lauantai 30. kesäkuuta 2012

Lenkillä


Merimiehet eivät aikoinaan tarvinneet asuttavakseen isoa mökkiä. Suurin osa ajasta kului laivoilla seilatessa, kotimaisemissa vain piipahdettiin pikaisesti. Vanhassa kaupungissa on säilynyt muutama merimiestalo. Nämä kaksi nököttävät vierekkäin. Mökissä lienee tupa ja keittiö. Neristanissa on kesäisin ulkoilmatapahtumia, joissa voi kierrellä talojen pihoilla. Pitää muistaa seuraavalla kerralla piipahtaa niissä.
Oli tyyni ilta, grillaustuoksut kiirivät kaduille. Jossain oli lämpiämässä sauna. Tunsin puukiukaan pehmeän saunasavun tuoksun. Talojen takaa kantautui moottorisahan pärinä. Siellä katkottiin saunapuita, niin ainakin kuvittelin. Ei kuulunut kasvavan puun kaatokahahdusta.

Kuljin jo ohi, kun aistin vienon ruusun tuoksun. Käännyin takaisin ja siinä ne olivat juhannusruusut kukkivina.
Tästä alkaa uusi osio. Modernit pylväshaavat reunustavat ryhdikkäästi  leveää katua. Oikaisen puistoon.
Kaksi varista kuherteli puistossa. Vilkaisivat minua sivusilmällä. Toinen livahti jonnekin, mutta rohkeampi pyrähti kivelle. Sieltä näkee paremmin. 
Lokit ihailivat suihkulähdettä. Ne olivat porukalla tulleet viettämään iltaa veden äärelle, kuten ohittamani nuorisojoukko. Nuoret olivat kosteiden eväiden kanssa majoittuneet patsaalle. Tuskin olivat ihailemassa patsaita ja suihkulähteitä. 

Rantakatua kohti keskustaa. Pilviä nousee taivaalle. Kohta taas sataa..

14 kommenttia:

  1. Nuo kaksi pikku taloa tuossa ensimmäisessä kuvassa ovat niin kauniita. Onneksi ovat saaneet jäädä muistuttamaan menneestä maailmasta.

    Noita pylväshaapoja en muista nähneeni. Seuraavalla matkalla onkin paljon katsottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somia ne ovat, ennen ei prameiltu talon koolla.
      Pylväshaavat eivät kai ole pitkään olleet, kasvavat nopeasti.

      Poista
  2. Tuo Kokkolan Neristan on kyllä kaunis paikka;olisi mukavaa nähdä se oikeastikin joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on näkemisen arvoinen samoin sitä sivuava pitkä ns Keskuspuisto

      Poista
  3. Onneksi ovat älynneet säilyttää joitain merimiesten taloja pystyssä! Sääli vain, että niin pitkään annettiin pikkukaupungeissa gryndereille valta. No, aika aikaansa kutakin. Nämä näyttävät ulospäin todella viehättäviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöjä ovat. Neristania ei enää uhkaa uudisrakentaminen, purkaa ei saa mitään, Museovirasto pitää siitä huolen.

      Poista
  4. Mukava kävelyretki, näit paljon kaunista katsottavaa ja aistit tuoksujakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on tosiaan aina uutta ja uutta nähtävää, koskaan en kyllästy näkemääni.

      Poista
  5. Ihania kuvia! Onneksi siellä on säilynyt tuo alue. Kesällä se on varmaan parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä ja huurteisena talvipäivänä näkymät ovat kauniita.

      Poista
  6. Mukava iltakävelypaikaksi tuo Neristan! Onkohan vanha pormestarin kahvila enää toiminnassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pormestarikadun kahvila on avattu tänään. Kannattaa tulla ja tehdä samalla kävelylenkki ympäristöön.

      Poista
  7. Pnpa Kokkolassa kaunista! Melkein on kuin Vanhassa Raumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on todella kaunista. Kuvia saisi paljon, en edes voi mahduttaa niitä kaikkia tänne.

      Poista