Ruusuja, ruusuja

Pensasruusujen kukinta-aika on alkanut, lumoava ruusuntuoksu täyttää pihan. Syreenien lopettaessa kukintansa alkoivat Hansaruusu ja Teresanruusu availla kukkiaan.
Otsikkokuvassa on tämä ruusupari sulassa sovussa ja täydessä kukassaan. Teresassa on ihana tuoksu, Hansaruusussa hiukan miedompi.
Jalavat lähettelevät siemeniään lumihiutaleiden tapaan ja pihamaa on täynnä kasvuun kaipaavia jalavasiemeniä lentosiipineen. Emme kylläkään kaipaa jalavametsää tänne. Vinkiksi vaan niille, joilla on vapaata niittyä, täältä löytyy jalavasiemeniä. Kuvassa häivähtää laskeutumassa oleva siipensä levittänyt siemen.

Oksa kaartuu tuoksuvien ruusukukkien painosta.

Vanhaa, uutta ja jo mennyttä ruusuntuoksua.

Hansaruusu lumoaa loistavalla pinkillään. Valkoinen Hansaruusu on jo nupuillaan, aloittaa kukintansa viikon kuluttua, samoin Valamon ruusu. Rudolfissa ei näy vielä nuppuja. Se on hiukan varjoisessa paikassa, joten kukinta alkaa myöhemmin.

Olen tehnyt muutoksia bloggaamiseeni. Avasin uuden blogin Kotona keittiössä, sinne siirsin täältä ruokablogilinkit. Blogiin kirjoitan ruuasta ja leipomisesta. Tavallista kotona tehtyä ruokaa, joskus vähän juhlavampaa. Ammattikokki en todellakaan ole. Pidän ruuanlaitosta toisinaan, mutta joskus taas en. Silloin haluan päästä keittiössä vähällä vaivalla ja nopeasti pois.
Soveltelen ja inspiroin, kun pitää valmistaa ruokaa kaappien kätköistä löytyvistä raaka-aineista.
Joskus taas on hauska loihtia maukasta ruokaa mahdollisimman vähällä rahalla.
Tervetuloa ruokablogiini www.kokkailuakotona.blogspot.com.

Kesämaisemassa

Vanhojen tammien reunustamalla tiellä helteisenä kesäpäivänä on viileän raikasta.
Kesä on nyt kauneimmillaan. Sen saimme todeta viilettäessämme etelästä pohjoiseen puoliväliin Suomea. Sininen taivas, vihreät pellot ja kukkivat tienpientareet taustanaan vehreät metsämaisemat ovat Suomen kesää. Illan vaihtuessa yöksi ja hämärän tullessa kohtasimme hirven. Se ei onneksemme juossut tien poikki, metsänreunasta kääntyi kohti havumetsän uumenia.

Koiranputket niityillä ja tienvierillä ovat kesästä toiseen perinteisiä suomalaisen maiseman klassisia kukkivia keitaita. Yksinkertaisuudessaan kauniita.

Kurjenpolvet, leinikit ja tietysti koiranputket, luonnon muovaamien jättikimppujen värisekoitukset ovat taatusti sointuvia ja onnistuneita.

Pihamaan kukkapenkin reunoilta sain helposti ja edullisesti vihreän heinäkimpun maljakkoon. Samalla tämä kutsumaton kukkapenkkivieras sai kunnian siirtyä sulostuttamaan sisäpiiriä pihapiirin asemasta.

Hansaruusut ovat avautumassa, nuppuvaiheessa nämä ruusut ovat ihastuttavia.

Täydessä kukassa on jo jäähyväisten merkit.

Vihdoinkin näen ensikertaa kaksi vuotta sitten istutetun korkean Siperiankurjenmiekan puhkeavan kukkaansa. Tämän helpon kukan lisääminen onnistuu vaivattomasti siemenistä. Vihreät siemenkodat annetaan kypsyä ruskeiksi ja kuivahkoiksi, siemenet irroitetaan kodastaan ja kylvetään joko avomaalle tai ruukkuihin alkusyksyllä.

Kurjenmiekkojen taustalla liplattaa vesi.

Inhimmillistä

Valokuvatorstain ja Runotorstain haasteena on Inhimmillinen tekijä. Inhimmillisyyden välineitä ovat vesi ja suoja.

Ole inhimmillinen
auringon paahteessa
helteellä
juuria polttaa
janottaa

Ole inhimmillinen
virkistä vedellä
anna varjoa

Maljakoiden taustat

Tänään ilmestyi Avotakka numero 7, josta sain kaivattua tietoa. Satumaista lasia-jutussa kerrotaan Riihimäen Lasin historiasta ja sen valovoimaisesta taidelasisuunnittelijasta. Tamara Aladin toimi designerina 1959-1976. Andy McConellin kirjassa 20th-century Glass esitellään joukko 1900-luvun merkittävämpiä lasimuotoilijoita ja tässä joukossa mainitaan myös Tamara Aladin.

Juttua lukiessani tunnistin, että minulla on Tamara Aladinin Tornado-maljakko. En ole tunnistanut maljakon tekijää, tiesin sen olevan Riihimäen Lasin. Nyt maljakko sai myös nimen ja tarinan suunnittelijastaan.

Tamara Aladinin on myös tämä Presto-maljakko, joka on nyt tunnistettu.

Riihimäen Lasi tunnettiin värikkyydestään, värejä olivat keltainen, ceriuminkeltainen, mazariininsininen, sininen, kirkas, oliivi, rubiini, violetti, meripihka ja ruskea.
Luulen, että tämä turkoosi maljakko on Riihimäen, suunnittelijasta ei ole tietoa.

Suunnittelijat olivat nimekkäitä Aladinin lisäksi Nanny Still, Helena Tynell, Ulla-Maija Vikman ja Erkkitapio Siiroinen.

Tämänkin maljakon mysteerio alkuperästä ja suunnittelijasta selvisi. Kaapissani ollut sininen maljakko on Pablo-sarjaa, suunnittelija Erkkitapio Siiroinen. Tästä maljakosta olen pitänyt aina, nyt sillä on nimi ja tarina. Pablo esiintyy myös otsikkokuvan terassipöydällä.

Keittiön Massimo ja Globus

Kahdeksan vuotta palvellutta keittiömme ruokapöytäryhmää en vaihda. Se on edelleen modernin ajaton. Pöytä on italialaisen Crassevigin Massimo-pöytä, jonka kansi on laminaattia ja runko kromattua terästä. Pöydän kansi on edelleen kuin uusi. Sen pinta on sopiva leipomisessa ja sen ääressä esivalmistelen mielelläni ruokaa, tietysti tuolilla istuen. Laminaatti on loistava materiaali juuri keittiön pöydässä.

Tuolit ovat espanjalaiset Stuan Globus-tuolit, puuosat valkoiseksi maalatut ja runko kromattu teräs. Tuolit ovat Jesus Gascan 1994 suunnittelemat. Ne ovat palkittuja klassikoita, joita myydään ympäri maailmaa. Muodosta voi hyvin päätellä, että istuinmukavuus on hyvä.


Ylläolevassa Stuan kuvassa wenge-Globukset on yhdistetty lasikantiseen Deneb-pöytään. Kun hain tätä kuvaa valmistajalta, törmäsin Stuan sivuun, jossa varoitettiin tuotekopioista.
Globusta on kopioitu ja ellei tunne alkuperäistä kovin hyvin saattaa helposti erehtyä kopioihin.

Plagiointi on yleistynyt lähes kaikille tuotantoalueille. Siitä saadut rangaistukset ovat harvinaisia ja voimattomia. Plagiointi jatkuu ja se on verrattavissa varkauteen. Varastetaan toisen yrityksen tuotesuunnittelu, hyödynnetään jo tehty markkinointi ja hinnoitellaan tuote halpiskopion mukaisesti. Kuluttajien ostoskäyttäytyminen viime kädessä ratkaisee saavatko plagiot elää.
Ja ne saavat jatkaa elämäänsä. Hinta, joka valintakriteerinä ohittaa laadun, ratkaisee ostopäätöksissä liian usein.
Plagiotuotteet ovat kertakäyttötuotteita. Niiden käyttöaika jää lyhyeksi ja ne päätyvät kuormittamaan kaatopaikkoja. Laadukas tuote on kestävä ja ekologinen, sen elinkaari on pitkä.

Kukkakimpun asemasta on keittiöpöydän maljakossa pihan kukkapenkistä perkattuja pieniä jalavan oksia.

Puhdasta valkoista

Vinkuvia viruksia oli taas päässyt tiukasta vartioinnista huolimatta jonnekin tietokoneeni uumeniin. Luke filewalker sai käskyn siivota tiedostoja, kaksi tuntia se siivous kesti. Vingahduksia kuului muutama ja ne deletoitiin heti. Avira virustorjunta ja Firewall palomuurit ovat tiedostojen suojana, mutta mikäänhän ei ole aukotonta. Seitsemän tunkeutujaa oli ollut yrittämässä tuhotöihin pääsyä. Nyt pitäisi olla taas yhtä puhdasta kuin kesäkukkien valkoinen hehku.

Kun kastelin pelargonioita, tunsin niiden perinteisen tuoksun. Tutun tuoksun lapsuudesta saakka. Nämä kukat rakastavat aurinkoa. Säännöllinen lannoitus takaa pitkän ja rehevän kukinnan. Meillä kukinta päättyy marraskuulla, kun ensimmäiset pakkasenpuremat yltävät terassille.

Pelargoniat pitävät pintansa vuosikymmenestä toiseen, ne kuuluvat jo traditioihin kesäkukkina. Lajikkeita on runsaasti ja väriskaalassa riittää valinnanvaraa. Joka vuosi valitsen niitä kukkiviksi kesäkukiksi, useimiten valkoisina. Ne kuuluvat itseoikeutetusti terassin kesäelämään.
Pelargoniat ovat tulleet Eurooppaan Etelä-Afrikasta. Suomeen pelargonia, jota myös suomalaisittain kutsutaan pelakuuksi, saapui 1600-1700-luvulla.

Päivänkakkara ryöstäytyy helposti kukkapenkkien valtiaaksi ellei sitä kitke. Reipas, raikas ja uskollinen kukkija, jonka jalostetun taimen ostin muutamia vuosia sitten taimistosta. En ole enää varma miten jalostettu muoto se on kukkapenkissä, se on levittäytynyt siemenistä yhdestä yksilöstä kymmeniin. Päivänkakkaran kukinnan puhdas selkeys on kaunista katseltavaa. Perhoset rakastavat tätä kukkaa ja niin minäkin.

Valkoinen syreeni levittää huumaavaa tuoksuaan pihapiiriin. Nyt sen kukkatertut ovat rehevimmillään. Syreenit, pelargoniat ja päivänkakkarat kuuluvat perinteisiin ja klassisiin suomalaisen puutarhan kukkijoihin.

Missä, mitä ja miljonääriunelmia

Ruusutapetin Nanna pyysi vastauksia seuraaviin kysymyksiin. Vastailen nyt suuripiirteisen tarkasti viiteen kysymykseen.

1. Missä olit 10 vuotta sitten
Olin silloin pienehkössä suomalaisessa rannikkokaupungissa. Silloinkin kukkivat lobeliat ruukuissa valkoisina ja sinisinä. Tälle kesälle ostin terassille valkoisia lobelioita, mutta kas kummaa sinisiä kukkiahan niistä pukkaa.


2. Viisi asiaa tehtävälistallasi
Suunnittelen viikon ruokalistan ja samalla kauppalistan ruokakauppaan.
Käyn ostamassa kesäkengät, jotka ovat kantapäältä auki, mutta remmi kiertää kantapään taakse. Tunnustan, jalat ovat heikkouteni, kuljen niin kiiruhusti, että yksinkertaisesti pelkät lipokkaat eivät pysy jalassa.
Hankin ensi viikonlopun juhliin uudistusta asuun, eli uuden yläosan pellavahousuille.
Kesäkauden ensimmäinen terassiolut nautitaan mieheni kanssa, siis kaupungilla ei omalla terassilla, olen sen jo luvannut.
Nyt kuulostaa siltä kuin kotona ei olisi enää mitään tekemistä. Kotitöitä, vaatehuoltoa, siivousta, ei kuitenkaan mitään kovaa puurtamista.
Tänään kepitin Päivänsinet, bambukepit sopivat kyvin tarkoitukseen. Jatkoin kepit parimetrisiksi. Päivänsinet kasvavat kiihtyvällä vauhdilla, voivat saavuttaa jopa kolmen metrin mitat. Se homma on tehty jo.

3. Suosikkivälipalojasi
Kunto-näkkivoileipä, Linkosuon pieni ruiskiekkoleipä, jossa päällä esimerkiksi Savupoikien herkkulenkkiä, salaatit laidasta laitaan, hedelmät, kevytviili, minttulakut.

Tänään söimme "ulkona" kesäruokaa, kesän salaattiin toivat mansikat, broilerinfileen seuraksi sopivat hyvin balsamicosiirappikastike ja vuohenjuusto. Tämän jälkeen ei heti kaipaa välipalaruokaa.

4. Mitä tekisin, jos olisin miljonääri
Sijoittaisin ne miljoonat tuottoisan varmalla tavalla. En kaikkia kuitenkaan. Ostaisin kesähuvilan, sisustaisin sen, uusisin kotini sisustuksen, matkustaisin ympäri maailmaa, uusisin vaatevarastoni ja sijoittaisin köyhien ja nälkää näkevien auttamiseen.
Kuvassa huvila Italiasta, joka vastaa ympäristöineen aika tarkasti unelmaani. Miljonäärinä tämän hankkiminen omaksi olisi mahdollista. Voisin omistaa sen huvilan juuri Italiasta.


5. Paikat, joissa olen asunut
Lapsuuteni kodissa ja enolassa keskisellä Pohjanmaalla, rannikkokaupungeissa ja sieltä vinosti etelään Espooseen ja Vantaalle, taas vinosti keskikokoiseen rannikkokaupunkiin, josta taas suoraan alas lounaiseen rannikkokaupunkiin. Sanoisin asuneeni maantieteellisesti kultaisessa kolmiossa.
Lapsuuskodissani oli iso mansikkamaa, josta saimme syödä mansikoita yllin kyllin. Niitä muistelin, kun tänään nautittiin mansikoita jäätelön ja vaniljakerman kera.

Joka haluaa vastata näihin kysymyksiin, niin siitä vaan tunnustamaan oman elämän etappeja, arjen askareita ja unelmia.