tiistai 22. marraskuuta 2011

Olohuoneen nurkassa



 Rönsylilja rähjääntyi hieman muutossa. Siitä huolimatta se sai paikan olohuoneen ikkunalaudalla. Näyttää jo elpyneen hieman. Olen kehunut jo aikaisemmin tammimosaiikkilattiaa, se on asennettu 1960-luvulla. Nyt  se on hiottu neljään kertaan ja valkoöljytty pensselillä kahteen kertaan. Pinta on himmeän silkkinen. Lattia ei ole enää kellertävä, vaan kaunis vaalean ruskean sävyissä, kuten tammen kuuluukin.
Uritetut lattialistat sopivat hyvin talon tyyliin. Valkoiset lattialistat korostavat lattiaa ja huoneen korkeutta. 
Seuraava hankinta on patterien suojukset, pitää aloittaa niiden metsästys.
Olohuoneen toiseen nurkkaan sijoitin ficuksen, joka aikaisemmassa asunnossa näytii isolta, nyt se on melkein liian pieni huonekorkeuteen verrattuna. Flosin himmentimellä varustettu pöytävalaisin ei käy  maadottamattomiin pistorasioihin. Kun kytkin valaisimen päälle, se intoutui aivan mahdottomaksi. Himmensi  itsekseen valoja ja välillä kytkeytyi pois päältä. Siksi siinä ei ole nyt valoja. Torstaina on tulossa sähkömies, joka kytkee kaikki kattovalaisimet, keittiön valot, tarkistaa pistorasiat ja vaihtaa maadoitettuihin rasioihin.  Jospa sen jälkeen saan kunnon valot, että voin ottaa enemmän kuvia.
Ikkunasta näkyvä valopallo on katuvalo, valo on kellertävää.  

12 kommenttia:

  1. Kauniit leveät ikkunalaudat.

    Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  2. Kaunis vanha lattia:) Katuvalot loistaa noin sisälle asti, hämmästyin hiukkasen sitä. Rönsylilja varmasti viihtyy, onkos vielä orkideat hengissä?

    VastaaPoista
  3. Lattia on todella kaunis, aito vanha, mutta nyt modernilla tavalla uudistettu. Lattialista on myös hauskasti eksoottinen: suomalaisissa taloissa kun se sulautuu lattiaan, mutta Amerikassa seinään.

    VastaaPoista
  4. Lattia on hieno! Minulla on rönsylilja sekä keittiössä että olohuoneessa, se on huoleton huonekasvi.

    VastaaPoista
  5. Vanhoissa rakennuksissa on vielä kunnolliset ikkunanlaudat, vai miksi niitä sanotaan. Saa kukkaset paremmin esille.

    Nuo kovapuu lattiat ovat ihan must!

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Oi, upealta näyttää lattia ja korkeat listat. Korkeaan huoneeseen oikea valinta. Patterin suojilla saat kyllä hienostuneen ilmeen.

    Minäkin ihailen myös tuota rönsyliljaa. Uskon senkin viihtyvän uudessa kodissaan.

    VastaaPoista
  8. Valkoöljytty tammimosaakki on kaunis. Himmeä sävy luo harmoniaa. Muutenkin uusi kotisi lumoaa. Olet varmasti onnellinen. Onnea toivotan jatkuvaa :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos teille kaikille kommenteista, mukava kun kävitte meillä.

    Iloista pikkujoulua teille.

    VastaaPoista
  10. Sulla on siellä uudessa kodissa tosi kaunis lattia ja muutenkin.
    Ihanat ikkunalaudat, leveät.
    Siinä onkin hyvä paikka rönsyliljalle.

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis tuo lattia jalkalistoineen. Varmasti viihdytte uudessa kodissanne.
    RÖnsylilja on sitkeää tyyppiä, toipuu varmasti.
    Onnellista oloa!

    VastaaPoista