tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kotona vain

 Pääsiäinen on jo uhkaavan lähellä. Alkuviikon päivät ovat vilahtaneet nopeasti. Huomiseksi on ohjelmaa. On aika täyttää verottajalle taas kimppu veroilmoituksia. Nyt olen jo ajoissa, jättöpäivä on 2.4.2013. Hyvin ehdin. Helmikuussa hikoilin viimeisenä jättöpäivänä ja vein ilmoitukset 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Onneksi verotoimisto on kävelymatkan päässä eli lähellä.
Pääsiäismunat nostin aika lähelle kattoa, takkamuurin päälle. Huomenna kylvän herneet ja muita versoja.
 Atsalea kukkii jo takan päällä, aika ihana väri, ja on iso rehevä. 
Tänään avasin iPadiin Instagramin ja opettelin sitä. Sivupalkissa on linkki sinne, käykää kurkistamassa ja liittykää leikkiin mukaan. Vaikuttaa yllättävän rennolta. Kuvia lähinnä ajattelin laittaa pienistä sattumista ja muusta touhuilusta. 
Raha kasvaa puusta ja puussa, sen olen oivaltanut jo pienenä. Rahapuu ilmestyi piirongin päälle ja nyt sitä rahaa kasvaa siellä - toivottavasti.
Täällä lämmittää takassa palava puu, tosin juuri on pesällinen eilen poltettu ja takka siivottu, eikä tuli nyt leimua.
On hyvä muistaa, mikä on tähdellistä.  Tähdellistä on vain pilvetön yötaivas

12 kommenttia:

  1. Ihana söpö munarivistö! Täällä missä nyt olen ei pääsiäistä vietetä eikä rairuohoa kaupoissa näy. Toivon että ennen lähtöä jättämäni veroilmoituskaan ei ole tullut bumerangina takaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kommentti ei ollut mennyt minnekkään, tietysti se leijuu avaruudessa ehkäpä Siperian yläpuolella.
      Sanoin aikaisemmin, että siellä on erilaiset juhlat.
      Syksyllä vähän ennen joulua saat postia, miten veroilmoituksen on käynyt.

      Poista
  2. Ajankulun nopeuden huomaa - ei niinkään joulun, juhannuksen ja pääsiäisen tiiviistä lähentymisestä, vaan veroilmoitusten jättöajoista. Tuntuu joka vuosi yhä enempi, että vastahan sen juuri eilen tein, eli keräsin kaiken tarvittavan paperimäärän.
    Mulla oli aikanaan tosi iso rahapuu, mutta ei se mitään rahaa tuonnut. Taisi olla väärennetty puu koko rahapuu :)
    Hyviä ja kauniita pääsiäisen alusaikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä on se kammotus, joka pilaa ensin monta päivää kun pitäisi ja pitäisi ja täyttövaiheessa pilasi tämän päivän vielä. Sinne menivät ja sietää mennä hyvin läpi.
      Saa nähdä miten minun käy rahapuun kanssa, kerron kyllä heti kun rahaa tulee.
      Sitä samaa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. On todella, ihastelen sitä ohi kulkiessani.

      Poista
  4. Todellakin, yötaivaat ovat olleet viime aikoina todella tähdellisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain, eikä muuta tähdellistä tarvitakaan, menköön elämä vain kevään pyörteissä.

      Poista
  5. Tykkään noista pääsiäismunista takanpäällä.
    Kivasti olet laittanut ne tuikkualusiin, kiva idea onkin.
    Ja niin kaunis atsalea!
    Hyvää Pääsiäisen aikaa sulle!

    VastaaPoista
  6. Tädellinen yötaivas on täydellinen. Siinä riittää ihailemista.

    VastaaPoista