perjantai 22. marraskuuta 2013

Ohutta lunta

Eilen oli kaunis valkoinen huurre laskeutunut kaikkialle. Lenkilläni maisemat olivat kuin postikortista.
Kun kuvasin näitä ruusunmarjoja, tuli luokseni pieni tyttö, n 4 -vuotias. Hän kertoi, että kirkon pihassa on pensaissa valkoisia marjoja, mutta niitä ei saa syödä. Siellä on myös mustia ja punaisia marjoja eikä niitäkään saa syödä. Kerroin, että nämä ovat ruusunmarjoja joita voisi syödä soseeksi keitettynä, jos ne kasvaisivat jossain muualla kuin täällä puistossa. Sanoin hänelle, että kirkkopihassa on lumimarjoja ja happomarjoja. Niitä ei saa ollenkaan syödä. Happomarjan kohdalla huomasin, että pikkutytölle nousi hämmästynyt ilme kasvoille. Arvasin, että happo sana toi hänelle mieleen jotain pahanmakuista.
                                                     
Eilen aamulla huomasin, että kaupungin joulukuusi oli mies- ja nosturivoimin saatu pystyyn. Tästä alkavat joulunajanodotus myyjäisineen, joulutori avataan viimevuotiseen tapaan ja joulukonsertit alkavat.
Äsken kuvasin joulukuusen, jossa loistavat jo kynttilät. 

27 kommenttia:

  1. Kauniita ruusunmarjakuvia ja ihanan pikkutytön kanssa olet jutellut!

    VastaaPoista
  2. Tästä se alkaa, joulutus. Lunta siis odotettavissa lähipäivinä tännekin. Voih!

    VastaaPoista
  3. Mukavan huurteiset marjakuvat. Laitoin tänään töissä jo joulukoristeet esille. Kyllä siinä heti tunnelma nousi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulusta on mukava nauttia jo ennen sitä H-hetkeä.

      Poista
  4. Kaunista valkeaa lunta ja hienoja yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  5. Rakastan huurteella koristettua luontoa, joulutunnelmaa ja kohtaamisia pikkutyttöjen kanssa. Kiva postaus taas, Arleena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Lapset ovat aitoudessaan niin hellyttäviä.

      Poista
  6. Tulin tutustumaan blogiisi enkä "turhaan" : ) Meillä monella on juuret maalla - onneksi, kuten itsestäsi kerrot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistäsi, pistäydyn vastavierailulla.

      Poista
  7. Lumi kaunistaa kyllä harmaata maisemaa!

    VastaaPoista
  8. Kauniita talvisia kuvia;) Lunta olisi kiva nähdä täälläkin,sen sijaan luvassa on hellettä....

    VastaaPoista
  9. Meillä on jo sen verran viileä, että kuuraa ei tee mieli lisätä joukkoon. Joulunodotus kyllä kelpaisi kaikkine valoineen ja markkinoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ovat markkinat alkaneet. Kävin tänään jo ensimmäisessä ja nyt puikot kilkkaavat. Päätin kutoa itse kaitaliinan

      Poista
  10. Jahas, kuusi pystytetty, komea on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikein symmetrisen kaunis ja käpyjä mukana. Nyt odotellaan joulutoria kuusen juurelle.

      Poista