maanantai 4. maaliskuuta 2013

Helsinginreissu


Sunnuntaiaamu valkeni lumimyräkässä. Aleksanterinkadulla oli harmaata.
Kadun alla kulkeva lämmitysjärjestelmä pitää kadun sulana ja lumesta puhtaana.
 
Lauantain ohjelmassa oli Kädentaitomessut. Messut olivat pienoinen pettymys. Tungosta väen paljouden takia oli sen verran, että mitään mahdollisuutta ei ollut kuvata kohteita. Tämän kuvan nappasin sisääntuloreitistä siinä vaiheessa, kun jo lähdimme pois.
Mitään uutta ja mullistavaa en saanut kotiin viemisiksi.  Ostin mosaiikkeja ja nahkapaloja. Askartelen muutaman pääsiäismunan. Sinellin myymälästä kävin ostamassa tanakkaa huopaa sohvatyynyksi.
Lauantaina kuvasin tämän näkymän hotellin ikkunasta.

Ajelimme raitiovaunulla Hietaniemeen Bulevardia pitkin. Kuten huomaatte myräkkää on ja lumimiehet töissä. 
Näkymä Mannerheimintieltä, kun huristimme ratikalla Munkkiniemeen.
Ydinkeskustassa  Stockmanin kulmassa pudoteltiin kattolumia

Tässä odoteltiin Forsblomin Gallerian aukeamista (su klo 12). Näin kauniita rakennuksia ihailee mielellään.
Hannu Väisäsen näyttely vastasi odotuksia. Pidän hänen maalauksistaan ja kahta lukuunottamatta kaikki oli myyty.
Ihastelin myös tanskalaisen  Adam Saksin isoja, värikylläisiä maalauksia.
Kävimme illastamassa Kosmosksessa. Ruoka oli  hyvää. Huomauttamiseen olisi ollut aihetta oman annokseni kohdalla, nieriän nahka oli saanut reunoilleen nokista makua. Jätin sanomatta ja menen joskus  sinne uudelleenkin.
Mukava porukkareissu, saatiin nauraa taas pari päivää. Sillä mennään taas pitkälle.

19 kommenttia:

  1. Harmi, että messujen kanssa kävi noin, kylmältäkin siellä näytti.Mutta saitpa kuvattua kauniita rakennuksia ja koit hienoja taide-elämyksiä.Puhumattakaan siitä muusta hauskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kaiken kaikkiaan mukava. Messuiltakin jäi jotain käteen.

      Poista
  2. Yleensä nuo messut ovat niin suosittuja, että hyvä jos pääsee lähellekään esittelypöytiä:)
    Kauniita rakennuksia olet kuitenkin ikuistanut kamerallasi, niitä on ilo katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tungosta oli tosiaan, kierrettiin kahteen kertaan, joten tuli melkein kaikki nähtyä.

      Poista
  3. onpa taas kerran hesa saanut lunta niskaansa;)) upeita katunäkymiä ja kiva kuulla et taidenäyttely vastasi odotuksia, kädentaitomessuilla en itse ole koskaan käynyt, kuten en paljon muillakaan messuilla, vierastan sitä valtavaa ihmistungosta, ei saa rauhassa keskittyä tuotteisiin ja tuntuu et maksaa sit turhasta
    onneksi selvisitte turvallisesti kotiin tuosta myräkästä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en piittaa tungoksesta, mutta messuilla ei siitä voi välttyä.
      Forsblomilta saadaan avajaiskutsut s-postiin, joten täällä pysytään ajan tasalla mitä milloinkin on menossa.

      Poista
  4. Ihana nähdä tuoreita kuvia Helsingistä! Vielä on niin talvisen näköistä!
    Harmi,että näyttely ei ollut odotusten mukainen.Hienoja kuvakulmia kuvissasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli talvisempaa ja enemmän lunta kuin meillä täällä ylempänä.

      Poista
  5. Ihania kuvia Helsingistä - valitettavasti siellä pikavisiiteillä käydessä sitä ei aina huomaa - tai osaa katsoa! Minä en ole enää vuosiin käynyt kädentaitomessuilla, enkä oikeastaan juuri muillakaan kirjamessuja lukuunottamatta - en tykkää ollenkaan, että melkein messut kuin messut, tapahtuma kuin tapahtuma, niin sinne oikeiden taitajien joukkoon on sullottu iso määrä rihkama- tai karkkikauppiaita ja joka paikka on täynnä.
    Mutta taidenäyttelyissä minä sen sijaan käyn - kuukausi sitten oli oman tyttäreni ensimmäinen näyttely (opintoja vielä 1,5 vuotta jäljellä) ja ostankin taidetta - grafiikkaa lähinnä enkä suurilla summilla, mutta ihan kiva "kokoelma" meillä on. Hannu Väisäsestä tykkään kovasti - niin kuvista kuin tekstistäkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla on joukossa paljon sitä samaa vuodesta toiseen, mutta kyllä löytyy myös uutta ja innostavaa.
      Taidenäyttelyt ovat minulle käyntikohteina missä liikunkin.
      Onnea tyttäresi näyttelylle.
      Samoin olen lukenut H Väisäsen muutaman kirjan ja näyttelyissä on käyty aina kun sopivasti osuu kohdalle.

      Poista
  6. Harmittelin itsekseni eilen kun unohdin nuo messut. Ilmeisesti en jäänyt mistään paitsi. Ja olihan se liikkuminen aika haasteellista viikonlopun lumimyräkän jälkeen täällä kulmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut eivät olleet kovin antoisat, samaa juttua jota olemme jo jonkin aikaa jo nähneetkin. Aina jotain uuttakin on mukana. Ratikalla oli mukava liikkua siinä tuiskussa.

      Poista
  7. Sinulla kävi huono tuuri sään suhteen. En olekaan piipahtanut Hesassa aikoihin, se on liian lähellä, jotta sinne viitsisi lähteä talvella. Mutta uskoisin, että se oli lähes lumeton ennen tuota uutta lunta, ja te osuitte just myrräkän keskelle.
    Mutta ihania kuvia olet ottanut. On aina kiva katsella Stadia toisten ottamien kuvien kautta. Saa erilaisen perspektiivin.
    Nuo messutkin jätin suosiolla väliin... niinkuin useimmat tapahtumat siellä... laiskuuttako vai muuta tekemistä, mene ja tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, että kesällä Helsinki on parhaimmillaan. Mutta onhan se kiva kokea talvikin.
      Täälläkin ollaan virkeitä tapahtumien suhteen, kaikenlaista on ihan kotinurkalla, mutta ei aina tule käytyä. Pitää ryhdistäytyä.

      Poista
  8. Helsingin messut ovat siitä huonoja, että niissä on aina liikaa ihmisiä. Kylläpä pääsitte oikein kunnon myräkkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansaa siellä riittää. Tuo messupaikka oli aika pieni, joten tungosta syntyi.
      Kiva oli nähdä lumenpudottajatkin.

      Poista
  9. Kuviesi myötä tuli ikävä Helsinkiin! Ehkäpä täytyy piankin tehdä kevätreissu pojan luo Ullanlinnan Tehtaankadulle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän pääset käymään ja kyläilemään Helsingin parhaille paikoille.

      Poista