Koivut

Koivut ovat kauniita paljaina  ja lehdettöminä. Ne piirtyvät vasten taivasta graafisen kauniina.

Ilman lehtiä runkojen kauneus pääsee oikeuksiinsa.

Tätä kirjoittaessani jostain tulvahti voimakas koivunlehtien tuoksu. 

Voivatko kesämuistot  aiheuttaa kuvien kautta aistimuksen tuoksusta.

Tuoreen koivunlehden tuoksussa korostuu vihreän täyteläinen kesä.

Lainaan  Wikipediasta, mitä siellä koivusta sanotaan.

Koivut ovat Suomen lehtipuista yleisimpiä, ja hies- ja rauduskoivut ovat Suomen kylmässä ilmastossa jopa osittain kilpailukykyisiä Suomen metsiä dominoivalle kuuselle. Koivuja kasvaakin havumetsävyöhykkeellä sekaisin havupuiden kanssa, mikä tekee niistä merkittävän lehtipuuryhmän. Suomen kotoisista koivulajeista hies- ja rauduskoivua tavataan lähes koko Euroopassa Välimeren seutuja ja idän aroa lukuun ottamatta. Tunturikoivu on sen sijaan rajoittunut Lappiin, ja vaivaiskoivua ei juuri kasva Baltian maiden eteläpuolella. Rauduskoivu pitää kuivemmasta maaperästä kuin kosteampaa maaperää arvostava hieskoivu. Vaivaiskoivu on Lapissa joka paikan kasvi, Etelä-Suomessa vain rehevien turvesoiden asukas.  

Rauduskoivu on Suomen kansallispuu. 

Koivuista otetaan mahlaa, josta tehdään juomia maun ja terveysvaikutusten vuoksi. Lehtiä käytetään teehen ja salaatteihin, ja niillä voi myös värjätä lankoja.. Salaattiin käytettävien lehtien on hyvä olla nuoria, joten niiden paras keräysaika on touko-kesäkuu.  Koivun oksista tehdään saunavihtoja, ja tuohesta on aiemmin tehty kontteja, mämmivasuja ja muita tarvekaluja.

Koivua käytetään huonekalupuuna ja sellun valmistukseen. Koivusta eristetään myös koivusokeria eli ksylitolia.

Ensi keväänä syödään sitten koivunlehtisalaattia.