perjantai 30. toukokuuta 2014

Metsässä

Torstaina menin metsään kuusenkerkkiä poimimaan. Kuuset "kukkivat" parhaillaan, voiko tuota kukinnaksi sanoa. Kyseessä on uusi kasvu, joka "vanhenee" ja siitä tulee hako.
Kuusenkerkkää voi käyttää ruoanvalmistuksessa salaateissa, keitoissa, muhennoksissa ja  mausteena, siitä saa kuivaamalla teetä.  Tänään keitin kuusenkerkkäsiirappia, vaan ei tullut siirappia tuli mehua.
Näinkin voi käydä, kun luottaa ohjeeseen. Kuusenkerkkäsiirappi/mehukokkailuni on luettavissa Kotona-blogistani. Vaan eipä tuo moka haittaa, kyllä se käytetyksi tulee. 



 Kuuset ovat kauniita  ja kerkkiä riitti kerättäväksi yllin kyllin. Keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Olin siskoni kanssa omassa metsässä, joten ei mitään ongelmaa sen suhteen. Keräsin myös maitohorsmaa parsan tapaan laitettavaksi ja horsmat on jo syöty vähän lehtiä on vielä jääkaapissa, käytän niitä salaattiin.
Mäntymetsä on hyvin juhlallinen kuin kirkko. Muistuukin mieleen runon tai laulun sanat. Nyt metsä kirkkoni olla saa, voin sielläkin palvella Jumalaa. Enoni sanoi tämän riimin usein ja lapsen mieleen se on jäänyt kai ikuisiksi ajoiksi. Tarkistin noiden sanojen alkuperän. Ne ovat Paimenpoika-laulusta
vuodelta 1930.

8 kommenttia:

  1. Minäkin kävin tänään pojan kanssa kävelemässä metsässä ja siellä on nyt niin kaunista, vaaleita mustikkamättäitä joka puolella ja linnut lauloivat. Pitäisi mennä useammin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsässä on rauhaisa tunnelma ja kevyt hengittää happea.

      Poista
  2. Metsässä on kyllä nyt niin todella kaunista, kaikki alkavat viheriöidä kauniisti!
    Ja kauniit ovatkin runon, tai laulun sanat, mieleen painuvat ja niin tottakin vielä!
    Hyvää viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista todellakin.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle

      Poista
  3. Metsässä ihminen uudistuu, virkistyy, rauhoittuu. Kaikki puut ovat ihania, kuusi niistä suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, metsä on hyvä rauhoittumisen paikka

      Poista
  4. Kuuset ovat aina kauniita: Keväällä nuoret kerkät niissä, suvella muuten vaan ja syksyllä kantavat käpyjä, talvella antavat puutarhalla parempaa pienilmastoa ja eläimille suojaa.

    Meillä kasvaa nyt lahjana saatua valkoista maitohorsmaa. Parsa parsana.

    VastaaPoista
  5. Kuuset ovat tunteellisia ja niissä on ihana pihkan tuoksu. Männyt taas vakavan juhlallisia.
    Valkohorsma on varmaan kaukista ja siitäkin saa salaattipöytään lisuketta, jos raskii ottaa.

    VastaaPoista