perjantai 8. maaliskuuta 2013

Hyvin perusteltu

Asettelija on ollut taas asialla. Maljakot ja muut tärkeät esineet ovat siirtyneet tasolta ikkunapenkille.paikasta toiseen. Asettelijasta voisi käyttää nimitystä ahtaaja, sillä tavara lisääntyy viikko viikolta. Aina löytyy jotain erittäin tarpeellista. Säilytystilat ovat rajalliset, mutta ahtaaja ei siitä piittaa.
Eilen asennettiin uusi seinäkaapisto ja se tuli tarpeeseen. Nyt loppuu tavaroiden etsintä ja hukassa olleet löytyvät.. Viimeksi ahtaaja etsi laastaria, jokaisen kaapin ovi ja piirongin laatikko avattiin tuloksetta.  Kymmenen minuutin kuluttua määrätietoiset askeleet johtivat siivouskomerolle, kuin taikaiskusta käsi ojentui ylähyllylle ja siellähän se laastaripaketti oli.  

Nyt ahtaaja istuu sohvalla ja katselee avaraa olohuonetta aina ruokailutilaan saakka. Tilan säilyttäminen avarana  on haastavaa. Toisaalta ahtaaja rakastaa avaruutta. Joskus hiipii mieleen ajatus vähentää tavaroiden määrää, mutta se on vain ohimenevä ajatus.
En edes mattoja ole laittanut lattialle, ahtaaja mietiskelee.  Ne olisivatkin liikaa ja peittäisivät  tykätyn parketin.
Sisustamisessa on yksi hyvin tärkeä periaate, hankinnoilla ja hankkimatta jättämisellä on oltava kunnon perustelut.  Hyvin suunniteltu ja perusteltu on hyvän lopputuloksen tae.
Hyvillä mielin ahtaaja jatkaa seuraavan projektin suunnittelua.  

******************

13 kommenttia:

  1. En nyt tiedä mitä tuolta voisi enää vähentää, aika pelkistetty avara tila. Vaasitkin ikkunalla on vain piristävä väriläikkä valkoisuuden keskellä. Kaunista ahtausta, sanoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappitila on aiheuttanut ongelmaa, kun kerätyt aarteet pitää saada talletettua ja muu tarpeellinen seilaa ilman omaa nimikkopaikkaa ja asukkaat ovat usein etsimässä jotain jostain. Ahtausta se on, kun on saatava kaikki paikoilleen.

      Poista
  2. Avarassa tilassa on hyvä hengittää ja sinne mahtuu paljon hienoja ajatuksia!
    Pidän sisustuksestasi. Paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ajatuksille pitää olla tilaa, nehän poukkoilevat sinne tänne.

      Poista
  3. Ei tuolla ahtaaja ole näyttänyt käyneen - tilaa ja ilmaa on. Sais tuo ahtaaja sätkyn jos tulis mun kotiini.. :)
    Sinun kotisi on niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ahtaaja pyörittää säännöllisin väliajoin kippoa ja kappoa, tyynyjä ja kukkia sinne sun tänne.

      Poista
  4. Täytyy todeta että harvalla ahtaajalla on noin kaunis ja viihtyisä työympäristö! Tulee halu vähentää omia romppeita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, välttämättä ei tarvitse vähentää, vaan sijoittaa oikeille paikoille ja kaappeihin.

      Poista
  5. Ihan totta: joskus vähemmän on enemmän. Siis vähemmän tavara tuottaa enemmän harmoniaa. OMassa kodissa vain on vaikea toteuttaa tätä periaatetta, varsinkin jos esineet ovat muistoarvonsa takia enemmän kuin pelkkiä esineitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just niin ja siksipä mistään ei voi luopua. Vanhat rakkaat tavarat on ehdottomasti säilytettävä. Kuulen usein ja itsekin olen samaan syyllistynyt,että voi kun heitin sen ja sen pois ja nyt se olisi ollut juuri sopiva.

      Poista
  6. Kauniin näkoinen kotiympäristö on ahtaajalla.Ja niin avaraa,ei lainkaan ahdasta.

    VastaaPoista
  7. Sinulla on valoisa kaunis koti, korkeat huoneet ja ah, niin ihanan leveät ikkunalaudat! aikaisemmin syyttelin kaappien puutetta siitä, että tavarat olivat huiskin haiskin pitkin huushollia. mitäköhän nyt syyttelisin, kun kaappitilaa on vallan mainiosti, mut silti tavarat lojuu pitkin huushollia!?
    jatkokertomus, jään odottamaan mielenkiinnolla millaiseen seinäkaappiin päädyit;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus vain ei jaksa, mieluimmin haaveilee, että kaikki olisi järjestyksessä ja miten kauniilta sitten kaikki näyttää. Minulle käy välillä juuri näin.
      Nyt odotan, että uuteen kaappiin saadaan vielä ovet ja saan aloittaa uuden järjestyksen komeroissa.

      Poista