maanantai 18. maaliskuuta 2013

DIY tyynyt

Muistatte varmaan viikon takaisen pakkomielteeni. Olin innostunut sohvatyynyn koristeompelija, enkä olisi millään malttanut lopettaa kesken kaiken. Yöksi oli kuitenkin laskettava tyynytyö käsistä ja nukuttava välillä.
Tänään tyyny on valmis, siskoni kävi ompelemassa osaset yhteen ja sisälle on sujautettu sisätyyny.
Tämän kuvio syntyi aika spontaanisti, ompelin isoja ristipistoja hulvattomasti mieleni mukaan. Kuviointi on  abstraktia, suorakaiteita vaakaan ja pystyyn. Käytin villalankaa kaksinkertaisena.
Kaiken edellytyksenä on reijitetty villahuopa. Kuulostaa helpolta, mutta reijitetyn etsiminen ei tuottanut tulosta. Sopivan kokoinen (n50x60cm)huopa löytyi Sinellistä, mutta reikiä ei.

Ensin oli aikomus piirtää millimetripaperia avuksi käyttäen neulanpistoille kartta. Se oli aika hankalaa, kunnes sisareni lähti puuseppien luokse teettämään tuulikaappiin naulakkoa. Kun vanerilevyyn porattiin reikiä, hän kysäisi ohimennen. Onnistuisiko reikien teko huopaan ?  Se onnistuu, kun ensin tehdään mittojen mukaan reikälevy eli aihio metallilevystä. Tehän tiedätte, että puusepillä on vehkeet, joilla onnistuu tietokoneen tarkkuudella kaikki.
Aihion mukaan huopamme reijitettiin. Ristipistoilla kirjotut tyynyt valmistuivat ja nyt näette omani kuvattuna olohuoneen sohvalla.  Uudet huovat ovat jo odottamassa ja puusepillä on aihio tallella, joten pian pukkaa uutta tyynyä.

 Tyyny vielä  keltaisen tyynyn kera. Ikkunalle nostan pääsiäiskukat, kunhan saan huopamunat ripustettua oksiin. Kävin tänään hakemassa oksat. En löytänyt pajunkissoja, joten luultavasti oksat ovat villivadelmaa. Niissä oli jo aika isot silmut.
Pitäähän minun näyttää tyynyn toinen puolikin. Sen toteutin hieman suunnitellummin. Ompelin ensin vinot  viivastot ristiin rastiin ja sen jälkeen kirjoin kuviointia. Tyynyhän ei ole mitoiltaan symmetrinen, joten identtisiä kuvioita en saanut. Toisaalta tarkoitukseni oli kirjoa juuri näin. Huomautan, että en ollut piirrellyt etukäteen mitään. Ompelin siis tajunnanvirran ohjaamana impulsiivisesti.
Tulppaanit ovat täysin kuihtuneet, mutta uusia on tulossa viikonlopuksi. Jotakin muuta kuin tulppaaneja.

14 kommenttia:

  1. Kauniit tyynyt. Minusta tuntuu, että tämäntyyppinen kirjailu on vahvasti tulossa sisustukseen. En ole asiaa tarkemmin seuraillut, mutta kirjontakirjoja ilmestyy aika tiuhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alunperin sain inspiksen ulkolaisista sisustuslehdistä tai-lehdestä. Se on pyörinyt päässäni ja nyt onnistuin toteuttamaan.

      Poista
  2. Hieno, sinustahan paljastuu aivan uusia taitoja. Ajattele viereen kirkkaan keltainen tyyny kirjailtuna. Ehkäpä jo pääsiäiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei sitä tiedä mitä keksin tai keksin koko ajan jotain, mutta mitä sanon ääneen on eri juttu.
      Kunhan reijät saadaan uusiin huopiin alkaa neula suihkia. Ajattelin josko langaksi valitsisin moniväristä. Täytyy katsella lankakaupassa. Jatkumona toiselle sohvalle voisi olla se keltainen.

      Poista
  3. Kaunis siittä tulikin.
    Ja sopii hienosti keltaisen tyynyn kaveriksi.
    Sulla on siellä jo niin pääsiäisen väristä, kaunista!

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava! Apu löytyy joskus yllättävistä paikoista.

    VastaaPoista
  5. Aivan älyttömän hieno tyyny!!!

    VastaaPoista
  6. Kaikkea sitä voikin puusepillä teettää, enpä tiennytkään. Rei'itetty huopa onkin hyvä idea, ja kauniisti kirjailtu, hienot tyynyt tuli.

    VastaaPoista
  7. Kylläpä on kaunis ja pidän tuosta sinisen sävystä. Sopii kauniisti tuon keltaisen kanssa. Itse en ole vielä keltaiselle värille lämmennyt, mutta ihailen sitä muiden sisustuksessa. Osaan käyttää sitä vain pääsiäisenä;)
    Ristipistotyö tuollaisena modernimpana versiona on todella kaunis. Olen joskus pellavakankaille kirjonut pöytäliinoja - pitääkin kaivaa ne esille ja katsoa, olisiko niillekin vielä käyttöä.
    Aurinkoista viikkoa sinne ja hauska nähdä, millaisia kuvioita se tajunnanvirta seuraavaksi luo;)

    VastaaPoista
  8. Tulipas siitä eläväinen ja kaunis. Tuo abstrakti sopii niin tyyliisi!

    VastaaPoista
  9. todella kaunis tyyny, olet taitava! viime viikolla tuli postista juju-kirjakerhon kuukauden kirja Karin Holmbergin Kirjo ja korista pientä ja suurta, 2012 WSOY. siinä on pari juttua mitkä munkin on ihan pakko tehdä. kirjonta on todella hauskaa ja nimenomaan vapaasti tehtynä kuten sinäkin tyynysi teit.
    enpä olisi itse varmaan ikinä keksinyt puuseppää apuun kysyä!

    VastaaPoista
  10. Upea käsityö! Ei ihme, että vei mennessään tekijäänsä :) Tuo olikin mielenkiintoinen esityöstöpaikka tuo puusepänverstas!

    VastaaPoista