisi tehdä 3-6 kuukauden kuluttua. Perhe on jo täysin velkaantunut, rahaa ei ole - piina jatkuu.
Kiinalainen vienti virtaa länsimaihin. Meilläkin on menetetty tuhansia työpaikkoja Kiinaan, jossa työvoimakustannukset ovat murto-osa länsimaiden vastaavista. Dokumentti sai miettimään, miten suuri osa kiinalaisista on heitteillä. Ansiot eivät riitä edes perusturvaan, ruokaan, asuntoon, terveydenhoitoon. Pitäisikö ihmisen ainoaa omaisuutta, työpanosta, arvioida mittapuulla, joka riittää elämän perusturvan takaamiseen - Kiinassakin.
Sitä satoa korjaat mitä kylvät. Näissä mietteissä olen kiitollinen suomalainen.
Hyvä ja ajatuksia antava postaus. Meillä on jonkinlainen positiivinen kuva kiinalaisesta viisaudesta ja filosofiasta, vanhustenhoidosta jne.
VastaaPoistaToinen kuva on saastepilvinen taivas, ehotehotuotanto ja markkinointi, myrkyllisin väriainein maalatut lastenlelut, joita tänne USAAn virtaa jatkuvasti. Ehkä Suomeenkin.
Olet oikeassa Arleena ollessasi kiitollinen Suomen luomasta turvasta. Sopisi muidenkin muistaa. Kiitos!
Kiitollisuus lähtee tosiasioista. Ja muistamisesta. Suomessa on moni asia hyvin, vaikka tapetilla pidetään kielteisiä ilmiöitä. Mutta sitä uutisointi yleensä on.
VastaaPoistaSisarentytär miehineen haki pari viikkoa sitten adoptoimansa pojan Etelä-Afrikasta ja kuopuksemme on kummisetä. Pienen tumman pojan biologisella äidillä on AIDS eikä hän voinut hoitaa lastansa (joka ei ollut saanut tartuntaa).
Katsoin myös sen dokumentin, ja en voinut uskoa, kuinka vähän kiinallaiset saavat työstään rahaa..
VastaaPoistaTietenkin siellä eläminen maksaa paljon vähemmän kuin täällä hyvinvointi Suomessamme.
Mutta olen silti kiitollinen, että saan asua juuri suomessa.
Täällä on turvallista asua.
utukka,
VastaaPoistaJoskus pitää herätellä, ei aina ole valittamisen aihetta. Myrkyllisiä farkkuja, ihottumaa aiheuttavia nojatuoleja, lasten lelujen myrkyllisyys ja muut vaarat jne.
Näitä on täälläkin ollut ja tulee olemaan.
Lastu,
On se jännä kuinka hyvät uutiset eivät ole uutisia tai niitä ei uutisoida, niistä tehdään dokumentteja jos niitäkään.
Pieni tummaihoinen sai hyvän kodin ja elämän. Kunpa muistaisimme todellista hätää kärsiviä.
Harakka,
Meilläkin olisi työpaikkoja enemmän, jos Kiinassa olisi toimeentuloon mitoitetut palkat,sosiaaliturva heikommille jne.
Ei kannattaisi täältä siirtää enää tehtaita sinne, saisivat itse hoitaa työpaikkansa.
Näin se menee. Työ kiertää maailmaa. Kun kiinalaiset tuosta rikastuvat tapahtuu kurjistumista jossain muualla. Silloin työvoimavaltainen tuotanto siirretään Kiinasta sinne muualle. Niin se käy.
VastaaPoistaIsopeikko,
VastaaPoistaVoi olla, mutta siihen kuluu aikaa. Onko maailma enää samanlainen - tuskin.