torstai 1. joulukuuta 2011

Tuulenpesä


























Huojuvat tuulessa
kaksi koivua
oksalla hatara tuulenpesä
asukkaita vailla.
Tuuli ujeltaa
pian pian asetun
oksillesi - ja
keinutan keinutan
pesää.
********
Mirkka Rekola Maskuja - "pieniä elämänpituisia juttuja" WSOY 1987

Lähettänyt klo
Tunnisteet:

8 kommenttia:

  1. isopeikko1. joulukuuta 2011 klo 17.49

    Tuulet oikeasti asuvat noissa. Tai sitten niiden poikaset. Peikko tiätää.

    VastaaPoista
  2. Lastu1. joulukuuta 2011 klo 19.01

    Tuulen pesä on hatara. On tilaa tulla ja mennä, keinua ja keinuttaa. Tuuli ei suostu kahlittavaksi, tuuli on ikivapaa. Onneksi on puita missä voimme tuulen nähdä ja tervehtiä sitä - jos vain ehdimme ennen kuin se taas jatkaa matkaa.

    VastaaPoista
  3. Inkivääri2. joulukuuta 2011 klo 20.30

    Ajan takaa ajatus, ihan kansanrunon poljento:)

    VastaaPoista
  4. Harakka2. joulukuuta 2011 klo 22.53

    Kauniin runon olet tehnyt tuulenpesästä!
    Vaikkakin hatara onkin, niin tuulenkestävä!

    VastaaPoista
  5. TUULESTATEMMATTU3. joulukuuta 2011 klo 9.02

    Tuulestatemmattu pitää kuvasta ja runosta.

    VastaaPoista
  6. kaanon3. joulukuuta 2011 klo 10.54

    Runo kolahti. Tykkäsin sen keinuvasta tekstisyä.

    VastaaPoista
  7. Marja-Leena3. joulukuuta 2011 klo 21.35

    Ajattelin, että harakanpesäkin odottaa asukkiaan...

    VastaaPoista
  8. elämäni matkat4. joulukuuta 2011 klo 0.23

    Tuulenpesät on niin kauniita. Työpaikan lähellä on yksi ja aina sitä tuijotan ohi kulkeissani kuin odottaen että jonakin kauniina päivänä se tipahtaisi syliini.

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)