perjantai 26. lokakuuta 2012

Vähän ennen lunta


Menin metsään eilen eikä lumesta ollut kuin aavistus. Tänään aamulla oli jo täysi talvi. Joka puolella valoisaa ja valkoista. Katajissa oli eilen vielä iltapäivällä kuuraa. Kylmää oli ja tuulista, enteilyä tulevasta lumesta.
 Teki mieli tervehtiä tätä honteloa syksyn kaluamaa ukkelia, jolta liha on jo kadonnut luitten päältä.
        Metsän heinikot ovat kauneimmillaan syksyllä.                                                                                     
                                                                       
Puun paljaalla oksalla istui jättiläisötökkä. Siltä se ainakin näytti.
 Puolukoita ei näy, mutta mukava on ihailla kaunista varvikkoa.
 Etsin jo joulukuusia ja löytyihän niitä. Vielä ei kannata kaataa.
Toisaalta taas joulun alla ei enää kannata bensaa kuluttaa kuusen hakuun,
kun kuusi maksaa vähemmän kuin hakureissun bensa.
Ostetaan kuusi torilta.

15 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia olit taas ottanut.
    Tykkäsin neljäs ylhäältä olevasta heinäkuvasta tosi paljon.
    Siittä tulisi vaikka kaunis taulu seinälle.
    Ja se ötökkäkuva oli kyllä melkein kuin oikea iso ötökkä siinä olisi ollut. Piti ihan suurentaa ja katsoa tarkkaan ja arvioida, että onko oikea vai ei, hi!
    Ei taida kannattaa kuusta nykyään hakea metsästä, ensinnäkin siihen menee kaikki voimavarat, kun hakee kuusta, niin aina seuraava on parempi kuusi ja lopulta sitä ei löydy lainkaan, hi!
    Että paras tapa, kun vaan suosiolla ostaa kuusen , vaikka ilmaiseksi saisikin metsästä sen kuusen, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri noin. Paras on ostaa kuusi.
      Metsässä näkee vaikka mitä, muotoiltua eksotiikkaa.

      Poista
  2. Kauniita talventörröttäjiä! Aika veikeä viiksiveitikka kököttää oksalla puun... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin ensin jo näkeväni jättiötökän. Luonto matkii aika hyvin olevaisia.

      Poista
  3. Hetki ennen on aika hyvä hetki! Kaunista. Heinäparat ovat todellakin värjöttelevän näköisiä, onneksi juurissa on voimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinät vetävät viimeisiään, mutta pidän niiden karusta kauneudesta.

      Poista
  4. Kauniin näköistä. Kuin sokerikuorrutusta. Joo, ulkona on kylmää..ja aion mennä sinne, hfrrf! Ei kai tässä muuten karaistu talvea varten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt paistaa jo aurinko, mutta tiedän hyistä on ulkona. Tästä se talvi alkaa.

      Poista
  5. Kaunista, mutta hyisen näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika hyinen tuuli ja talvihan sitten tulikin.

      Poista
  6. Luurankoheinä on mainio: sopii hyvin halloweenin aikaan. Näin varhaisesta lumesta ja pakkasesta en kyllä ollenkaan innostu. Talvi on ihan kiva, mutta riittää kun liukkaat alkavat marras-joulukuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin sitä ensi Valokuvatorstain haasteeseen, mutta kivimuumio vei sitten valinnassani voiton.
      Nyt oli jo todella liukasta, kun kävelin lähikauppaan. Vasta maanantaina saadaan vaihdettua talvirenkaat.

      Poista
  7. Kaunista on tuo talven ensinäytös. Taitaa olla vielä lauhempaa tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on vielä lumi maassa ja on erittäin liukasta.

      Poista
  8. Talvi on kynnyksellä ja sen kylmyys näkyy heinissä hauraana kauneutena.
    Minun täytyy kyllä metsästä joulukuusi hakea, mikäli kuusen meinaa tupaansa laittaa.

    VastaaPoista