keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Naakat puistossa


 Puistossa tapasin naakat.  Ensin huomasin vain kaksi, jotka nauttivat lounastaan. Ne juoksivat aina samaan suuntaan, vanhan lehtikuusen juurelle. Ihmettelin, mitä ne hakevat juurakon alta. Kunnes kurkistin vaivihkaa juurien alle. Siellä oli maapähkinävarasto. Naakoilla oli oikea herkuttelupäivä. Oravaa ei näkynyt. Eipä taida ressukka tietää, että talvivarastolla on kutsumattomia vieraita. Naakat ovat vikkeliä ja pelokkaita. Tietävätkö olevansa varkaissa.


Kun vatsa on täynnä, on aika kirmata ottamaan aurinkoa vihreälle nurmikolle. Paikalle ilmestyi myös kavereita ja kirmailu jatkui heleässä auringossa.Varastoon jäi syötävää huomiseksikin.
























Tänään, aamulla, oli sateista ja maassa oli valkoisia lumipälviä. Pisarat iskeytyivät ikkunaan, oli kalseaa, marraskuun apeaa. Onneksi aurinkoa saatiin jo keskipäivän jälkeen.  

8 kommenttia:

  1. Naakkoja näkee nykyisin suurina parvina vähän joka puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat täällä puistojen lintuja. Tykkäävät kai ihmisistä.

      Poista
  2. Ensimmäisessä kuvassa olevan naakan tepastelu on niin naakkamaista, että en voinut kuin nauraa ja muistella omia kohtaamisiani näiden luonnon hyljeksittyjen, mutta älykkäiden lintujen kanssa. Kerrassaan hieno syksyinen kuvasarja persoonallisesta lintulajista...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naakat ovat kyllä vikkeliä ja kiireisiä. Eipä niistä kunnon kuvia tahdo saada

      Poista
  3. Täällä ei taidakkaan naakkoja olla;muita lintuja kylläkin. Tai menevätkö naakat Afrikkaan talvehtimaan;siinä tapauksessa tulevat tännekin.
    Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkistin Wikipediasta, niin osa naakoista muuttaa Etelä-Itämeren alueille ja osa Hollantiin ja belgiaan. Osa jää Suomeen Varsinais-Suomeen ja Turun seuduille.

      Poista
  4. En erota naakkaa mustavariksesta, mutta kivannäköisiä lintuja nuo kaikki mustat ovat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko mustavaris vähän tanakampi kuin naakka. Naakoiksi nämä otaksuin. Ainakin käyttäytymisen perusteella.

      Poista