tiistai 15. toukokuuta 2012

Kotoilua ja keräilyä

 
Kaikkea sitä on keräillyt. Oliivipuun oksista on jäljellä rippeet ja ne olen tallettanut maljakkoon. En edes muuton yhteydessä raskinut heittää menemään. Vaan kaikkea en ole harmikseni säilyttänyt.

Haikailen vieläkin vanhaa kasviotani. Kasvit kerättiin kesäloman aikana ja ne kuivatettiin sanomalehtien välissä kivipainojen alla. Tunnistaminen oli joskus työlästä.
Kasvit piti nimikoida oikein, suomeksi ja latinaksi. Nimilaput kirjoitettiin huolellisesti käsin jokaisen kasvin alle. Kasviota ei enää ole. Kauan se oli kotini vintillä, mutta en koskaan ottanut sitä mukaani kun maailmalle lähdin. Kasvio on poltettu savuna ilmaan.
 Valokuvia on kertynyt viime vuosina yllin kyllin. Osa on kehyksissä makuuhuoneen tauluhyllyillä ja seinillä. Juuri ne kaikkein rakkaimmat. Picasan kansiot pullistelevat kuvia  päivämääräjärjestyksessä. Niistä pitäisi tehdä kirja-albumit teemoittain. Vielä on muutamia matkakuviakin järjestämättä, matkakuva-albumeita on tusinan verran. Ne kaikki ovat ennen digiaikaa otettuja.   
 
Keräily jatkuu.  Kotoilin hiukan, siis askartelin kotona,  yhdistin kaksi esinettä. Kahden euron maljakon ja 50 sentin kynttiläalusen yhdeksi kynttiläjalaksi. Tämän jälkeen esineitä on enää yksi.  Kotoilu jatkuu tällä saralla, esineet yhdistyvät.
Marmorikivi on muisto Marokosta, se saa olla oma itsensä. Etsin sille seuraa seuraavalla matkallani. Espanjalaisesta oliivipuusta  tehdyt esineet kiinnostavat.

6 kommenttia:

  1. SE kasviovihko varmaan harmittaa tosi paljon!
    Se olisi kyllä ollut kiva säilyttää, mutta älä välitä, muutossa meiltäkin hävisi niiiii paljon kaikkea sellasta, mikä muakin harmittaa. Silloin, kun muutettiin lapsuudenkodista uuteen asuntoon, niin sinne ei sitten vietykään mitään turhaa..
    Mutta sä oletkin hienon kynttilänalusen tehnyt, aivan tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan paljon on matkan varrella hävinnyt, sellaistakin mitä nyt kaipaa.
      Ajattelin yhdistellä uniikiksi kynttijalaksi.

      Poista
  2. Kotoilu on oikeastaan rentouttavaa. Usein vain kotoillessa ajatukset lipsahtaa muistelemisen puolelle, siis itselläni ainakin.
    Kavion olen minäkin kouluaikana kerönnyt, just vastaavan, kuten kerroit. Omani on myös vuosien saatossa kadonnut. Hieno kuitenkin, että tuon kouluaikaisen kasvien keräämisen myötä kasvituntemukseni on säilynyt jokseenkin hyvänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään hitaasta toiminnasta aina joskus, annan ajatuksille aikaa. Se on rentouttavaa.
      Jotain on saattanut jäädä muistiin kasveista.

      Poista
  3. Moni varmaan hävitti kasvionsa jos kasvien keräily ja latinankieliset nimet ei sattuneet olemaan lempipuuhaa.
    Nyt noista saa jo rahaa jos raatsii myydä.

    Minullakin tahtoo noi kotoilupuuhat lipsahtaa usein muistojen penkomiseen. Kädet unohtuu ja mieli palailee jonnekin kauas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että niillä olisi nyt jopa kysyntää. Vaan en myisi jos olisi tallella.
      Se on rentouttavaa kotoilua ja joskus ihan tarpeellista.

      Poista