tiistai 8. joulukuuta 2009

Teen itse ekologisesti kierrättäen


Olen onnistunut kiertämään kaukaa kaikki joulukoristepöydät ja -tiskit. Suuntaan nopeasti askeleeni  kauppojen muovikuusten ja muun joulusälän.ohi. Innostun, kun saan käsiini mainoslehtisiä. En sen takia, että lukisin niitä. Otan sakset ja pilkon ja leikon. Pyörittelen ja liimaan.  

Viimeisin villitys on pallo- ja sydänketjut makuuhuoneen ikkunaan. Ajattelen jo tehdessä, että kannan  huoletta  joulun mentyä koristeet paperinkeräykseen. Joulunaika tuntuu ekologiselta. Mietin jo mitä seuraavaksi keksin.

Tapettia ja mainoslehtisiä on kulunut. Olen keränyt omenoita puista, mutta vielä niitä riittää. Taidan jättää ne kuitenkin joulukoristeiksi  puihin ja linnuille talvisyömisiksi..




Olen uudistanut blogini väritystä.
Sattumalta huomasin, kuinka saan kehykset poistettua.
Halusin ilmavamman ilmeen. Seuraavaksi aion laajentaa pohjaa.
Mitähän siitä seuraa.
On kaksi mahdollisuutta joko onnistun tai epäonnistun ja jotain katoaa.
Toivon, että onnistun.







Kiitos saamastani enkelistä, jonka tervehdyksen otan mielelläni vastaan.
Enkeli lennähti blogiini  Ilonalta,  Anskulta  ja Ritalta.

Asiaan kuuluu, että tunnustus tai tervehdys jaetaan eteenpäin muille blogiystäville.
Lähetän enkelin kaikille, jotka kommentoitte edellisessä postauksessani.

Eikö enkelillä ole kauniit pinkit siivet.

24 kommenttia:

  1. Sinulla riittää ideoita, mahtavaa! Ja ekologista todellakin. Hienoa.

    VastaaPoista
  2. En tiedä miten noita tehdään,mutta hieno idea.Ja blogikin näyttää tosi valoisalta!

    VastaaPoista
  3. SusuPetal,
    Tämä kaikki on vain mielen puhdistamista.

    Yaelaina,
    Kiitos blogikehuista, minäkin tykkää ja erikoisesti juuri nyt noista väreistä.

    VastaaPoista
  4. Tuohan on hyvä idea. Tehdä itse koristeet ja vielä ekologisella tavalla.

    Löysin blogisi aivan sattumalta ja näyttää tosi kivalta. :) Varmasti tulen uudestaankin lueskelemaan kirjoituksiasi. :)

    Mukavaa keskiviikkoa! :)

    VastaaPoista
  5. Nyt lähti iso joukko enkeleitä eteenpäin lentämään, kiitos omastani!

    Kiva lukea ekologisesta joulukoristelustasi, kaunista tulee. Itse täällä leikkaan edelleen lumihiutaleita, en vielä ole päässyt niitä talittamaan, mutta ehkä tänään.

    Käy vain rohkeasti pohjasi kimppuun, laitat vain tarkkaan paperille ylös leveydet, mitä muutat, jotta saat halutessasi palautettua. Asetuksissa on kohta "uusi editori", vaihtamalla sen, saan valittua isojakin kuvia suoraan koneeltasi. Mutta sitä ennen leveyttä pitää lisätä pohjaasi.
    Kun kokeilet, niin pohja vain muuttuu, eivät vanhat tekstisi mihinkään häviä.

    VastaaPoista
  6. Olet valtavan idearikas ja toteutat myös hienosti ideasi.
    Ekologia kunniaan.

    VastaaPoista
  7. Kauniita joulukoristeita! Askarrellessa ja leipoessa pääsee usein parhaiten joulutunnelmaan.

    VastaaPoista
  8. Oletpa kekseliäs. Itse luovasti tehdyt jutut ovatkin niitä parhaita, ja kivimpia tehdä : )
    Väkersin viikonloppuna höyhenkoristeita. Niitä oli niin ihana tehdä itse käsin, pitkästä aikaa : )

    VastaaPoista
  9. Raikas ilme blogissasi!
    Ja noi ihanat ekopallot, törmäsin ideaan jo viime joulun aikaan, mutta olin unohtanut kunnes sinä postasit, kiitos sinulle! Alkaisinkohan jo tänään askartelemaan.

    VastaaPoista
  10. Hieno juttu tuo päätöksesi ja ekologinen toteutus, upeaa! Kunpa useampi ajattelisi noin. Ai niin, mutta sittenhän kulutus laskisi ja sehän on kansantaloudellisesti tosi huono juttu... (?!) Sairasta, tuo jatkuvat kasvun ja kulutuksen vaatiminen. Näillä pienillä valinnoilla muutamme maailmaa.

    VastaaPoista
  11. Hienoja koristeita olet näperrelyt ja vielä tuo niiden materiaali.
    Hieno idea !

    VastaaPoista
  12. suvi,
    Kiitos vierailustasi, tervetuloa uudelleen. Kurkkasin blogiisi ja sinulla on mukavasti joulukalenteriteema tällä hetkellä menossa.

    Uuna,
    Odottelen lumihiutaleitasi. Niitä pitäisi minunkin tehdä, kun ei tuonne ulos näytä lunta tulevan. Pitää ottaa talteen paperit ennen rutistamista ja siivittää ne lumihiutaleiksi.

    Olen ottanut jo uuden editorin käyttöön ja huomasin siinä sen spesialison koon. Kokeilinkin sitä nykyiseen, mutta puolet jää toteutumatta. Eli mittailen sen kuvakoon mukaan uuden pohjan koon.

    VastaaPoista
  13. aimarii,
    kaisa,
    Rita,
    sariw,

    Keskittymällä käsillä tekemiseen saa ihmeesti mielen rauhoittumaan. Se siis vielä ekologisuuden lisäksi.

    Kaanon,
    Noita palloja on pyörinyt siellä täällä. Minä käytin noita mainoslehtisiä ja muita lehtiä. Kirjoja en raaskinut tuhota pallojen vuoksi.

    Pellon pientareella,
    Totta, että joku kärsii, kun kuluttaminen vähenee. Mutta voihan sitä kuluttaa eli ostaa kierrätettävää ja ekologista, ei välttämättä tarvitse itse värkätä.

    Ja toisaalta toivoisinkin , että ne muovi- ym kimallerihkamatuotteet vaihtuisivat ekologisiin ilmastoa ja luontoa vähemmän saastuttaviin raaka-aineisiin.
    Pieni alku yhden kohdalla, mutta iso lopputulos suurella joukolla.

    eija,
    Näin Kööpenhaminan hengessä on hyvä miettiä omia kulutustottumuksiaan.

    VastaaPoista
  14. Koristeesi näyttävät kivalta ja sopivat hyvin verhojen viereen!

    VastaaPoista
  15. Hienosti olet toteuttanut ideoitasi, ja vielä egologisesti!
    Mistä löydät näitä kivoja ideoita?

    VastaaPoista
  16. katriina,
    Makuuhuoneen värimaailmaan sopivasti.

    Harakka,
    Taisi olla Kodin Kuvalehdessä tänä vuonna tuo idea, tosin palloihin oli rikottu kirja. Käytin kuitenkin lehtiä.
    Tämä on kuitenkin aika vanha idea, voisin kuvitella, että silloin kun ei raskittu ostaa kaupasta joulukoristeita, tehtiin paperista myös näitä pallojakin.

    VastaaPoista
  17. ilmavuutta ja avaruutta on mukavasti, ja valkea pohja on hyvä :)

    Pallottelulle kehuja peikolta :)

    VastaaPoista
  18. Kaunis itsessään jo verhokin ja tekemäsi kauniit koristeet sopivat väriltään siihen hienosti.

    VastaaPoista
  19. Mukavannäköisiä ekologisia joulukoristeita. Minäkään en ole tänä vuonna ostanut muuta joulukoristetta kuin yhden Mailegin tontun, jos sitä nyt edes joulukoristeeksi voi sanoa;)

    VastaaPoista
  20. isopeikko,
    Kiitokset pallottelukehuista.

    Rita,
    Sävy sävyyn ajattelin. Ja vaikka käännän verhojen toisen puolen jouluksi, sama värimaailma säilyy.

    VastaaPoista
  21. Täällä on mukavia ehdotuksia myös jouluvieraita ajatellen. Kolme innokasta askartelijaa on tulossa tänne joulun tienoilla useaksi päiväksi. Täytää muistaa etsiä liimat taas esille.

    VastaaPoista
  22. mm,
    Näissä askarteluissa ei tarvita muutakuin limaa. Kaikki muu tulee postiluukusta sisään tai postilaatikkoon kotiin kannettuna.

    VastaaPoista