perjantai 29. elokuuta 2014

Täällä juhlitaan

Täällä juhlitaan huvilakauden päättäjäisiä kokonaista kolme päivää. Venetsialaiset ovat alkaneet ja komeasti alkoivatkin brasilialaisittain. Havahduin rytmikkääseen rumpujen pärinään ja ikkunan ohi
kulki upea sambaava ja värikäs tanssikulkue soittajineen. Näiden latinalaisrytmien tahdissa aloitettiin juhlat. 





Ilta on jo hämärtymässä. Raketit räiskyvät taivaalle. Kesä jää nyt taakse ja syksy alkaa.
Aika on taas kulkenut nopeasti.

Nopeasti on mennyt myös tämän blogin aika. Vastahan minä tämän aloitin heinäkuun 1. päivänä 2007, seitsemän vuotta on hurahtanut kuin siivillä. Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet mukanani
täällä blogissani.
Päätin järjestää 7-vuotiaalle blogilleni synttärit. Ihan pienimuotoiset vain. Yllätys, yllätys järjestän arvonnan. En ole vielä saanut arvontoja onnistumaan eli lukijoita kiinnostumaan arpajaisistani. Osallistujia on ollut vain kourallinen. Jospa nyt onnistuisin saamaan teidät ja ystävänne liikkeelle.
Meille saa tulla myös kahville, jos täälläpäin liikutte. Ilmoittakaa tulostanne, että osaan olla kotona.

Avaan arvonnan maanantaina 1.9.2014 postauksella, jossa julkistan arvontapalkinnon.
Muistakaa tuttuun tapaan osallistua kommentoimalla.

16 kommenttia:

  1. Olipas hieno kulkue. Sinulla onkin aitiopaikka kaupungin tapahtumille.

    VastaaPoista
  2. Nopeasti se aika rientää, kun taaksepäin katselee... no liian nopeasti sitten kun katselee eteenpäin :))
    Venetsialaisia ja taiteiden iltaa on vietetty täälläkin tänään. En vaan jaksanut lähteä katsomaan.

    VastaaPoista
  3. Jestas, tehän laitoitte ihan "hulinaksi". On kuin sambakarnevaalit Hesassa.
    Tuota on varmaan ollut kiva katsella, ja ihan aitiopaikasta. Ylempää näkeekin paremmin kuin ihan katutasossa.
    Sama täällä, aika menee todella nopsaan, saikka ei minulla ole ollut ihan noin kauaa blogia, mutta perässä tullaan :)
    Odotellaan arpajaiia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OLihan se, mutta aika pieni joukkue. Joku jo valittikin lehdessä, että liian vähän sambaajia. Mutta eihän sitä koskaan olla tyytyväisiä. Minulle oli ihan sopivasti.

      Poista
    2. Ajattele, että Rauman pitsiviikkojen karnevaalikulkue peruttiin liian vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Silloin oli liian kuuma, toisaalta ei kuultu peruutuksesta edes hotellista, vaan eräs mies torilla kertoi. Teillä sentäs oli stubukulkue.

      Poista
  4. Onnittelut seitsemän vuotiaalle! Olet hyvin tuottelias bloggari, melkein joka päivä on uutta tulossa, ja vielä kahden blogin puolella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, alussa oli harvemmin postauksia. Kun jostain tulee päivittäinen harrastus, sitä jaksaa jatkaa
      Inspiraatiostahan on lopulta kysymys, jos sitä ei ole ei synny mitään. Ehkä tämä on veressä ja jatkunut jälkipolville, poikani on kirjailija ja tytöt bloggaajia ja luovissa ammateissa.
      Ruokaahan on kuitenkin joka päivä tehtävä ja elämässä tapahtuu joka päivä jotain. Siitähän kaikki lähtee

      Poista

  5. Katsoin parikin kertaa, ettei tämä voi olla suomalaista juhlintaa, mutta uskoa täytyy.
    Enemmän pitäisi suomalaisten tempautua karnevaaleihin, hauskan pitoon ihan iloisin merkein ja jättää se perinteinen > ilo ilman viinaa on teeskentelyä< vähemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin eksoottista. Meilläkin on kansanperinteet pukuineen, mutta olemme jäykkää ja totista kansaa. Pakko on lainata tulista ja sambaavaa ulkomailta kotimaisin voimin.
      Samaa mieltä iloista ja tulista iloa ja menoa juhlintaan ja alkoholi taustalle

      Poista
  6. Onnea 7-vuotiaalle blogille! Ihanaa kun olen sen löytänyt. Jatka vaan samaan tyyliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kauneimmin ei voi enää sanoa, kiitos, että olet mukana täällä. Ja minä saan olla siellä.

      Poista
  7. Kivan värikkäästi teidänkin syksy alkaa. Meillä illalla myös ilotulitus.

    Onnea 7-vuotiaalle. Tuosta tuli mieleen, että oman bloggailuni aloitin 5 vuotta sitten juhannuksena ... Tosin elämänmuutosten vuoksi blogi ja blogin nimi muuttuivat, ainoastaan kirjoittaja ja koira ovat samat :D Olisiko meilläkin juhlan paikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta sinun tulee juhlia 5-vuotispäiviä. Pidetään ikäänkuin yhteiset juhlat.
      Onnea ja pitkää ikää toivotan blogillesi.

      Poista
  8. Voi miten hieno kulkue, kyllä sitä jossain päin Suomea näköjään osataan kunnolla juhliakin :) Onnea 7-vuotiaalle blogille, se on jo tosi pitkä aika!

    VastaaPoista