keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Joulu on riisuttu

 Nyt on joulu ohi. Kuusi viety pois. Koristeet järjestetty laatikkoon.
Hallin 120-vuotias piironki on saanut kunnian pitää alimmassa laatikossaan
joulukoristeita. Sinne ne nytkin järjestin. Laatikon koristeista enemmistö on 
sellaista, joita en käytä enää. En vain raaski heittää niitä pois. Niissä on niin paljon muistoja.
Nuo hopeakiiltoiset kimalleketjut muistuttavat ensimmäisistä jouluista, jotka vietin
ensimmäisessä kodissani mieheni kanssa. Silloin meillä ei ollut vielä lapsiakaan.
Joululiina on myös samaa aikakautta ja kynttiläpidikkeet. Silloin meillä ei ollut  
sähkökynttilöitä kuusessa. Sähkökynttilät ostettiin, kun esikoinen syntyi.
 
 Tyhjensin laatikon ja imuroin puhtaaksi. Piironki on käsintehty.
 Laatikot on koottu leveistä laudoista. Piironki on aikoinaan tehty kapiopiirongiksi
mummolle, joka muutti lapsuudenkotiini miniäksi. Se on lähes koko elämänsä ajan ollut 
samassa talossa, samassa kamarissa, kunnes kuolema korjasi mummon, isän, äidin ja jäljelle
jäimme me lapset tästä sukuhaarasta. Silloin oli aika jakaa tavarat. Minä sain muistoksi tämän piirongin, joka on seurannut meitä jo monessa muutossa.  

Järjestän joulutavarat alimpaan laatikkoon. Suljen sen varovasti.
Avaan laatikon taas ensi jouluksi ja valitsen joulukoristeet.

5 kommenttia:

  1. Eipä niitä vanhoja, muistoja herättäviä joulukoristeita raaski heittää pois. Jos vaan on tilaa säilyttää niitä. Meillä kotona niitä on myös lipaston laatikko pullollaan. Ja onpa niitä kertynyt jo minullekin. Vanhin koristeeni on enkeli 1960-luvun alusta, sain sen naapurin askartelevalta mummolta.
    Huomenna lähtee meidän kuusi ja koristeet pois. Valoisaa kevättä kohti mennään!

    VastaaPoista
  2. Onpa joulukoristeilla hieno ja arvokas lipasto. Vaan sinne sopivat hyvin muistojen lipastoon. Kynttilänpidikkeet - ennen sähkökynttilöitä. Niin ihana kuin elävä valo onkin, mutta jos johonkin niin joulukuuseen kuuluvat sähkökynttilät. Entisajan ihmiset kyllä osasivat olla varovaisempia tulen kanssa. Mutta hienoja muistoesineitä.
    Mukavaa tammikuuta!

    VastaaPoista
  3. Joulukoristeet ovat löytäneet arvoisensa säilytyspaikan. Mukavaa, että säilytyät tallessa myös ne muistorikkaat koristeet. Mukavia joulun odotuksia ;)

    VastaaPoista
  4. Piironki on ihana muisto samoin vanhat joulukoristeet. Minäkin olen säilyttänyt kaikki vuosien varsilta kertyneet koristeet, vaikka niitä ei enää useinkaan tule kuuseen ripustettua. Niissä on kuitenkin niin paljon tunnetta, ettei niitä voi poiskaan heittää.

    VastaaPoista
  5. Hieno paikka joulukoristeille. Meilläkin on muutama huonekalu, jotka ovat kulkeutuneet mieheni ja minun sukuni kautta meille. Samoin on myös koristeita, joita ei ole tullut käytettyä vuosiin, mutta niitä ei henno heittää poiskaan :)

    VastaaPoista