tiistai 20. joulukuuta 2011

Olohuoneessa

Olohuone, ruokailu ja keittiö ovat yhtä ja samaa tilaa. Kuvassa näkyvä saareke rajaa keittiön omaksi osiokseen jättäen tilaa ruokailutilalle.Kameran taakse jää oleskelutila, jossa keskellä on takka. Melkein valmista on jo, saarekkeen takaa puuttuu lattialista. Se vaatii hieman hommaa, koska  lieden sähkäjohto on upotettava osin lattiaan ja lattialistan alle.  
Joku kysyi edellisessä postauksessa, mistä kattovalaisin, Ingo Maurer Zettel´z, on hankittu. Ostin sen nettikauppa Ambientedirektistä, Suomesta sitä voi ostaa vain Funktiosta Helsingissä. Valaisimeni on isompi malli lev 150cm, pienempi on 60 cm.
Kiinnitin tänään virkattuja lumitähtiä himmelin seuraksi olohuoneen ikkunaan, monivuotinen perinne tämäkin, josta en ole luopunut.  Puusepän tekemä puinen lumihiutaletähti on myös pitkäaikaisen perinteeni mukaan taas ikkunassa jouluajan aina loppiaiseen saakka.
Kohta meillä on odotettu joulu, mukavaa joulunodotusta teille kaikille.  

8 kommenttia:

  1. Perinteitä on hyvä vallia. Oikein mukavaa eka joulua uuteen kotiinne!

    VastaaPoista
  2. Aika tyylikästä, mutta ei taitaisi sopia peikon pesäksi :)

    VastaaPoista
  3. Upeaa! Joulu tulla saa.
    Komeat nuo ikkunoiden sisäkaaret. Ja kunnolliset ikkunan syvennykset. Niittä kaipaa näissä uusissa taloissa.

    Kiitos valaisinvinkistä.

    VastaaPoista
  4. Kaunista, nuo ikkunat eivät verhoja kaipaa. Noita leveitä ikkuna syvennyksiä kaipaisin minäkin.

    Iloista joulun odotusta!

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää joulunodotusta myös sinulle!
    Heti pisti silmääni kans nuo kauniit ikkunat syvennyksinneen.

    VastaaPoista
  6. sirokko,
    isopeikko,
    lepis,
    sirpa,
    Eija,

    Ikkunoita minäkin ihailen ja tätä valkoista avaruutta kodissani.

    Kiitos kommenteista.

    VastaaPoista
  7. Sulla on siellä jo joulu valmiina tulla!
    Hyvää Joulua sulle!

    VastaaPoista
  8. Ihania nuo perinteiset joulukoristeesi. Oikein ilahduin niitä katsellessani, aivan kuin olisin tavannut vanhan tutun.
    Sama seimi minullakin taas on esillä.

    Hyvää Joulua.

    VastaaPoista