Jäätelöllä

Kävelin kauppatorille jäätelölle. Valitsin pekaanitoffeejäätelön.

Vain yksi pallo, ajattelin kaloreita. Jäätelöä olisin voinut syödä enemmänkin.

Se on helteillä niin raikasta ja hyvää, mutta pysyin alkuperäisessä suunnitelmassani.

Valitsin paikakseni varjoisan katoksen. Ihailin torin vastapäisessä päädyssä vanhaa funkkistyylistä kalahallia. Siellä ei myydä enää kaloja, vaan annetaan turisteille informaatiota kaikesta siitä,

 mitä katsottavaa ja kokemista kaupungista löytyy. 

Toivottavasti kalahalli säilyy pitkään eikä sitä home pääse turmelemaan, ajattelin.

Siirsin katseeni hotellirakennukseen ja huomasin heti, että katolle on ilmestynyt uusi iso kello.

Kello on 15.50 ja jäätelöä on vielä jäljellä.

Kas vain, sähkön siirto on kelloon toteutettu todella helpolla tavalla.

Putken sisällä kulkeva johto on kuljetettu kelloon ilmateitse. Voihan sen noinkin tehdä,

mutta rumalta näyttää. Eipä siihen sivulliset voi puuttua, saa olla noin. 

 Jäätelö on syöty, nousin ja kävelin torin poikki kohti kalahallia.

En voinut olla kuvaamatta kesän kauneimpia näkymiä.

Suntin komeat hopeapajut olivat reheviä, joki tyyni ja ruoho vihreää. 

Tämä on parasta aikaa kesässä, ajattelin.

Pysähdyin Baltija-patsaalle. Kivipuro on siivottu siistiksi ja ruoho on vihreää

vastaleikattuna, mutta puro on kuiva. Kivipuroon ei ole laskettu vettä.

Onko tämä säästötoimenpide kaupungilta, siltä vaikuttaa.

Ehkä laitteet ovat rikki eikä niitä kannata korjata.  

Kyllä kivipuroa ihailee ilman vettäkin.

Olen säästämisen kannalla, vaikka tästä säästöstä ei apua ole

 kaupungin krooniseen rahantarpeeseen.

 Kävelin Suntin kaunista polkua koivujen katveessa.

 Suntti oli hiljainen, eivät solisseet vesiurut. 

Suurin osa niistä on rikki ja käyttökulutkin ovat korkeat.

Ajan tasalla olevat virkamiehet ovat sitä mieltä,

 että eipä näinä puutteen aikoina kannata tuhlata euroja korjaamiseen. 

Oikeastaan ihan hyvin tulen toimeen ilman vesiurkujakin,

eipä häiritse hiljaista kävelyretkeäni vesiurkujen solina. Nyt puhuu vain hiljaisuus.

 Mitäpä pahaa minulla olisikaan näin söötistä lokista sanottavana. Ei mitään, ajattelin

ja poimin lokkien pudottamia sulkia maasta. Niistä on tulossa jotain kaunista kotiini.

 Suntin saaressa kukkivat ohdakkeet ja mesiangervot. 

Tuoksu kiiri nenääni joen toiselta puolelta. Luonnonkukat ovat kauniita.

Mukava, että ne saavat kasvaa vuosi vuodelta ja kukkivat, ajattelin.

 

 Jostain syystä tämä sorsa ei ollut päiväunilla tai se oli ehkä juuri herännyt.

Näytti uniselta. Mielelläni poimisin sorsan sulkiakin. Luulen, että sorsa

ei raski sulkiaan pudottaa, joten tyydyn lokkien, naakkojen ja varisten sulkiin.

Nekin mustanharmaina ovat oikein sopivia.

Kiitos tästä kauniista kävelyreitistä kesälle.