torstai 30. kesäkuuta 2011

Linnanpuisto

Turun linna on meille kaikille hyvin tuttu. Turun reissulla sen sisätilat on katsatettu ja historiaa kerrattu. Linnaa ympäröi puisto, Linnanpuisto, se rajoittuu  kolmelta sivultaan satama-alueeseen.  Puisto on saattanut jäädä kokematta, joten kerron siitä muutamin sanoin. Puiston pinta-ala on 2,6 ha. Alkusysäys puistolle on ehkä annettu jo Turun linnan perustamisen aikoina 1200-luvun lopulla. Sen jälkeen puisto on kasvanut, sitä rakennettu ja välillä se on jätetty oman onnensa nojaan. Onpa se kärsinyt toisen maailmansodan pommituksistakin. Nyt puisto on hyvin hoidettu keidas, jossa kulkijan on mukava levähtää. Puistossa on kaikkiaan sata eri puu- ja ruohovartista kasvilajia. Suurimpina puina näyttäytyvät lehmukset.

Puistossa on muutama penkkiryhmä, joiden eteen on sijoitettu kesäkukkaistutuksia.  Tuuheiden puiden taakse jää satama-alue näkymättömiin.
Turun linnasta tutuksi on tullut paraatipuoli, kuvassa nähdäänkin linnan taustaa. Villiviini rönsyilee vehreänä linnan muureilla.
Nurmikko on moitteettomassa kunnossa, lehmusten ja hopeapajujen takaa pilkistää puiston pääkohde.
Jälleen on aika levähtää ja kaivaa vaikkapa eväät esille.  Kuvan takaosassa näkyy aittarakennus. Puistossa on  niitä kaksi, Vänrikki Stoolin- ja Perniön aitat. Tietääkseni Vänrikki Stoolin tupa on siirretty puistosta aikoinaan Kuruun.
Tällä kukkaistutusten täyttämällä penkereella oli aikoinaan sodassa tuhoutunut Bagarlan kartanorakennus. Takana kaarisilta ylittää pienen ojan, joka solisee hellepäivänä. Ojaa reunustavat rehevät rantakasvit. 
Puistossa en huomannut ainoatakaan patsasta, joten iloinen yllätys olivat nurmikolla kimaltavat Taivaan lahjatKari Caven on luonut tänä vuonna nämä kimaltelevat kivet Euroopan kulttuuripääkaupungille.
Peilimosaiikilla päällystetyt luonnonkivet  asettavat vertauskuvallisesti rinnakkain kaksi aikaa: kiven ikuisuuden ja katoavan nykyhetken. Sanotaan Flux Aura 2011-esitteessä.
Taivaan lahjat kimmelsivät timanttien lailla. Puisto heijastui mosaiikkipeileissä ja kivet näyttivät vihreiltä smaragdeilta. Suosittelen  kesäretkeilijöitä levähtämään piknikillä Linnanpuistossa.

14 kommenttia:

  1. Hienon virtuaalioppaan on Turku sinusta saanut Arleena! Kaunis puisto;Turun linnassa olen pari kertaa ollut.

    VastaaPoista
  2. Minä muistan linnapuiston siitä, että näin siellä viime kesänä kaksi vilkasta minimäyräkoiraa. Näyttää siellä olevan paljon muutakin katsomisen arvoista;)

    VastaaPoista
  3. Kaunnita kuvia tuosta uljaasta puistosta! Ja nuo 'kivet' ovat tosi hauskoja.

    VastaaPoista
  4. Ihan kuin mansikkakaakku tuo yksi kukkajuttu

    VastaaPoista
  5. Sinä se löydät kaikkea mielenkiintoista, hyviä vinkkejä. Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Hävettää. En ole ymmärtänyt, että linnanpuisto on edes olemassa, vaikka yksi lapsistamme asui opiskeluaikoinaan ihan linnan lähistöllä, ja ainakin periaatteessa puisto kai näkyi jopa hänen ikkunoistaan.

    VastaaPoista
  7. Yaelian,
    Turku, tämänhetkinen kotikaupunki, tutuksi on periaatteeni, siis itselle tutuksi.

    Katriina,
    Nytkin näin kaksi koiraa siellä, eivät ollett mäyräkoiria. Keidashan se on, varjoisaa hellepäivinä.

    Lepis,
    Nuo kivet olivat upeita, toivottavasti jäävät puistoon.

    isopeikko,
    Niin näyttää olevan.

    Ari,
    Pitää koluta tätä nykyistä kotikaupunkia vähitellen tutuksi.

    Pirkko,
    Minäkin kävin tutustumassa tarkemmin vasta ensi kertaa nyt. Aikaisemmin vain ollaan ohi ajeltu, eikä linnassa käynnin yhteydessä kierretty puistoa.

    VastaaPoista
  8. Minulle niin tuttu puisto. Kiitos ihanista kuvista.

    VastaaPoista
  9. Unelma,
    Itse tutustuin vasta ensimmäistä kertaa. Pikku hiljaa haluan tulla tutuksi Turun kanssa.

    VastaaPoista
  10. Kyllä siellä tosiaankin onkin kaunista, ne kivet vasta ihania olivatkin!
    Hieno postaus!

    VastaaPoista
  11. Kaunis on Linnan puisto. Lehmusten varjossa on kaunista istua.

    VastaaPoista
  12. Yllättäen sitä löytää uusia asioita tutusta kaupungista kun sitä kameralla sihtailee ja leikkii turistia. =)

    VastaaPoista
  13. Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi Turussa käynyt - annoit monta syytä Turun visiittiin.
    Nuo kivet ovat aivat mahtavat. Hieno idea tekijältään!

    VastaaPoista
  14. Harakka,
    Kivistä minäkin pidän.

    SusuPetal,
    Hellepäivänä siellä on varjoisaa.

    Iiris,
    Turisti tosiaan olin tässä puistossa, tutustuin siihen ensimmäistä kertaa.

    BLOGitse,
    Minä myös pidin niistä, toivottavasti ne saavat jäädä tuonne puistoon. Taivaan lahjoja tosiaan.

    VastaaPoista