perjantai 13. joulukuuta 2013

Eläköön mainostaminen !


Etsin kruunukynttilöitä kaupan hyllyiltä. Piti kysyä myyjältä, missä ne ovat. Myyjä totesi, että enää ne eivät ole eilisen tapaan euron tarjouksessa, ovat nyt normaalihinnoissa.  Hän näytti hyllyn ja siinä oli viisi pakettia valkoisia kruunukynttilöitä. Mainostaminen oli tehnyt tehtävänsä ja minä, joka en jaksa lukea mainoksia maksoin täyden hinnan 6,25.
Mainokset ja mainostaminen, niitä me inhoamme, vaan ilman niitä emme osaisi hyödyntää tarjouksia. Luemme siis mainoksia, koska tavarat hupenevat hyllystä nopeasti. 
Sitä jaksan ihmetellä kuinka ruokaa pitää mainostaa. Ruoka on välttämätöntä ja sen raaka-aineet on ostettava  mainostamisesta huolimatta.  Eniten ärsyttävät maito- ja jogurttimainokset.
Hyi meijereitä ja mainostoimistoja. Pitäisikö lopettaa mainostetun ruoan ostaminen. Tehdä boikotti, hylätä tarjoukset ja ostaa aina täydellä hintaa.
Seuraavaksi pitää lopettaa aikausilehtien tilaaminen, kun niissä on mainoksia, samoin sanomalehtien.
Kaikkein kamalinta on meille bloggaajille blogimainonta. Blogissanikin on mainoksia.
Ei siis mitään informatiivisia mainoksia, vaan mainostoimistojen "kyhäämiä" iskulauseita sisältäviä mainoksia. 
Asia on kyllä niin, että ilman mainoksia ja markkinointia ei yksikään yritys menesty markkinoilla.
Meidän on vain osattava katsoa asioita myös yritysten näkövinkkelistä. Emmehän halua menettää työpaikkoja ja verotuloja. Niiden avulla hyvinvointimme maksetaan.
Parasta on informatiivinen mainostaminen. Enää en mollaa mainostamista. Paperiset lehdet eivät ilmestyisi ilman mainoksia. On naivia ajatella, että niitä voidaan kustantaa tilausmaksuilla.
Tulevaisuudessa sähköinen media syrjäyttää paperisen. Silloin haikailemme entisiä aikoja, jolloin kaikki oli paperilla.   
Pesin tänään uunin. Siitä tuli kuin uusi. Uskoin mainoksiin ja ostin suihkutettavaa uuninpuhdistajaa. Annoin sen vaikuttaa muutaman tunnin ja sen jälkeen jynssäsin. Kiitin puhdistajaa. Lupasin, että pesen useammin uunin ja selviän vähemmällä jynssäämisellä. Anteeksi, että kirkas uunivalo häikäisee.

14 kommenttia:

  1. Onpa tyylikäs kynttilänjalka.

    Omakustantajana ja käsitöiden tekijänä tietää, että mainostaminen on ainoa keino saada tuotteitaan kaupaksi. Niin se vaan on. Ei sitä muuten näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kirjoja on markkinoitava itse, jos aikoo saada ne lukijoiden tietoisuuteen. Niin on myös kustannusfirmojenkin tehtävä, eikä sekään riitä kirjallisuuskriitikot ovat hyvänä apuna markkinoinnissa. Täällä blogistaniassakin on monta kirja-arvostelijaa ja heidän panoksensa on tervetullutta niin kirjailijoille kuin lukijoillekin.
      Pienyrittäjän, kuten käsillätekijän, kohdalla sama juttu. Mainostaminen on myynnin tae

      Poista
  2. Minä en ole ikinä ymmärtänyt, mitä ihmeen kielteistä on mainoksissa, joita ilman jäisimme paitsi monenlainta tietoa. Vain tv-elokuvien välillä en niitä jaksaisi.

    Minäkin alan vihdoin uskoa, että paperiset lehdet ovat piankin historiaa, mutta en usko, että kirja katoaa minun elinaikanani. Ainakaan minulta;)

    Minä pesen uunin just tuolla vaahtojutulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olen lueskellut blogeja täällä laidasta laitaan, törmään silloin tällöin mainoskritiikkiin. Minua ärsyttää hieman ns tekopyhyys mainosten kohdalla, ikään kuin blogeissa ei saisi mainostaa, vaan muualla kai saa. Yleistin tahallani me.muotoon mainoskielteisyyden.
      Minä pidän mainostamista itsestäänselvyytenä markkinataloudessa. Tosin ruokamainoksissa jokin alue pännii, maitotuotteiden kohdalla positiivinen ostokäyttäytyminen on taattua. Mitä niitä mainostamaan.
      Kyllä siellä kato käy vähitellen katoavat lehti kerrallaan. En minäkään usko, että perinteiset kirjat katoavat.

      Poista
  3. Tulipa uunista kuin uusi! Minusta mainostaminen on ihan ok,sillä sitä kautta saa tietoa. Täällä kaipaan vähän niitä luettelomaisia mainoksia mitä Suomessa jaetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kaikista tuotteista ilman mainoksia olisi mitään tietoa.
      Moni hyvä tuote kuolisi alkumetreillä.
      Monet aikakausilehtien mainokset ovat kauniita ja tyylikkäitä, niitä on ilo katsella.

      Poista
  4. Välillä mainokset ärsyttävät, välillä niitä kaipaa jos on aikeissa ostaa jonkin tietyn tuotteen ja haluaisi vertailla vaikka hintoja. Radiosta en tosin kuuntele koskaan kaupallisia kanavia, sen verran pännii joka väliin tulevat mainospätkät. Uuni loistaa niin, että se häikäisee ilman tuota valoakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minuakin yksi tietty mainoslehti ärsyttää, ei niinkään mainokset, vaan mukaan ympätty ja jo oikeusasteessa tuomittu, kiihottaminen kansanryhmää vastaan-nimikkeellä.
      Myönnän, että en myöskään kuuntele kaupallista radiota. Syynä eivät niinkään mainokset, vaan en ole tottunut ko ohjelmatarjontaan.

      Poista
  5. Mainokset menevät minultakin useimmiten ohi silmien, mutta toisaalta mainosala työllistää paljon ammattilaisia ja he tekevät omaa arvokasta työtänsä. Samanmoinen uuninpesu on minullakin edessä, kunpa saisin noin puhtaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mainostajia aina tarvitaan, kuten puuseppääkin aikoinaan.
      Kannattaa antaa uunisuihkeen vaikuttaa vaikka yönkin yli.

      Poista
  6. No, mainoksia tulee kyllä selailtua, silloin, kun kotiin tulee mainoslehtisiä. Ja jos esim kala on tarjouksessa kaupassa, niin ostan ilman muuta, koska muulloin on niin kallista.
    (lohi)
    Koitan käyttää alennukset hyödyksi.
    Ja monta kertaa saa mainoksista tietää sellaista, mitä muuten ei olisi tiennytkään.
    Mutta paljon on turhiakin mainoksia ja tottakai, koska toinen tarvii toista ja toinen toista.
    Meitä on niin paljon erilaisia ihmisiä täällä, että jokainen tarvii aina jotain.
    Mutta sun uunisi kyllä loisrtaa puhtautta, mun pitäisi tehdä samnalkainen päätös, että oesen uunin useimmin, mutta iana se vaan jostain syystä pitkittyy ja sitten se onkin jo aika löikainen, kun moiseen urakkaan ryhtyy.
    Ostettiin vähän aikaa sitten uusi hella, niin päätin, että nyt pesen sen usein, enkä päästä sitä likastumaan, mutta kyllä taas on vaan samanlainen, että uuninpuhdistajaa tarvii, ennenkuin tulee puhdasta!
    Hyvää viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, on mainoksista hyötyä itselle ja niistä on hyötyä mainostajille. Joten riesaakin kestää, kun päämäärä on oikea.
      Sama minulla, että uunin pesuvälit ovat liian pitkiä ja sitten onkin kova homma saada pinttynyt lika pois. Lyhennän välejä.
      Mukavaa joulunodotusta sinulle myös.

      Poista
  7. Ompa upea tuo punainen kynttilänjalka!
    Puhdas vastapesty uuni on ihana asia, aina!
    Jotkut mainokset ärsyttävät, joitakin taas on nautinto katsoa uudelleen ja uudelleen.
    Totta haastat mainonnan tärkeydestä, juuri noin!

    VastaaPoista
  8. Kiitos, Rita.
    Kuvat olivat tosin aika onnettomia, näpsäisin vaan summan mutikassa.
    Sama täällä mainosten suhteen.

    VastaaPoista