tiistai 5. kesäkuuta 2012

Siltojen kaupungissa

Kävelin siltojen kaupungissa. Niin kai voi sanoa, sillä Suntti ylitetään siltaa pitkin jokaisen pituussuunnassa  kulkevan kadun kohdalla. Nyt juuri on loppukevään heleä hetki, vihreys on vielä kevyttä ja hentoa.
Punainen silta on joen molemmille puolille levittäytyneen kauppaketjun oma silta. Sitä pitkin on helppo siirtyä osastolta toiselle. Pitääpä joskus kokeilla tuotakin siltaa.
Kun olen ylittänyt sillan, käännyn vasemmalle ja edessä on Pitkänsillankadun silta. Tämä katu oli aikoinaan kaupungin sisäänajokatu, mutta ei ole enää. Liikenne on siirtynyt vuosien saatossa, sisään ja ohi ajetaan Rautatienkatua ja lännen puolella Torikatua.  
 
Joen rannalla kukintansa ovat päättäneet lehtikuuset.
Hopeapajut kukkivat vielä.

12 kommenttia:

  1. Kaupunkimme on kyllä kaunis ja viihtyisä! Osaat tuoda sen hyviä puolia hyvin esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen samoin, poissaolovuosieni aikana kaupunki on vain kaunistunut.

      Poista
  2. Kaupunkia halkova joki on aina iso plussa. Meillähän sitä ei ole, vaan järvi, joka on tehokkaasti eristetty keskustasta rautatiellä ja ohikulkutiellä.

    Kauniita lähikuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virtaava vesi tai joki on kaupungin laskimo, sydämeen kulkeva reitti. Se on sykkivä elämänvirta.

      Poista
  3. Kauniita kuvia kesäkaupungista ja kaunis kävelytie joen varrella. Onko puistojakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joen rannat ovat kauniit ja rannat ovat myös puistoja. Muissa puistoissa olen kulkenut jo aikaisemmin, mutta vielä on puistoja käymättä.

      Poista
  4. Kivoja kuvia Suntista. Tuota punaista siltaa en ole nähnytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen silta on rakennettu vasta 2000-luvun taitteessa.

      Poista
  5. Kevään kauneutta. Vesi tekee kuvat täydellisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virtaava joki vaikka pienikin elävöittää kaupunkimaiseman

      Poista
  6. Onpa teillä kaunista! Olisi mukava nähdä Kokkola joskus,näkyy olevan kaunis pikku kaupunki:)

    VastaaPoista