perjantai 29. marraskuuta 2013

Joulukranssit ja paperitähdet

Etsin piirongin laatikosta eli joulukoristelaatikosta muutaman kranssin esille. Aion uudistaa kransseja  huomenna askartelukerhossamme. Lisään mukaan tähtiä, käpyjä ja jotain muutakin. Katsotaan, mitä kokoonkutsuja on kerännyt askartelupöytään.
Huomenna kymmeneltä on tarkoitus aloittaa ja aikaa on kokonainen päivä.  Olkikranssi on aika iso ja vanha,
enimmäkseen se on ollut tuollaisena riippumassa, mutta on siinä ollut koristeitakin.
Olkikranssi on myös etualalla oleva ja sitä en ole osannut sijoittaa oikein mihinkään. Nyt uudistan sitä lisäämällä siihen jotakin. Se selviää huomenna. Ruskean kranssin punoin ehkä kymmenen vuotta sitten Turun pihamme klematiksen varsista. Tuota kranssia ei voi heittää pois, siihen liittyy itsekasvattamani  klematiksen ja silloisen pihan  muistoja. Ehkä liitän kranssiin tähtiä ja käpyjä.

Ostin muovipäällysteistä ruskeaa rautalankaa. Sitä tarvitsen kranssitöihini. Harmaata ohutta pahvia olen varannut myös,siitä leikataan tähdet.
Tämä tähtisykerö on tarkoitus selvittää ja viime vuotiseen tapaan kiinnitän tähtiketjut keittiön ikkunaan.
Huomenna on mukava päivä askartelun ja pikkujoulun merkeissä.
Mukavaa pikkujoulua kaikille.

10 kommenttia:

  1. Mukavaa ja luovaa askartelupikkujoulua! Mielenkiinnolla jään odottamaan koristeita. Tosin ovat kauniita itsellään. Oivallinen keksintö sinulla ollut tehdä entisen pihan klematiksesta kranssi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Klematiskranssia on varjeltu kaikin tavoin, että se pysyy ehjänä. Nyt se on saanut vahvistusta rautalangasta.

      Poista
  2. Mukavaa askertelua sinulla.
    Hyvää ja kivaa pikkujoulua sinnepäinkin.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa askartelua ja jäänkin odottelemaan kuviasi kranssimuutoksista;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna on aikaa kuvata jotain, osa on vielä kesken.

      Poista
  4. Jään odottelemaan kättesi töitä mielenkiinnolla. Hyvää pikkujoulua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain sain valmiiksi ja osa pitää viimeistellä

      Poista
  5. Minä luulen, että sain tätä postaustasi lukiessa ja katsellessa itsellenikin askarteluintoa. Kiva nähdä näitä sitten tuunattuna.

    VastaaPoista
  6. Vanhaa on mukava tuunata uuteen uskoon.

    VastaaPoista