keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Hetkiä lomalauantaina

Toisena lomapäivänä aamu alkoi aurinkoisena. Aamiaisen jälkeen lekottelin hetken auringossa, vain hetken ensimmäisenä päivänä. Nousimme paikallisbussiin, aikomus oli  tutustua Alcuidan vanhaan kaupunkiin. Kävi kuitenkin niin, että jäimme vahingossa bussista Port Alcuidassa. Luulin, että vanha kaupunki löytyy sataman kupeesta. Tutustuimme keskipäivän hetken tähän kaupunginosaan. Satamassa on veneitä erityisesti purjeveneitä. Täällä on myös enemmän kauppaliikkeitä. Tosin matkani ei ole ostosmatka. En poikennut yhteenkään liikkeeseen.  
 
 Istuskelimme satamapuiston katukahvilassa näkymiä ihastellen. Puisto oli kokonaan laatoitettu, istutukset ja palmut nousivat siististi laatoitusalustasta. Hyvin kaupunkimaista.  Vanhassa kaupungissa on huomenna markkinat, joten jätin sinne menon tältä päivältä   
Kohtasin kadulla myös ihailijan. Kiertelimme huolettomasti kaupungin ytimessä, kun kuulin takaani pum-pum-pum . Sitten kuului miehen ääni shhhh. Minua hymyilytti, enkä voinut olla katsomatta taakseni. Siinä hän seisoi, ihailijani kuusivuotias vaaleatukkainen tanskalainen pikkupoika ja isä vieressä.  Isä oli ollut pidättelijä pumpumeille. Arvasin, että ihailun kohteena olivat puseroni linnut. Iivana Helsinki-puserossani on kuvioituna erilaisia isoja lintuja. Ne olivat innoittaneet metsästysvietin pikkupojassa. Hymyilin pojalle eikä isäkään ollut pahemmin hämmentynyt. Mielelläni otan vastaan tällaista spontaania ihailua, vaikka se ei varsinaisesti minua koskenutkaan.
 Bouganvillea kukkii vielä hehkuvin värein, syksyn merkit ovat kuitenkin jo näkyvissä. Lomalla leppoisa kuljeskelu, kaupungin kaunis miljöö, katukahvilat ja ihmisten seuraaminen ovat loma-antia josta nautin.
 Takaisin lomakotiin tullessamme sää on pilvistynyt ja aallot keinuvat vähän korkeampina. Port Alcuida  kajastaa kauempana kuvassa. Meri on turkoosia.
 Kuvassa on nyt se pusero, joka innoitti ihailijaa. Pidän tästä puserosta todella paljon. Lomailuvaatteena mitä mainioin, löysä, hihat muhkeat käsivarsia peittävät. Mustien caprityyppisten (ei niin lyhyet kuin caprit ovat) housujen kanssa kesän lempiasuni. Talvellakin käytän farkkujen kanssa. Katsastan taas keväällä mitä uutta Iivanalta on  tulossa. Seuraavaksi vanha Alcuida ja markkinat mutta siitä ensi viikolla.

16 kommenttia:

  1. Teillä on siellä oikein leppoisaa olemista!
    Lämpöä varmaan riittää ja ihailijankin sait, tai puserosi, mikä onkin tosi kaunis ja mustien housujen kanssa sopiikin tosi hienosti.
    Kyllä siellä meren sivihreys on sitten kaunista ja ihanat aallot!

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidän kauniista matkakuvistasi ja kivasta puserostasi.

    VastaaPoista
  3. Bougainvillea on hiano, peikko on kerran haistanut sellaista.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia ja tutun näköistä kasvillisuutta;-)
    Puserosi on kiva,nauratti tuo pikkupojan sitä kohtaan osoittama ihailu;D

    VastaaPoista
  5. Mukavan kiireettömältä tuntuu elämä etelässä, ihanaa.

    VastaaPoista
  6. Pienet ihailijat ovat suloista antia päivään kuin päivään.

    Todella kaunis ja viihtyisän oloinen on puserosi. Varmasti hyvä kesävaate.

    VastaaPoista
  7. On siistiä ja sievää, taitavat kyllä turismin siellä.
    Todella kätevä joka paikan vaate tuo puserosi.. lapset on niin hauskasti spontaaneja.

    VastaaPoista
  8. Harakka,
    Leppoilua on. Oli kyllä sadettakin.

    Unelma,
    Kiitos. tämmöistä siellä, nyt vain kuvissa täällä.

    isopeikko,
    Mietin, että oliko se bougainwillean suomalainen nimi ihmeköynnös, en tarkistanut. Pitääpä katsoa.

    Yaelian,
    Sinulla onkin siellä tallaista joka päivä meillä vain viikon verran.
    Oli niin söötti se poika, ja kokemuksesta tiedän, että pumputtelu on kivaa tuossa iässä.

    SusuPetal,
    Se oli meillä ihan täyttä leppoilua kuten lomalla pitääkin. Eikä kuumassa jaksa paljon mitään.

    lepis,
    Tykkään tuosta Iivanan tyylistä, toivottavasti keväällä tulee taas jotain hauskaa.

    Sirokko,
    On paljon varmaan EU:n ja turismin myötä muuttunut tahti. Ei ollenkaan manjana meininkiä.
    Minä rakastan tuollaisia pikkupoikia, on niitä omasta takaakin.

    VastaaPoista
  9. Blogiystävän matkassa koen paljon. Näen kauneutta, saan kuulla hauskoja pum-pum-tarinoita.

    Paras matkavaate on sekä kaunis että huoleton. Istuu hyvin ja on ilo silmälle.

    Ajattelitko tarkoituksella olla menemättä kauppoihin ostoksille? Ehkä joskus on hyvä tehdä niin...

    VastaaPoista
  10. Lastu,
    En erikoisemmin rakasta kaupoissa kuljeskelua, eikä ole tarpeita minkään ostamiseen.
    Siinä vain syyt, miksi jätän kaupat väliin.
    Katselen mieluimmin elämää ja maisemia paikassa tai matkakohteessa, jonne ehkä en osu enää uudelleen.
    Enemmän saa kun katselee ympärilleen eikä hikoile tavaran keskellä.
    Jos jotain mieluisaa kohdalle osuu, ostan.

    Noista Iivana vaatteista pidän jostain syystä. Suomalaista kannatan.

    VastaaPoista
  11. Tosiaankin kiva pusero, mistä niitä muuten saa Hesasta?

    Voi, että odotan , että päästään pian reissuun....3.12. starttaa meidän matka...;=)

    VastaaPoista
  12. Tuija,
    Ivanan oma liike on Uudenmaankatu 15 Helsingissä. Turusta ostin Televisiosta (pieni liike).

    Kyllä syksyn tuiverruksesta on mukava päästä lämpimään.

    VastaaPoista
  13. Todella siistiltä näyttävä paikka! EU:n myötäkö tapahtui ilahduttavaa kehitystä ja siistiytymistä espanjalaisissa lomakohteissa?

    Iivana vaatemerkki? Alkoi kiinnostaa.

    VastaaPoista
  14. Rita,
    En tiedä on EU vaikuttanut, tuntuu vain tyyli muuttuneen entisestä manjana tyylistä. Maaseudullakin oli hyvinhoidetun näköistä.
    Katselin netistä Ivanan sinuja ja näytti monenlaista mukavaa tulevan kevääksi 2011.

    VastaaPoista
  15. Ihmeköynnös on tosiaan huikean heleä. Matkoilla usein seisahdumme niiden alle kuvaamaan pirpanaa.
    Upeat maisemat lomakohteessasi!
    Ivana Suhonen on tainnut tehdä nimeä jo Amerikkaa myöten.

    VastaaPoista
  16. Kutuharju,
    Tosiaan ihmeköynnöshän se on suomeksi.
    Ivana on menestynyt maailmalla jo ihan hyvin.

    VastaaPoista