sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Värejä lomasaarelta

Täältä Menorcalta olen kuvannut joka päivä kaikenlaista. Laitan nyt muutamista kuvista värikollaasin.
On todettava, että yksi kuva ei ole täältä. Sinililana kukkiva jakarandapuu on muutaman vuoden takaa Marokosta.
Ensimmäinen ylin kuva on purjevene- ja lainelaitailusatamasta tänään otettu. Veneet ovat lähdössä merelle.
Toinen on rantakallion poukamasta, vesi on kirkasta ja pohjan kivet erottuvat hyvin. Seuraava onkin jakarandapuu kukkivana.
Alin ensimmäinen on hotellin uima-altaan pienen baarin fuksianpunainen myyntitiski. Valkoiset valaisimet eivät pääse kuvassa oikeuksiinsa, niiden varjostimet myös kimaltavat.
Seuraavassa ollaan hotellin aulassa, mustalla kiiltävällä sametilla verhoiltu sohva vaikuttaa läikykkäältä, mutta se johtuu kiillosta, jonka auringonvalo saa heijastelemaan. Sohvapöytä on kiiltävän musta ja siinä on kauniit sorvatut jalat.
Viimeinen kuva on rannalta, väinönputkea muistuttava kasvi kukkii parhaillaan ja valkoiset kukat pääsivät kuvaan.  

******************

20 kommenttia:

  1. Juuri oikeita värejä oikeassa paikassa, nautinnollista loman jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Oi kun näyttää jo noista kuvista aivan ihanalta paikalta!

    VastaaPoista
  3. Kauniita värejä! Ja meilläkin kukkivat jakarandat vielä.

    VastaaPoista
  4. Hienot matkaterveiset :-)

    VastaaPoista
  5. Kauniit maisemat. Löysit ihan oikeat väritkin.

    VastaaPoista
  6. No jopas sattuikin hyvät kollaasivärit. Oikein mukavaa loman jatkoa! :)

    VastaaPoista
  7. Oletpas ollut ahkerana lomallakin. Kauniita nämä kuin myös edellisen postauksen kuvat. Mielenkiintoinen pikku saari.

    VastaaPoista
  8. Niin hienoja juttuja olet siellä kuvannut ja tehnyt kauniin kollaasin niistä!

    VastaaPoista
  9. SusuPetal,
    Kiitoksia, kyllä täällä loma onnistuu.

    Ritva, Kiitos.

    Matkatar,
    On kaunista, lämmintä ja siistiä.

    Yaelian,
    Ihastelin silloin Marokossa niitä. Näytti niin harvinaiselta, että puu kukkii liloin kukin.

    Uuna, Ajattelin käyttää kuvia näin. Niitä nyt riittää.

    Itkupilli,
    Kiitos.

    Unelma,
    Kiitos. Värejä löytyi sopivasti.

    annekatariina,
    Olen purkanut kuvat kansioihin päivän päätteeksi, niin ei jää niin isoa työtä niistä sitten kotona. On todella siisti ja kaunis saari.

    Harakka,
    Kiitos. On mukava tulla kotiin, kun matkakuvat on jo kansiossa.

    VastaaPoista
  10. Matkailukollaasi! Loistoidea. Onpas ihana tuo baaritiski!!!
    Mukavaa lomaa toivotetaan täältä :)

    VastaaPoista
  11. Hauskaa lomanjatkoa! Minäkin lomailen, vaan en ehti kuvailla koneeseen, ja vielä mielikkivärit :( Kaunis kesäinen lomakollaasi, lempeän tuulen voi aistia kuvista.

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia olet kuvaillut.
    Ihanaa on uusissa ympyröissä kuvailla, saa vaihtelua.

    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  13. Kiirepakolainen,
    Sopivasti osuivat vaaditut värit kohdalle.
    Kiitos, mukavaa viikkoa sinne myös

    kaari3,
    Lomalla on aikaa kuvien järjestelyyn, pitää siestalla loikoilla sisällä ja hellittää hetkeksi.
    Sinulle mukavaa lomailua.

    Liplatus,
    Täällä on niin paljon ja kaunista kuvattavaa. Ei oikein malta olla napsasematta.
    Kiitos. Mukavaa viikkoa sinne.

    VastaaPoista
  14. kauniita lomakuvia, saan vielä matkustuskuumeen:)) voi voi.. sivullani pieniä sanoja on haaste tälle blogille, käy tutustumassa. olen iloinen jos otat vastaan

    VastaaPoista
  15. Ihanaista lomaa, joka kollaasisi kautta hienosti välittyy meille kylmänkangistamille..

    VastaaPoista
  16. Välimerellä on monenmonta erilaista sinistä. Olet (taas kerran) löytänyt sieltä muutakin :)

    VastaaPoista
  17. flora,
    hanne,
    Kiitos kommenteistanne, mukava kun kävitte
    Aikatherine,
    Kiitos haasteesta, jokin postaus sitten vastasin tähän haasteesee. Luulen, että tällä kertaa jätän väliin, mutta mukava kun muistit minut.
    kaanon,
    kiitoksia, mutta sinulla on myös niin kaunista luksusta mökilläsi.
    mm,
    Sinisiä sävyjä löytyy mereltä ja ihanalta taivaalta.

    VastaaPoista