keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Syksyn viemää ja tuomaa

Nyt on niin, että vaahterassa ovat enää syksyn viimeiset keltaiset lehdet. Muut ovat jo leijailleet maahan kahisevaksi  lehtimatoksi. Aamulla leikkasin punahatut roskiin. Kädet palelivat kuin talvipakkasilla. Vielä on aikaa istuttaa sipulikukkia. Punahatut ponkaisevat vasta alkukesällä kasvuvauhtiin, joten niiden juurille sopii sipulikukkia. Saavat varret lakastua punahattujen alla piilossa sitten aikanaan. 
Vaahteroiden kirkas keltainen väri on kuin Kärcherin höyrypesurin. Nyt se on ostettu ja kokeilin ensimmäiseksi kylpyhuoneessa.  Saumojen jynssääminen oli aika hidasta puuhaa, mutta puhdasta tuli. Työasentoni oli ilmeisesti vähän väärä, selkä kipeytyi. Jatkan kuitenkin edelleen keittiössä. Ihana saada uuni puhtaaksi höyryn avulla ilman kemikaaleja sekä liesitaso, teräspinnat ja välitilan lasi. En ole varma pesenkö ikkunat, säät ratkaisevat. Mutta terassin lattian saan puhtaaksi saumoineen ennen talven tuloa.
Jokin aika sitten istutin ensimmäiset syysistutukset terassille. Calluna-kanervat kestävät talven yli paremmin kuin ericat. Kukkahallissa oli mukavasti istutettu yhteen valkoista ja pinkkiä callunaa samaan ruukkuun, joten päädyin nyt näihin. Ahdoin kumpaankin ruukkuun kaksi rehevää kanervaa. Isoon saviruukkuun sopi neljä pientä tuijaa. Ja pelargoniat kukkivat vielä, joten istutukset jatkuvat.    
Syysasterit ovat kestäneet maljakossa kauan. Viikonlopuksi poimin pihapenkistä vielä viimeiset kimput.

11 kommenttia:

  1. Kauniit nuo lehdet,nehän ovat kuin taideteoksia.
    Ja onnittelut uuden Kärcherin johdosta...

    VastaaPoista
  2. isopeikko,
    Totta, metsässä tapahtuu niin paljon

    Yaelian,
    Kiitoksia, katsotaan kiiltävätkö meillä kaakelit, peilit ja lasit puhtauttaan joka päivä Kärcherin ansiosta

    VastaaPoista
  3. Hienot lehdet ja ihanissa syksyisissä väreissä♥.Minä otin kukat jo pois aikoja sitten,paitsi noi monivuotiset jää tietysti maahan,enskesänä taas sitten on meitä sulostuttamassa komeilla kukkasilla♥
    Mukavaa Torstai päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kyllä vaan syksyn väriloisto on niin kaunista että!

    VastaaPoista
  5. Tämä on sitä kesän viimeistelyä.

    VastaaPoista
  6. Tansku,
    Minä etenen vain aika hitaasti, mutta jossain vaiheessa pitää olla jo valmista.

    Hannele,
    Vaahterat ovat syksyisin kauniita.

    Susku,
    Eikö vain.

    Zilga,
    Viimeisiä muistoja kesästä.

    VastaaPoista
  7. Viimeisiä lehtiä viedään täälläkin.
    Ihmeen sitkeästi ne ovatkin kestäneet.
    Niinkuin asterisikin.

    Tuo ilman kemikaaleja kuulostaa hyvältä.
    Täytyykin tutustua laitteeseen.

    VastaaPoista
  8. Arleena on taas vauhdissa! Kaunis syksy alkaa hiipua vaihtuen hissuksiin talveksi.

    VastaaPoista
  9. Mk,
    Kylppärin pesin, uunin ja lieden pesin - tuli puhdasta. Tosin jouduin jynssäämään ei ollut ihan niin helposti puhdasta kuin kuvittelin.
    Tänään kokeilin sohviin ja kyllä nekin puhdistuivat.

    aimarii,
    Tänään oli aurinkoista ja puuhastelin ulkona. Johtuukohan tämä siitä, että tiedän kohta ollaan kaamoksessa. On otettava kaikki irti nyt ja sitten levätään

    VastaaPoista