tiistai 29. marraskuuta 2011

Edistyy kohti valmista

Jokaisen ikkunan päällä on sähkökattorasiat, niihin on helppo ripustaa joulutähdet. Niinpä kaiken keskellä aloitin tähtien ripustamisen. Ensimmäinen tähti on nyt keittiön ikkunassa ja lisää on tulossa. Makuuhuoneen molempiin ikkunoihin tulee tähdet sekä työ-vierashuoneen ikkunaan. Ostin valkoiset starlightz the original-tähdet. Hommaa riitti, kun piti johdottaa Ohlsonilta ostettujen osien kera kattorasioihin sopiviksi.
 Olohuoneeseen on ripustettu  tauluryhmä. Vieressä levittää puutähti (jota ei näy) varjoja seinälle. Valaistus on vielä puutteellinen, joten kuvat ovat aika laaduttomia. Huomenna tulee sähkömies ja saadaan kattoon valaisimet.
Kirjahylly on täytetty melkein valmiiksi. Tilasin lisää hyllyjä, ne saapuvat kai tällä viikolla. 
Järjesteleminen jatkuu.
Tänä iltana öljytään eteisen lattia, viimeiset hionnat on tehty. Ensimmäinen adventtikynttilä on sytytetty. Taustalla näkyy valoisaa eteistä, siellä ovat syttyneet jo kattovalot. Ovilistat ja jalkalistat asennetaan öljyämisen jälkeen.
Huomenna tulee taas putkimies sekä sähkömies, ylihuomenna saadaan saarekkeen taso takaisin ja liesi voidaan asentaa. Mukava aloittaa kotikokkaus, Kotona-blogissa on ollut jonkun aikaa hiljaista, mutta pian tahti muuttuu.  Hitaasti mutta varmasti mennään kohti valmista.

10 kommenttia:

  1. Edistykselliseltä näyttää. Ihanan siisti mutta runsas kirjahylly! :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa hyvältä nuo pistorasiat ikkunan päällä:) Ja muutenkin näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Kyllä näyttää mukavalta!
    Miten olette viihtyneet uudella paikkakunnalla?

    VastaaPoista
  4. Hiljaa hyvää tulee, tavataan sanoa. Kauniita asetelmia ja valoa saat varmaan riittävästi kunhan sähkömies ehtii hoitaa hommansa.

    VastaaPoista
  5. Valoista ja ilmavaa. Paljon onnea uuteen kotiinne!

    VastaaPoista
  6. Nyt elämme adventin aikaa. Kotinne rakentuu kohti onnen huokaisua: valmista on, kaunista, avaraa, kodikasta. Hyvän mielen juhlaa!

    VastaaPoista
  7. Näyttää upealta! Tyylikkäältä, viihtyisältä ja kodikkaalta, tosi onnistunut siis.

    VastaaPoista
  8. Jenni,
    Kiitos. Kirjahylly on vielä hieman kesken (ei näy kuvassa)

    Yaelian,
    Minäkin olin hyvilläni pistorasioista, on niin helppo ripustaa.

    Viivi,
    Olemme viihtyneet tosi hyvin. Tuttuja on tavattu sattumalta lähes joka päivä.

    Unelma,
    Kiitos.

    annekatariina,
    Sähkömies on käynyt ja nyt on valoa riittämiin.

    kaanon,
    Kiitoksia.

    Lastu,
    Nyt on valoa, tänään saatiin kaikki valopisteet käyttöön.
    Nautin tästä valosta.

    Rita,
    Kiitos, tämä avaruus on aika huikaisevaa.

    VastaaPoista
  9. Tämä adventti on teille uuden alun aikaa. Ihana, että sait jo joulunkin aluilleen :)

    VastaaPoista