Aamiainen ostosparatiisissa

Kiikun kaakun jaksoin aamulla odottaa aamiaista, joka nautittaisiin ostosparatiisissa. Olimme ajatelleet, että kahden euron aamiainen pitää toteuttaa jonain aamuna. Tietenkin siihen pitää olla aikaa. Eikä auton renkaita kuluteta tarpeettomasti ellei ole myös todellisia ostoaikeita. Tässä ostosparatiisissa saa myös säästää selvää rahaa - ostamalla. Se on jo jotain säästäen aamiaisella.

Aamu oli harmaa ja sateinen, lumesta ei ole enää jäljellä mitään. Ensimmäisissä liikennevaloissa meille töötättiin, emme lähteneet tarpeeksi nopeasti liikkeelle vihreän syttyessä. Koska valkoisen mersun kuljettaja halusi olla kaksi sekuntia nopeammin perillä kuin me, heilautin hänelle iloisesti kättä kuin onnea toivottaen.

Tästä muistui mieleen heti vastaava tapaus vuosia sitten, jonka kertoi taksinkuljettaja. Hän tiesi, että Kulosaaren sillan jälkeen on ajonopeusratsia. Taksithan ovat tunnetusti tietotoimistoja.
Niinpä ajoin tavallista hiljaisemmin. Huomasin, että takana kyttäili kuumeisesti valkoinen mersu. Tuliset hiilet polttelivat mersun rattaita. Manaukset kuuluivat melkein taksiin saakka. Vihdoin mersu pääsi ohi ja vauhkona kirmasi eteenpäin kaasuttaen kuin viimeistä päivää. Jonkin ajan kuluttua ohitin ratsiapaikan ja kukas siellä olikaan, valkoinen mersu. Poliisit kirjoittelivat sakkolappua, kun köröttelin ohi. Nostin hymyillen kättä mersun kuljettajalle.
Aika on rahaa ajattelin kuultuani tarinan. Tosin tässä tapauksessa hieman toisin päin, ei säästäen vaan menettäen.

Ostosparatiisissa suunnistimme aamiaiselle. Ensin ihastelimme mahtavia katka- ja lohivoileipiä, suklaaleivoksia ja juustokakkuja. Hetken jo kuvittelin, että tästähän syntyy mukava aamiainen.

Mutta meidän aamiaisemme oli keskimmäisessä tarjoilutiskissä. Kahdella eurolla sämpylää, juustoa, kinkkua, kananmunaa, puuroa, kahvia tai teetä. Mehu, se maksaa 0,50 €. Valitsin joka laatua, myös molempaa leipälajia. Kananmunat olivat aika pieniä, mutta puuro oli luomupuuroa.
Kassalla, kaksi aamiaista kuusi euroa, olkaa hyvä.
Eikös vain kaksi per annos, sanon. Teillä on mehu ja kaksi leipäannosta, niistä tulee euro lisää.
No niin, eipä kannata tinkiä, ajattelen. Pitikö sitä olla ahne, yksi leipä olisi riittänyt ja vesi mehun asemasta.
Kahvi oli todella hyvää. Ilmankos, vastajauhetuista pavuista keitettyä, ei seisonutta ja kitkerää.
Toiseksi parasta oli luomupuuro. Kananmunaa en jaksanut syödä, sujautin sen vaivihkaa laukkuuni, kuten saksalaisilla on tapana. Syön sitten kotona ja arvioin pienen munan maun.

Mietin kotimatkalla, että onko kolmen euron aamiainen halpa. Sehän olisi kymmenen vuotta sitten ollut 18 markkaa. Kylläpä kuulostaakin kalliilta.
Sain mitä olin hakemassa, lasikuvullisen, jalallisen kakkulautasen ja impulssiostoksena portugalilaisen valkoisen uunivadin.
Kotimatkalla säästettiin vielä lisää. Bensalitra oli seudun toiseksi halvinta 1,119 euroa litra. Kiikun kaakun säästön puolella ollaan. Vai miten se nyt on.

Pakinaperjantain 111. haaste on sauna. Tämä pakina menee kiikun kaakun, aikaisempi haaste,
saunan puolelle, sillä aloitin ensimmäisen pakinani aamulla saunassa aamiaista ajatellen.

Paluu arkeen

Nyt on joulukuusi viety polttojätteisiin, hyasintti- ja amaryllisasetelmat purettu yhtä amaryllista lukuunottamatta. Kukkasipulit odottavat nyt uutta esiin tuloa. Ajattelin Sarin ohjeiden mukaan toimia ja kokeilla saanko niihin vielä uutta elämää.
Kynttilöitä on vielä polttamatta. Keksin, että nostan ruokailutilan pöydälle ryhmäksi kynttiläjalkoja komeronperältä ja poltan talvi-iltoina kynttilöitä. Sekalainen ryhmä tuosta tulikin, saa nähdä miten kauan kynttilöiden polttoa jatkuu.


Isossa lasimaljakossa loistivat joulukauden ajan nippu sähkökynttilöitä. Siirsin ne varastoon. Vapautuneeseen lasimaljakkoon keräsin kaikki kävyt ja jäkäläoksat. Olkoon nyt kukkien asemasta toistaiseksi.

Talvi koettelee viherkasveja kovalla kädellä. Korallikaktuksien kohdalla en tee enää kohtalokasta kasteluvirhettä, kuten viime talvena. Kastelin liikaa ja ne olivat kuolla kokonaan. Toipuminen jatkuu edelleen, mutta hengissä ovat. Ei ole pudoillut yhtään oksaa. Nämä haluaisin pitää, jotkut muut sen sijaan saavat vaikka kuollakin. Saisin uusia tilalle. Tylysti ajateltu, mutta kukkien määrää ei voi kasvattaa ellei jostain luovu.

Lukemattomia kirjoja

Kirjahyllyssämme on lukemattomia kirjoja. Tarkoitan, että en ole lukenut aivan kaikkia kirjoja. En ole myöskään ostanut itse näitä kirjoja, ne ovat ilmestyneet hyllyyn erilaisten kanavien kautta ja vaihtareina. Osa on odottanut lukemista jo jonkin aikaa jopa vuosia. Joulunaikana voikin kuluttaa aikaa - lukemalla.

Pengoin hyllyä ja valitsin luettavaksi kirjan, Jorge Ibarguengoitia: Kuolleet tytöt, suomentanut 1984 Matti Brotherus.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Meksikoon 1960-luvulle ja se kertoo ilotalon emäntien ja ilotyttöjen traagisista kohtaloista päättyen oikeuskäsittelyihin, joissa selvitetään kuolleiden tyttöjen elämän päättäneitä murhia. Vaikka tapahtuma-alueena ovat ilotalot, kirjassa ei ole seksiä eikä pornoa.

Mielenkiintoinen kirja, joka kuljettaa viisikymmentä vuotta ajassa taaksepäin.
Kirjan ensilehdellä kerrotaan; Jotkut tässä kerrottavista tapahtumista ovat todellisia. Kaikki henkilöt ovat kuvitteellisia.
Lukukokemuksena kirja on kiehtova ja mieleenpainuva. Kun kirjoitan tätä, piirtyvät kirjan henkilöt, tapahtumat, talot ja paikat elävästi eteeni. Kirjan tarinat toteutuvat edelleenkin eri puolilla maailmaa. Näiden naisten kohtalot toistuvat nyt raaistuneempina. Miehet ovat tulleet mukaan bisnekseen parittajina ja julmureina.

Lainaus kirjan takakannesta kertoo kirjailijasta näin.
Jorge Ibarguengoitia syntyi vuonna 1928 Guajuanatossa Keski-Meksikossa ja kuoli tapaturmaisesti 1983. Hän toimi opettajana, kääntäjänä ja lehtimiehenä ja julkaisi lukuisia romaaneja ja näytelmiä, jotka ovat hyvin suosittuja ja arvostettuja hänen kotimaassaan. Ibarguengoitia luettiin viime vuosikymmenen aikana espanjankielisen kirjallisuuden merkittävimpiin nimiin ja ensimmäiset hänen teoksistaan (mm 1977 julkaistu Kuolleet tytöt) käännettiin englanniksi vuonna 1983.

Nyt on loppusuoralla Jay McInerney Manhattanin valot. Katsotaan ja luetaan miten toimittajan elämänvaiheet soljuvat.

Sohvan uumenissa

Tänään perjantai-iltana päätin, että teen kaikenlaista. Sytytän terassille kynttilät. Sohvalla löhoillen luen päivän lehdet ja katson telkkarista Nelosen elokuvan.
Hieman toisin kävi, sippasin tuohon kuvan sohvalle ja torkuin viluissani. Laahauduin hakemaan villaa ylle. Sukat jalkaan ja villatakki päälle. Vielä kietouduin torkkuhuopaan. Lämpöä virtasi myös kuvitteellisesti paksusta uudesta villanukkamatosta. Kuin joululahjana otin maton käyttöön jouluksi olohuoneen lattialle. Se " lämmittää" nyt koko talvikauden.
Tietysti ihanasti levittyvä villan lämpö nukutti entistä enemmän. Elokuvan kaikki mainoskatkot torkuin ja osan elokuvastakin.

Mantsurian kanditaatti oli hyvä elokuva. Mielestäni se kuvasi hyvin politiikan taustalla käytävää juonittelua ja vallanhimoa. Päämäärään hinnalla millä hyvänsä. Kuten hyvissä saduissa aina käy, niin kävi tässäkin elokuvassa, paha sai palkkansa. Hinta oli kova, niin se on elämässäkin, ihmiskohtaloilla leikkiminen on tunteetonta ja katkeroittavaa.

Nyt on elokuva katsottu, terassin kynttilöitä en muistanut sytyttää ja blogeja en ole ennättänyt lukea. Viikonlopuksi luvattiin lämmintä ja lumet saattavat kadota kokonaan tällä alueella.
Nyt lauantaiaamu on alkanut tyynenä nolla-asteisena. Taivas rusottaa vielä, aurinko ei ole noussut kokonaan taivaanlaelle. Aurinko on taas siinä asennossa, että illalla nousee täysi kuu.

Silirimpsis - sileä tie

Valokuvatorstai ja Runotorstai 114. haaste

Silirimpsis - sileä tie

auton alla kiiltävänä kiitää
sileä tie

kohtisuoraan kulkee kulku
minne vie
sileä tie

kevyin mielin
vapaana kuin taivaan lintu
kohti kohtaloa vie
sileä tie

murehdi en mutkan taakse
edessä on mitä lie
murhe vaiko ilo
taikka onnen
sileä tie

Melkein unohtunut lahja

Järjestelin lehtipinoja ja lehtien välistä löytyi joululahja, seinäkalenteri 2009.

Kalentereita on tullut useita, joten tämäkin oli ikäänkuin lomittunut lehtien joukkoon.

Otin sen käteeni ja selailin kalenteria.

Tämä olikin tavallista kiinnostavampi. EMMA, Espoon modernin taiteen museo, luki kalenterin etukannessa englanniksi ja takakannessa suomeksi. Kansikuvana on teos, Markus Konttinen Hänen hiuksensa, 1994.
Jokaisen kuukauden kohdalle ovat Ari Karttunen ja Matti Ruotsalainen kuvanneet eri taitelijoiden teokset.

Susanne Gottberg Ei ole paikkaa, joka ei sinua näe. Sinun täytyy muuttaa elämäsi, 2003, on tammikuun teos.

Jokaisen kuukauden kohdalle ovat 12 suomalaista kirjailijaa ja runoilijaa kirjoittaneet tekstin Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta valitsemastaan teoksesta.

Tammikuun teoksen on valinnut Jyrki Kiiskinen. Susanna Gottbergin teoksesta hän on kirjoittanut.

Niin monta paikkaa hävitimme
jotta ne unohtaisivat meidät,
mutta karhea kaide muistaa minut,
kun seison samassa pystysuorassa risteyksessä:
portaat jotka kapusin,
syvyys joka veti minua puoleensa,
unet, kuvat ja kuvitelmat tulevasta
menneisyydestä, menneestä
tulevaisuudesta; pysähdynkö
vajoanko vai kohoanko, juuri tässä
ennen kuin astun

Helmikuussa on uuden teoksen ja uuden runon vuoro.
Kiitos tästä mieluisesta joululahjasta kuuluu EMMAlle ja lahjanantajalle
Tyylillä ja tunteella 75 EEVA.

Mustaa, valkoista ja ajankohtaista

Luin tammikuun Metropolitan Homea ja Elle Decoria tapani mukaan netistä. Mustavalkoisen työhuoneeni jälkitunnelmissa löysin lehdistä mustavalkoista. Onkohan se juuri nyt keskitalven sesonkiväriyhdistelmä ennen kevättä. Sillä ei nyt ole minulle mitään väliä, olen sattumalta onnistunut kuittaamaan väriyhdistelmän kotiini, työhuoneellisen verran.
Mutta eikö näytäkin Arne Jacobsenin Muna-tuoli tosi herkulliselta mustavalkoisissa. Jopa romanttinen kuosikin sopii, kun väriä on niukasti. Ripaus oranssia ja turkoosia tekee ihmeitä tuossa sisustuskokonaisuudessa.
Marimekon mustavalkoinen Bottna-kangas on designerin valinta jenkkiläiseen nojatuoliin. Eihän vain ole otettu työhuoneeni verhosta vinkkiä ?
Lipastonkin voi maalata mustavalkoiseksi. Verkkomainen kuvio näyttää ihan hyvältä.

Osborne & Little on panostanut myös jos ei aivan mustaan, nin tummaan hiilenharmaaseen. Lämmintä villakangasruutua talven kylmyyteen ja paljaita puita tapetilla.

Zoffany on amerikkalaista alkuperää ja tyylistä sen myös huomaa. Mustavalkoisuus näkyy tässäkin kokonaisuudessa.
Nyt taitaa jo riittää tämä herkullinen mustavalkoisuus. Sitä löytyy lisää ulkoa, kun katsoo ikkunasta. Tänään katselin mustarastaan ruuan etsintäpuuhia työhuoneen ikkunasta. Se oli mukavaa katseltavaa. Mustalintu ja valkoinen lumi kuin maahan ohuesti ripoteltua sokeria.