perjantai 7. syyskuuta 2012

Romua teepurkista

Etsin romua. Mielessäni oli määrätty esine, mutta muuton takia se on uponnut ullakolle vietyjen tavaralaatikoiden uumeniin. Kohtuudella en löytänyt juuri tätä romua ullakon kaaoksen joukosta.  Aikomukseni on aloittaa viileiden syyssäiden aikaan ullakon siivous ja järjestely.
Siirsin siis romun etsimisen tänne ullakkoa vähän alemmaksi. Näytti hetken siltä, että romu on kadonnut kokonaan kodistani. Laskin perintöpiironkini  kirjoitustason alas ja silmiini osui kaunis peltipurkki, Lipton Royal Ceylon komeili teepurkin kyljessä. Mikä sattuma, minähän kerään kauniita purkkeja. Tämä purkki kuuluu nyt ehdottomasti kokoelmaani. Nostin purkin piirongista. Kylläpäs se on painava. 
 
Kiersin purkin kannen auki. Se näytti olevan täynnä romua. Sattumaa, nyt löytyi sitä romua muille näytettäväksi. Pyörittelin ja kääntelin sisältöä ja kaasin sen pöydälle.
Metallipaloja, säännöllisiä suorakaiteita, päistä auki olevia ja pienempiä messinginvärisiä, Y-kirjaimelta näyttäviä paloja.  Ensimmäiseksi tuli mieleeni, mitä näistä metallikappaleista voisi tehdä. Ajatukset raksuttivat, mutta mitään selvää mielikuvaa ei syntynyt jatkojalostuksesta.

Paras on selvittää palojen historia.  Ensiksi sain tietää, että yli kolmekymmentä vuotta sitten metallipaloja käytettiin päivittäin. Kunnes uusi moderni tekniikka syrjäytti vanhat systeemit kokonaan.
Metallipalat ovat sanavälejä,  ne pudotettiin näppäimen näpäytyksellä kiilaksi erottamaan sanat toisistaan. Ihastelin ja ihmettelin, kuulostipa monimutkaisen hitaalta. Ajatelkaa vaikkapa paksua romaania, kuinka monta sanaväliä onkaan näpäytetty alas erottamaan sanoja. Nyt tarvitaan vain pieniä hipaisuja ja kevyitä kosketuksia tietokoneiden näppäimillä ja hipaisupinnoilla, niin sanat ja välit syntyvät silmänräpäyksessä.
Hypistelen sanaväliä, se on nyt muuttunut romusta raaka-aineeksi. Jotain järkevää siitä on tehtävä. 

 ************
Pakinaan innoitti minut Orvokki haasteella, jossa piti kertoa rakkaudesta vanhaan romuun.  Heitän romu-haasteen eteenpäin lukijoilleni. Ota kiinni ja kerro tarina romusta.   
Pakinaperjantain  302. haaste on Hunajaa suolapurkista. Muutin hunajan romuksi ja purkista sekin löytyi ja maistuu jo melkein hunajalta.

14 kommenttia:

  1. Tosi nätti teepurkki! Ja sisällä mielenkiintoista romua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teepurkki pääsee varmaankin keittiöön ja säilytyshommiin. Sanaväleille keksitään käyttöä.

      Poista
  2. Voi hyvänen aika tuota romua - minä en edes tajua, että mitä se oikein on - vaikka sen ihan selvästi olet selostanut:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kirjapainossa latomakoneilla,ne olivat suuria ja massiivisia, suoritettiin tekstien ladonnat ja metallia tarvittiin tekstin kirjoittamisessa. Välilyönnit eli sananvälit syntyivät näpsäytyksellä tuo metallinen sanaväli tekstiriviin. Metallista edettiin eteenpäin niin pitkälle, että metallisivusta voitiin painamalla saada paperisivu.

      Poista
  3. Mielenkiintoista romua löysit ;)
    Ja kivan purkin ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkki on kiva. Sananvälit kai pääsevät jonnekin muualle kuin purkkiin.

      Poista
  4. Tuntui melkein dinosaurusten ajalta nuo sanavälit! En ole ikuna kuullut.
    Mainio pakina vanhasta romusta ja kenties saadaan nähdä, mitä sinä saat aikaan sanaväleistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuntuu minusta myös, mutta onhan niistä jo aikaakin kulunut.
      Jotain niistä muistoksi pitää tehdä.

      Poista
  5. Ei siinä paljon aikaa tuhertunut ennenkään sanoja ladottaessa. Oli olemassa latomakone,siinä latojalla oli samanlainen näppäimistö kuin nykyisessä tietokoneessakin. Jokaisen sanan jälkeen hän aina painoi samanlaista näppäintä kuin nykyisessä tietokoneessakin on tuota sanavälin merkitsemistä varten. Kone hoiti metallikirjaimet ja sanavälit erityiseeen kehikkoon, johon muodostui metallinen kirjan tai lehden sivu. Sen jälkeen tapahtui monenmoista ennen kuin kijan tai lehden sivu oli paperille präntättynä.- Tuossa nyt hiukan yksinkertaistettuna tuo vanhanaikainen ladontasysteemi. Itse latominen kävi yhtä näppärästi taitavasormiselta latojalta kuin nykyisen tietokoneen päpytteleminenkin.

    Itse Gutenbergin, tämän kirjapainotaidon keksijän ajoista (1400-luvusta), kirjan tekeminen on vasta tämän digitaalitekniikan ansiosta nopeutunut. Ei siis kovinkaan kauaa ole nautittu tietokoneiden suomasta kehityksestä, vasta 1970-luvun puolivälissä alkoi sanomalehdissä vanha tekniikka muuttua uuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrot kuin ammatti-ihminen. Minä taas haastattelin ammatissa hyörivää ihmistä.
      Tosin kirjapainot ovat minulle erittäin tuttuja paikkoja. Olenpa yrittänyt saada tekstiäkin latomakoneella, joka on mahtavan kokoinen tietokoneeseen verrattuna. Onneksi ei tarvitse blogata latomakoneella, jäisivät jutut aika lyhyiksi. Eikä tarvi sen tulikuuman metallin kanssa tuhrata. Kannattaa kuitenkin vertailla kaikki vaiheet tietokoneeseen, niin huomaa mikä onkaan muuttunut ja miten.

      Poista
  6. Vau, purkkifani ihastelee. Varmasti askartelukerhossanne löytyy sananväleillekin käyttöideoita, ihmeellisiä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkki on kiva ja sanavälit historiallisia.

      Poista