lauantai 5. toukokuuta 2012

Sataa, sataa....

Koko päivän on satanut. Yritin mennä kävelylle, mutta yritykseksi jäi, kiersin korttelin ja palasin takaisin. Aivan tyhjä käynti ei se kuitenkaan ollut. Löysin ensimmäiset kukkivat kukat kadun reunalta. Ryhmä leskelehtiä oli aloittanut kukkimisen. Tosin nyt nuokkuivat sateessa. Otin kuvat, jotka julkaisen Turhan tarpeellista-blogissani. huomenna. Ajattelin käynnistää blogin uusin aihein. Muuttotouhu sotki alkuperäisen suunnitelmani tavaran inventoimisesta. En jaksa enää käydä läpi kotini tavaramäärää. Se on kertaalleen pakattu, taas purettu ja järjestetty uusiin komeroihin ja kaappeihin. Nyt ajattelin postata villeistä ja vähemmän villeistä kukista ja kasveista kaupunkimaisemassa. Leskenlehti aloittaa huomenna.
Porrashuoneen ikkunalle istutin narsissien kuihduttua pienikukkaisia orvokkeja. Kerran jo orvokit nuupahtivat kastelun laiminlyönnin takia aivan kokonaan. Luulin jo, että kuolivat. Annoin vettä ja siitäkös ne riemastuivat, näyttävät jotenkin entistä rehevämmiltä.

Ripustin  pienen taulun porrashuoneen oveen pääsiäiskranssin tilalle. Siinä se saa olla, kunnes joulukranssin vuoro tulee.
Muut pääsiäiskoristeet olen saanut jo siirrettyä varastoon, vaan pajunkissat ovat jääneet.  Hyvin ne ovat pärjänneet ilman vettä, mutta enköhän ensiviikolla heivaa nekin pois.
On ollut jo muutosten aikaa. Siirtelin kukkia, rönsylilja pääsi nyt muiden kukkien joukkoon ja rönsyliljan ikkunalla on  aivan jotain muuta. Kiinanruusu kasvaa myös täällä, vaan ei kuki. Pudotti kerralla kaikki nuppunsa.
Nyt pitää lopettaa. Kahvipöytää katetaan ja pian saan maistella kahvia suloisista kahvikupeista maailman suloisimman pikkutytön kanssa.

14 kommenttia:

  1. Ihanan kesäinen orvokkiruukku!

    Kahviseura ja astiasto ovat aivan verrattomat:)

    VastaaPoista
  2. Ihanan kaunis orvokkiruukkukuva! Ja varmaankin oli miellyttävä kahvihetki pikkuisen neidin kanssa:)
    Ja sateen voisi siirtää tänne;se loppui täällä jo yli kuukausi sitten ja varmaan palaa vasta lokakuussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloista oli seura.
      Mielelläni lähettäisin sinne sadetta, jos löytyisi sopiva paketti.

      Poista
  3. Kyllä sulla siellä nyt kelpaa kahvitella pikkutytön seurassa, se on ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän varoitteli minua ensimmäiseksi, että ei saa pudottaa kuppeja, ne menee rikki. Olin varovainen.

      Poista
  4. ihanat orvokit --on varmasti maukasta kahvia, minä sain simaa pikkuneidiltä sekin oli hyvää, lasi oli kyllä aika iso..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiden ja varsinkin pienten tarjoama kahvi on parasta, vaikka se on virtuaalista maistuu hyvältä.

      Poista
  5. Sinä sait sadepäiväksi parasta mahdollista seuraa, ei silloin sateetkaan ulkosalla haittaa. Minä sain ruveta lumenluontihommiin, mikä sinne tuli ilmeisesti vetenä, tuli tänne runsaana lumena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä satoi vetenä, mutta nyt paistaa aurinko ihanasti. Lumesta ei ole täällä enää jälkeäkään.

      Poista
  6. No, voi sun. Tuossa pitäisi olla aimarii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit huomasin, lukusokeus on suht tavallista tutun sanan kohdalla.

      Poista
  7. Kevään orvokit enteilevät äitienpäivää ;). Ne ovat yhtä kestäviä kuin äitien - ja mummojen - rakkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pikkuorvokit näyttivät kestävän jopa ilman vettäkin ja siitäkös vain riehaantuivat.

      Poista