Havuja, varpuja ja avustuksia

                          

Tyhjensin terassilaatikot kukkivista pelargoneista maanantaina. Retkeilin metsään ja löysin muutaman pienen kuusen ja mustikanvarpuja isot kimput. Pienet kuuset otin harvennustarpeen mukaan. Ei tuhlaten taimikkoa. Olin pyytänyt maanomistajalta luvan keruuseen.  Laatikoissa rehottaa nyt pala metsää.                                                                                                                                                                                                        

Laatikot näyttävät jo kulahtaneilta. Se tietää sitä, että keväällä ne on maalattava.
Asettelin laatikoihin  Ikean led-ulkovalot. Pimeyden lasketuessa valot loistavat  vihreiden varpujen lomasta lämpimällä hehkulla.

Itsenäisyyspäivä on nyt käsillä. Muuutama viikko sitten olimme kontrollikäynnillä sairaalassa. Parkkipaikka löytyi aivan sairaalan oven pielestä lippuautomaatin vierestä. Rahapussi oli jäänyt kotiin. Taskupohjalla oli yksi  viisikymmensenttinen. Sain puolentunnin  pysäköinnin. Aika ei riittäisi edessäolevaan  tutkimukseen. Ilmoittautumisluukulla  kysyin, jos voisin liittää laskuun pari euroa parkkimittaria varten. Se ei ollut mahdollista.

Takanani seisoi avulias naisihminen. Hän kaivoi rahapussistaan 50- senttisen ja sanoi, että ei kannata parkkisakkoa ottaa. Estelin hieman, mutta hän oli ehdoton. Sanoi, että laita joulukeräykseen tarvitseville. Ei Sotainvalidien keräykseen, heillä on  riittävästi jaettavaa, 87 miljoonaa euroa omia ja valtion tuet päälle.Rivit harvenevat joka vuosi. Eivät ehdi jakamaan rahojaan. Olin mielessäni samaa mieltä, summa tuntui suurelta.
 
Tämä asia muistui nyt mieleeni, kurkistin  tarkistaakseni tilannetta Sotainvalidien Veljesliiton nettisivuille. 
Pitää paikkansa heillä on 87 miljoonaa euroa, sen lisäksi valtio antaa vuosittain 350 miljoonaa kuntoutukseen ja virkistykseen: Sekin on riittämätön, joten kansalaiskeräyksiä tarvittaneen. Näyttää, että varat käytetään 2020 mennessä, valtaosa seuraavien neljän vuoden aikana. Veteraanien kohdalla aika tekee tehtävänsä, avuntarvitsijat poistuvat kekuudestamme luonnollista tietä. He ovat ja olivat itsenäisen Suomen kunniakansalaisia, ovat antaneet isänmaalle lahjan - itsenäisyyden. Olihan sotatantereella isänikin ja monen muun isä. En muista hänen koskaan saaneen kuntoutusta tai muutakaan apua.

Edelleenkin pohdin, ketä tuetaan, ketä ei ole tuettu ja miksi ei. Miten järjestö aikanaan  lakkautetaan.