torstai 12. joulukuuta 2013

Ikkunan takana

Punalakkinen jo kurkkii ikkunan takaa
katsellen mitä lahjoina jakaa.
Kilttinä jokainen ollut on 
vaan omatunto lahjomaton
kuiskaa - kuka ilman jää
kuka tuntee puutteen ikävää.
Avaa sydämesi, paras lahjasi heille anna
 murunen  taakasta pois kanna.

************************
mitä tontut näkevät ikkunan takaa 

23 kommenttia:

  1. Jerusalemissa oli tänään lunta.Alle tunnin matkan päästä luotani mutta täällä oli vain vettä....Kaunis kuva ja runo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on sulanut lumi jo pois. Kuva on otettu kolme päivää sitten. Kiitos.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, näin ajattelin, pitäisi toimia myös niin.

      Poista
  3. Nuorempana vähän ärsytti, kun äitini vastasi lahjatoivomuskyselyihin saaneensa jo elämänsä aikana kyllin lahjoja. Nyt huomaan hokevani itse aivan samoin :). Tyttären ja minian kanssa todettiin joulun jo itsessään olevan suuri lahja.

    Vaikka usein kuulee arvosteltavan, että miksi vain jouluna ollaan jaloja ja hyviä, mutta hyvä jos edes silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin olemme ajatelleet mekin, aikuisille ei jaeta nyt lahjoja vain lapsille. Hyvä mieli ja yhdessäolo ovat parhaat lahjat. Ja tietysti niiden muistaminen, jotka tarvitsevat apua.
      Se on totta, edes kerran vuodessa muistaminen nousee esille.

      Poista
  4. Noin paljon lunta? Helsingissä ei ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on muutaman päivän vanha, täällä lumet sulivat kahdessa päivässä ja nyt on pimeää ja mustaa.

      Poista
  5. Lahja sille, jolla ei ole mitään, on tärkeä, kun meillä on kaikilla vaikka valittaisimmekin kun vertaamme vaikka Etiopian tms. oloja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi pystyä ajattelemaan niitä, joilla ei ole mitään ja antamaan liiastaan

      Poista
  6. Huomenta arleena
    Kaunis kokonaisuus - kurkistelevan tontun kera.

    VastaaPoista
  7. Minulle syntyi kuvastasi japanilainen vaikutelma, lämpimän ajatuksen kera

    VastaaPoista
  8. Kaunis ja muistuttaa siitä tärkeimmästä lahjasta, minkä ihminen voi toiselle antaa eli lähimmäisenä ja läsnä olemisesta.

    VastaaPoista
  9. Kiitos. Muistetaan edes jouluna niitä joilla on vähiten.

    VastaaPoista
  10. Kirjoitat niin ihania runoja tunteella. Tämäkin sattuu varmasti jokaisen lukijan sydämeen.

    VastaaPoista