Pieleen meni

Kaikki alkoi jo torstaina. Mies leikkasi etusormestaan kielekkeen. Ei tarvittu ensiapua vain laastari. Eilen, perjantaina, menimme uusimaan passit. Vaikka meille oli ehdotettu, että kannattaa ottaa ajanvaraus, emme ottaneet. Satoi kaatamalla oli peruttava sieniretki. Poliisitalon aula oli tyhjä, ei muita asiakkaita. Infon kautta saatiin ohje ottaa vuoronumerot, minulle 13 ja hänelle 14. Ei minkäänlaista jonotusta.
Ajattelin, että on aikaa tiirailla minne mennään seuraavaksi, väärin ajateltu.

Säikähdin kuuluuvaa piippausta, mutta minne on mentävä. Toinen piippaus miehelle.
Minne mennään kysyin infon taakse ilmestyneeltä naiselta. Ykkösovi, mutta sehän on lukossa, olin kokeillut sitä. Sitten tulette, kun se on auki. Ja aukesihan ovi.  Tietokoneen näpytyskin oli liian äänekästä tässä hiljaisuudessa. Hätkähdin ääneen, nyt otetaan sormenjäljet. Eihän se etusormi ollut  tarpeeksi kostea liian kuiva. Hierokaa sormea niskaan. Kun oikein yritettiin saatiin molemmista etusormista jäljet.

Miehellä kävi paljon huonommin. Etusormesta, jossa oli laastarin alla edelleen kieleke, ei saatu jalkeä, ei keskimmäisestä, ei nimettömästä. No laittakaa peukalo tunnistimelle. Sormia hierottiin niskaan ja vaihdettiin kättä. Viimein jäljet tulivat peukalosta.

Passit noudamme Rautakirjasta, luulin, että se on lähin Rautakirja. Ei, se on kahden kilometrin päässä
oleva, josta passit noudetaan kun kutsutaan.   Ja meillä on kirjalliset ohjeet mukana kuinka toimitaan ja vanha passi hävitetään.

Palatessamme, pitkän hiljaisuuden jälkeen, totesin, että olipa virallisen hiljaista palvelua.
Kävin ostamassa suppilovahverot  kaupasta.

   

Tänään meni keittiön viemäri tukkoon. Ei auttanut mikään konsti. Mies haki kolmimetrisen avausvaijerin kaupasta ja yrittämisen jälkeen saatiin jotenkuten vetämään. Maanantaina pyydetään putkimies paikalle.
Aloitin matonkuteiden kerimisen kerälle. Ovat sitten heti valmiina kutojalle eikä kulu aikaa kerimiseen. Keriminen oli vaivalloista, vyyhti oli aivan sekaisin. Yritin keksiä kaikenlaista viritystä, otin keinutuolinkin apuun. Jos kiinnostaa kurkatkaa sivupalkista instagramiini, niin näette kerimisrituaalin apuvälineen. Vyyhti on vielä kesken. Selkää pakottaa ja melkein koko päivä on seurusteltu kudevyyhdin kanssa.
Kun ostin kuteet ja sanoin myyjälle, että kerin ne valmiiksi. Myyjä totesi, että kerimiseen kuluukin aikaa jopa enemmän kuin matonkutomiseen  ja oli aivan oikeassa. Vielä on jäljellä neljä vyyhtiä.
Periksi ei anneta, vaan keritään.
Tämä on nyt  pieleenmenojen postaus ehkä huomenna paistaa jo aurinko.

Naakoilla näyttää olevan kaikki kunnossa, jotain herkkuja sieltä lehtien välistä löytyy.