sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Pullonposkesta luja ote

Reiska oli kierrellyt aikoinaan lomamatkoilla ympäri Eurooppaa. Kanariansaaret, Espanjan Aurinkorannikko, Kreikan saaret, Turkki ja Bulgaria olivat tulleet tutuiksi. Viinit ja väkevät virtasivat matkoilla iloisesti kurkusta alas. Juominen oli halpaa. Reiska osti itselleen tuliaisiksi viinaksia täyden lastin ja hieman enemmänkin. Kun alkoholin tuontirajoitukset poistuivat, Reiska sai kulkea rehdisti vihreää linjaa pitkin ja kantaa alkoholia niin paljon kuin jaksoi.

Vuodet kuluivat. Reiskaa eivät enää kiinnostaneet kaukaiset maat. Rahatkaan eivät enää riittäneet pitkille matkoille. Työpaikat olivat vaihtuneet. Välillä oli ollut aikoja, jolloin ainoa tulolähde oli ansiosidonnainen. Matkat suuntautuivat Viroon. Kaljakärry oli aina mukana, tullessa se oli täysi. Väkevät kannettiin kasseissa.

Alkoholista oli tullut ongelma, pullo oli tärkeintä maailmassa. Perhe oli jo jäänyt. Lopulta meni työpaikka. Reiskalla oli vain työttömyyskorvaus ja asuntona autiotalo. Sen hän jakoi kohtalotoveriensa kanssa.

Nyt Reiska kantoi läheisestä marketista mäyräkoiria päivittäin. Rahat loppuivat aina ennen päivärahan maksupäivää. Rahattomina päivinä Reiska puristeli pullonposkia. Jospa pohjalle olisi jäänyt muutama tilkka. Jano oli kova, sitä ei vedellä saanut sammutettua.

Tilipäivä oli juhlaa. Alkosta pullo pöytäviinaa ja olutta sixpakki.
Eräänä tilipäivänä kohtalo puuttui Reiskan elämään. Keskellä katua pettivät jalat. Reiska kaatui katuun. Sixpakki paiskautui katukivetykseen ja kallisarvoinen janojuoma virtasi pitkin katua. Reiska makasi kadulla katse taivaaseen puristaen viimeisillä voimillaan kädessään pulloa taivasta kohden.

Ohikulkija hälytti ambulanssin. Reiska aloitti uuden matkan.

18 kommenttia:

  1. Noinhan siinä tuppaa monelle käymään. Uusi kuningas astuu valtaistuimelle, joskus salakavalasti. Ja ihminen itse on ammattilainen selittämään loput - siis itselleen parhaaksi.

    Uusi matka voi olla matkan "rajan" taakse tai herääminen valtakuntaan, jossa ei haluakaan enää olla. Toivon, että Reiska herää.

    VastaaPoista
  2. Tarina on hyvin todentuntuinen.

    VastaaPoista
  3. Tällaisia reiskoja voimme nähdä päivittäin kaduillamme..
    Ei oikeastaan kukaan ihminen enää voi auttaa reiskaa...
    Surullista, järkyttävää...

    VastaaPoista
  4. Surullinen ja hyvin kirjoitettu tarina itsetuhoisuudesta.

    VastaaPoista
  5. Tuo kuva on upea, pyöreä muoto toistuu kiehtovasti.

    Joo, Reiska-parkoja.

    VastaaPoista
  6. Tarinasi tuntuu tutulta. Reiskoja on ollut ja tulee olemaan. Heikommat sortuu, eivätkä yksin pysty takaisin kaidalle tielle.

    VastaaPoista
  7. Sanovat, että alkoholismi on sairaus. Ketään ei viedä pakkohoitoon, joten pitäisi itse ymmärtää. Vaan eikös oireisiin kuulu itse taudin kieltäminen? Hyvä tarina.

    VastaaPoista
  8. Pistämättömästi tarinoitu. Hyvä otsikko, Hieno kuva, pullonvihreä sopi Reiskan kasvojen väriin.

    VastaaPoista
  9. Johdonmukaisesti etenevä kertomus elämän nurjalta puolelta.

    VastaaPoista
  10. Elegia,
    Valitettavasti liian monelle.
    Hiipii pikkuhiljaa ja ottaa otteeseensa. Siitä onkin vaikea päästä pois.

    Sitä min äkin toivoisin.

    Una,
    Kiitos.

    Unelma,
    Liiankin totta monen kohdalla.

    hanne,
    Totta. Oikeastaan tarina sai alkunsa, kun perjantaina näin tapauksen, jossa "reiska" kaatui katuun ja matka jatkui ambulansissa.

    Yaelian,
    Tallaiset tapaukset ovat niin lohduttomia. Ihminen ei hallitse enää itseään.

    SusuPetal,
    Sääliä he ievät tarvitse, koska se ei auta. Mutta mites elämän sais uudelleen hallintaan, ei kai kukaan muu jos itse kohde ei oivalla tilaansa.

    aimarii,
    Tuttua on ja joka päivä näitä näkee hoipertelemassa ja jopa hyvinkin nuoria.

    isopeikko,
    Niin, kyllä itse pitäisi tiedostaa oma tilansa. Muuten ei apu auta.

    Rita,
    Kiitoksia. Niin kai ne kasvot olivat jo vihertävät.

    oopee,
    Lyhyesti Reiskan ankea elämä.

    VastaaPoista
  11. Reiskaparka.
    Alkoholi vie kaiken, lopulta jäljelle jää haparoiva kuori vailla muistoja ja persoonallisuutta.

    VastaaPoista
  12. Kuningas Alkoholi on yksinvaltias. Kun se saa otteen Reiskasta, kaikki muu on toisarvoista: läheiset, työpaikka, elämän mieli ja ilo. On vain yksi ylitse muiden, pullo, kunnes ei sitäkään.

    Sitten on kahdenlaisia reiskoja: heitä jotka juovat ja heitä jotka sekä juovat että lyövät.

    VastaaPoista
  13. Kauniin kuvan sait pahaan tarinaan.

    VastaaPoista
  14. hoover,
    Niin se alkoholi vie miestä (ja joskus naistakin)

    Lastu,
    Yksinvaltias se alkoholi on, siinä ei auta muiden puheet, kun tahto puuttuu kärsivältä ja kuningas kuljettaa.

    Hannele,
    Vähän väriä surulliseen tarinaan.

    VastaaPoista
  15. Mitä tuohon voisi sanoa, tuo kertomus on liian tosi. Vaikuttavasti kerrottu.

    VastaaPoista
  16. Demetrius,
    Kiitoksia mukavasta kommentista tosin aihe pakinassa ei ole mukava, mutta näitä tapauksia on jo liikaa.

    VastaaPoista
  17. Noinhan se menee. Liian usein.

    VastaaPoista