torstai 24. heinäkuuta 2014

Raumalla

 Kerhomme teki retken Rauman pitsiviikoille. Helteinen keskiviikko vietettiin iltapäivään saakka kiertelemällä vanhaa Raumaa. Pihakirppiksiä oli joka korttelissä vähintään yksi. Negatiivista kirppiksissä oli,  että tavaramäärä oli vähäistä ja heppoista. Valinnanvaraa ei ollut ja ostokset jäivät yhteen ainoaan kohdallani. Ostin pienen iltalaukun, jonka hihnalle löytyi jatkokäyttö. Kiinnitän sen videonauhoista kudottuun iltalaukkuuni. Näyttää vähän siltä, että kirppisten tarjonta on hupenemassa.
Merkitseekö se sitä, että kotien tarpeettomat tavarat on jo myyty ?
Pääaiheemme oli kuitenkin yhteinen kesäretki, oheistuotteena oli pitsinäyttelyyn ja vanhaan kaupunkiin tutustuminen.
Retkemme huippukokemus oli Rauman jälkeen. Yövyimme Noormarkussa A Ahlströmin tehdasmiljöössä, joka on saneerattu hotelli- ja virkistyskäyttöön. Nautimme kauniissa puistoympäristössä kesästä ja alueen kauneudesta. Postaan Noormarkusta myöhemmin.
   
Autovilinässä oli vaikea kuvata Rauman vanhaa miljöötä, mutta muutamia kuvia sain napattua.
Tarjolla oli myös tusinan verran taidegallerioita, eri tasoisia ja tyylilajein grafiikkaa, akvarelleja, maalauksia, veistoksia, keramiikkaa. Aika harvinaista, että pienessä kaupungissa on useita gallerioita.
Löysimme myös yllättävän paljon kahvila-ravintoloita, valinnanvaraa oli. Valintamme osui oikeaan.
Nautimme bolognesepastaa ja kylmäsavulohisalaattia. 
Päivä oli liian aurinkoinen kuvaamiseen. Tässä idyllinen katumiljöö.


Kaupungin kaunein aarre lienee Pyhän Ristin kirkko, joka on rakennettu 1500-luvun alussa.
Kuuntelimme viileässä kivikirkossa urkukonsertin.
Kirkon ohi virtaa Raumanjoki kapeana ja kanavamaisena.

10 kommenttia:

  1. Vitsi, sinä olit Rauman Pitsiviikoilla. Ja me mennään sinne lauantaina. Olin jotenkin sekoittanut päivämäärät ja luulin että Pitsien olevan vasta parin viikon kuluttua. Annoit iloisen yllätyksen.
    Ihania taloja ja kujia olet kuvannut. Mutta kuten sanoit, ihmisvilinässä on vaikeata saada kuvaa (sinulla on käynyt hyvä tuuri), mutta minulla saattaa ollakin vaikea kuvata, koska viikonloppuna taitaa olla vielä enempi väkeä - mutta kuulemma yhtä kuumaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumuus tosiaan myös häiritsi tutustumista Rauman vanhaan kaupunkiin.
      Lauantaiksi on luvattu hellettä. Kannattaa poiketa virvokkeille sopivaan varjoon välillä.
      Mukavaa reissua, katselen sitten kuvasatoasi, kun reissukuvat ovat eetterissä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Siellä on kaunista, mutta hellepäivä ja liika aurinko ei ollut nyt mukavaa.

      Poista
  3. En ole ikinä tainnut olla Raumalla,mutta nuo nätit puuhuvilat olisi kiva nähdä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raumalla kannattaa poiketa, siellä on katsottavaa. Mutta se aukeaa ehkä paremmin muuna aikana kuin pitsiviikon aikana. Vähemmän liikennettä on aina plussaa.

      Poista
  4. Vain kerran olen käynyt Raumalla ja siitäkin on jotain vajaa 40 vuotta sitten!

    Harmi köyhiä kirppiksiä, Itselläni on se kokemus, että tavaraa on kyllä vielä yllin kyllin myytäväksi, mutta Helsinkihän on iso kaupunki, ihmisiä ja tavaraa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että ne runsaat kirppikset ovat isommissa kaupungeissa. Onhan siellä ostajiakin
      moninkertaisesti.
      Muuten Rauma on kokemisen arvoinen ja juuri se vanha Rauma.

      Poista
  5. Kaunista. Tutut paikat. Olen käynyt Raumalla mieheni kanssa.

    VastaaPoista
  6. Oli hyvin aurinkoista ja hellettä, mutta mukava käynti.

    VastaaPoista