Marjoja poimimassa

Marjamatka suuntautui läpi keskisen Suomen, vaan ei aivan etelään saakka. Päämääränä odotti reheväksi kasvanut pihapiiri, jossa rehottivat villeinä ja vapaina luumu-, kirsikka-, omena- ja päärynäpuut. Niiden hedelmät olivat vielä kypsymisvaiheessa, joten saalista poimittiin viinimarja- ja vadelmapensaista.
Matkan puolivälissä pysähdyimme metsälammen maisemiin ja avasimme runsaan eväskorin. Askartelukerhomme oli taas koossa  sata prosenttisesti. Oli mukava reissu. Saimme nauraa kaksi kokonaista päivää ja aiheita nauruun riitti. Hiljaisia hetkiä oli ainoastaan silloin, kun keskityimme marjojen keräämiseen eikä aina silloinkaan. Otimme kuitenkin naapurit huomioon ja hiljensimme äänen voimakkuudet minimiin ulkotilassa.   

 Maalaiskartanon päärakennus on 1800-luvulta ja alkuperäisessä muodossaan. Kattopinnote on uudempaa tekoa. Hirsitalo on säilynyt hyvin, kun katto- ja perustukset ovat olleet kunnossa. Pihapiirin kasvusto, puut ja pensaat ovat saaneet kasvaa villisti ja vapaasti. Rakennus on ollut vapaa-ajan käytössä yli 50 vuotta. Kuvassa on pääsisäänkäynti. Verannan jälkeen tullaan eteiseen, josta on käynti isoon saliin, vasemmalle keittiöön, arkiolohuoneeseen ja yhteen makuuhuoneeseen ja oikealle kahteen  makuuhuoneeseen. 

 Koristevadelmapensaat ovat viihtyneet hyvin kuistin seinustalla.

 Keittiösiipeen kuljetaan myös päädyn kuistin kautta. Tästä kuvasta saa häivähdyksen pihapiirin rehevyydestä. Puut kätkevät rakennuksen kokonaan lehvästöihinsä. Kaksi isoa vanhaa tammea pilkistää kuvassa.

Marjat, punaiset ja keltaiset vadelmat, mustaherukat ja punaiset viinimarjat ovat joka pakasteessa.  Tänään maistoin aamiaisella vadelmia ja punaiset viinimarjat pääsivät päivällisen jälkiruokaan.
Toin mukanani kotiin härkäpapuja, joista valmistin pannuruokaa, ohje Kotona-blogissani. Samoin kanttarelleja, niitäkin löytyi, joista valmistuu huomenna keittoa.
Toimettomana emme istuneet iltahämärässä sisälläkään. Olin varannut mukaan muutaman kerän bambupuuvillalankaa. Virkkuukoukut oli tietysti mukana. Pitkästä aikaa minäkin virkkasin jotain, olisiko  muutama vuosikymmen siitä, kun virkkuukoukkua olen käyttänyt. Kyllä  virkkaaminen vähitellen onnistui alkuvaikeuksien jälkeen. Muuten bambulankaa on aika hidas ja hankala virkata, säikeet  sekoaa. Lopulta syntyi luutu, jonka viimeistelin kotona. Huomatkaa ripustuslenkki. Kostea luutu on helppo nostaa koukkuun kuivumaan. Testasin luutua ja oli sopivan imukykyinen. Kestää pesun 60-asteessa.
Lopuksi kiitos siskolle, että kerhomme sai kokoontua komeassa ympäristössä ja saimme kerätä satoa kotiin vietäväksi.  Nyt saamme odotella jatkossa hedelmäpuiden satoa. Sitä meille luvattiin.