tiistai 26. lokakuuta 2010

Alcudiassa pari viikkoa sitten

Lomaviikon sunnuntaiaamupäivänä kävelimme bussipysäkille. Sataa tihuutti, mutta oli sopivan lämmintä ja sateenvarjo mukana. Muutaman kilometrin verran köröttelimme vanhaan Alcudiaan markkinoille. Mistähän se johtuu, että markkinat matkalaisia kiinnostavat. Ehkä sieltä löytyy ripaus perinteistä maalaistunnelmaa.
Alcudia on vanha muurien ympäröimä kaupunki. Sen rakentaminen alkoi jo 1300-luvulla. Kaupunkia ympäröi 1500-luvun alussa rakennettu muuri, joka on edelleen hienossa kunnossa. Aikoinaan muurin tarkoitus oli suojata kaupunkilaisia sotien tuhoilta. Siinä se on onnistunut hyvin. Vanhat rakennukset ovat säilyneet kunnossa yli 500 vuotta. Edelleenkin niissä asutaan. Kun kuljin kapeita kivikatuja, kuulin kodeista puhelimen pirinää, television ääniä ja asukkaiden keskusteluja. Katutasossa on pikku liikkeitä, kaikki tarvittava on lähellä autoja ei tarvita leivän ostamiseen. Asukkaiden pikkupuutarhat ovat levittäytyneet katukivetyksille. Markkinapäivänä kujilla on tilaa, ihmiset ovat ahtautuneet markkinakojujen ääreen.
Kun portti on jäänyt auki, kurkistin sisäpihalle. Siellä rehottaa pikkupuutarha. Tähän aikaan osa on jo kukkinut, mutta vihreä rehevyys näyttää kalkkikivitalojen katveessa kauniilta.
Kujaa alas kohti muureja. Sähkö- ja puhelinjohdot risteilevät ilmateitse ja kuljettavat tätä nykyaikaa asukkaille. Onneksi ovat ilmassa, kaapelien kaivaminen katujen alle tuhoaisi kaupunkia korvaamattomalla tavalla.
Historiallinen muuri on vaikuttava näky. Vanha kaupunki jää muurin sisäpuolelle ja uusi rakentaminen on levinnyt nauhana meren rannalle.  Muureilta aukeaa näkymä vehreän laakson oliivipuulehtoihin.
Muurin päälle johtaa useita portaita, kaiteet suojaavat muurilla kulkevia. Kurkistelin muurin ampuma-aukoista lähitienoon maisemia. En ollut tarpeeksi rohkea kiipeämään muureille.
Kujan päässä näkyy Alcudian kaupungintalo kellotorneineen komeasti liput salossa. Kello näyttää oikeaa aikaa. Komea ja arvokas talo, jossa on kaksi siipeä, pienen kaupungin hallinnon hoitamiseen niistä löytyy sopivasti tilaa.
Ydinkeskustan puisto, taaempana plataanipuiden katveessa on suojaisa alue katukahviloille. Markkinat levittäytyivät heti sisääntuloporttien edessä olevalle aukiolle. Siellä myytiin vaatteita, kenkiä, laukkuja, nahkatuotteita, sitä samaa jota näkee jokaisella markkinapaikalla Välimeren maissa. Ei mikään kuvaamisen kohde tällä kertaa. Pysähdyin oliivipuusta tehtyjen tuotteiden kojulle. Tuliaisiksi oliivipuuhelmet (itselleni) ja puumunia muille.
Teimme kirkkomatkan erikseen torstaina komeasti taxilla. Goottilaistyylinen vanha katerdaali sijaitsee kaupungin lounaislaidassa sisääntuloportin vieressä. Kirkko on museoitu. Tutustuimme  kirkkoon ympäristöineen . Kaiken hälinän keskellä hiljentyminen kirkossa oli juhlavaa.
Ehkä ensi viikolla Valldemosa ja Soller, jossa meitä kohtasi mukava yllätys.

17 kommenttia:

  1. Kiva kiertomatka keskellä lokakuista talvipäivää. Vanha pikkukaupunki näytti niin idylliseltä ja ihmisenkokoiselta.

    VastaaPoista
  2. Tuollaiset lomakohteet ovat loistavia joista löytyy historiaa ja biitsejä. Kävin kuukkeloimassa ;)

    VastaaPoista
  3. Upean näköine kohde, ihanat nuo kadut ja pienet sisäpihat. Hienoa, että on säilynyt, kyllä ennen rakennettiin ihmistä varten.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on kaunista ja romanttista. Mietin usein, että mitä jos asuisi tuollaisissa maisemissa. Näkisikö sen kauneuden joka hetki..

    VastaaPoista
  5. Kiehtovaa historian havinaa.

    Minua jäivät nuo ostamasi oliivipuuhelmet kiinnostamaan. Kuvaisitko ne joskus tänne meidän iloksemme?

    VastaaPoista
  6. Näyttääpä siistiltä ja idylliseltä paikalta. Ja tuo kurkkaus tuonne kotipuutarhaan on ihastuttava. Pyöreäkylkiset isot ruukut ovat aina niin näyttäviä.
    Tuollaisessa ympäristössä tuntee olevansa kuin hienossa elokuvassa. Tekee itsekin mieli pukeutua johonkin oikein klassiseen ja tyylikkääseen.

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia ja kauniin näköistä;pidän tuollaisista pikkukujista.
    Ensimmäinen Espanjan-reissuni,8-vuotiaana,oli juuri Mallorcalla,ja siitä alkoi Espanja-rakkauteni. Olinkohan minäkin silloin tuolla kävelemässä ,en muista....

    VastaaPoista
  8. Voi että olis kiva lähtee noihin maisemiin vaikka siellä sateleekin syksyn tullen. Maiseman vaihdos tekee aina hyvää. Ihania kuvia kiitos, suuri kaipuu matkalle nosti vaan ikävästi päätään.

    VastaaPoista
  9. Näyttää hianolta. Levolliselta.

    VastaaPoista
  10. Jotenkin silmäni luki aina vaan 'Andalucia' vaikka sen mielessä jo monesti korjasin.
    Hieno paikka ja jotain tuttua spanskihenkeä tässä on, joskin paljon huolitellumpaa kuin ne polut keskimäärin joita olemme tallanneet,
    Mallorcassa on käyty, mutta ei tuossa paikassa, joten kiitos uudesta elämyksestä!

    VastaaPoista
  11. Viehättävä matkakohde.
    Sait sen kuvillasi tuntumaan vielä erikoisen kiehtovalta.

    VastaaPoista
  12. Katriina,
    Siellä oli mukava tunnelma eikä haitannut vaikka päivä oli hieman pilvinen.

    lepis,
    Haluan aina jonkin verran tutustua paikkaan, jossa aikaa vietän. Rannalla en saa aikaani kulumaan millään.

    Pehmyt piirto,
    Pidin kohteesta, sopivan pieni ja tunnelmallinen.

    Sooloilija,
    Samaa minäkin ajattelin, kun kuljin tuolla kaduilla. Viihtyisin kyllä, mutta piipahtaisin välillä isomassa paikassa.

    SusuPetal,
    Helmiin ihastuin heti. Yksinkertaiset, mutta kauniisti "hiotut". Esittelen ne jossain vaiheessa. Harmitti etten ostanut oliivipuutuotteita enemmän, salaatinottimet olisin voinut ostaa ja puukulhon.

    Rita,
    Idyllinen ja historiallinen kaupunki, tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt tosiaankin johonkin elokuvaan.

    Yaelian,
    Ennen tehtiin matkoja Palmaan, Alcudia on noin 50 km Palmasta saaren pohjoisreunalle. Minä olen kaksi kertaa käynyt Palmassa, mutta täällä ensimmäistä kertaa.

    Henrietta,
    On aina mukava lähteä matkalle ja niin ihana palata taas kotiin. Jo nyt mietin mihin keväällä lähdemme.
    Kiitos, että tulit käymään.

    isopeikko,
    Rauhallista ja leppoisaa oli.

    Kutuharju,
    Minä taas sanoin ja ehkä kirjoitinkin monesti Alcuida.
    Mallorca oli kaiken kaikkiaan siisti saari. Pellot ja oliivilehdot huolellisesti hoidettuja. Oli muuttunut niin edukseen, että tuntui olevan jo Suomea edellä. Siellä osattiin pitää matkailijoista hyvää huolta.
    Muistui mieleen bussikuski paluumatkalla.
    Hän pysäytti ilman kehoitusta just oikealle pysäkille ja nousi penkiltään tarkistamaan jäädänkö varmasti juuri tässä pois. Suloinen tapaus, olin maksaessani sanonut hänelle hotellimme nimen.

    VastaaPoista
  13. Kaunista ja niin todella kiehtovaa kauneutta!

    VastaaPoista
  14. Kiitos 'vademecumista' (kulje kanssani)! Rauhallinen kävelyretki muurien katveessa, sisäpihojen vehreyteen kurkistaessa, luo levollisuutta. Tämänkaltainen matkailu todella avartaa ja luo seesteistä iloa. Historia kulkee mukana.

    Muureihin en väsy koskaan. Niissä on jotain mikä kiehtoo. Suoja, turva, raja? Sen kylkeen solahdan.

    VastaaPoista
  15. Harakka,
    Kiitos kommentista.

    Lastu,
    Tämä pieni ja ikivanha historiallinen kaupunki oli tentouttava ja kaunis. Pala taaksepäin, oli mukava kuvitella asumista historiallisessa miljöössä.
    Kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista
  16. Matkakertomustasi on ilo lukea. Osaat valita kuvauskohteet. :)

    VastaaPoista