Piispanlinna ja sen puisto

Kuresaaren Linnanpuiston puusto on vanhaa ja komeaa katseltavaa. Puistoa reunustavat Piispanlinnan vallihaudat. 

 Piispanlinnan vanhin osa on rakennettu 1200-luvun loppupuolella. Linnan varsin seikkaperäinen historia on luettavissa Saaremaa-sivulta. Linnan entisöinti ja kunnostaminen on aloitettu 1968 ja uudemman osion entisöinti 1985. Tälläkin hetkellä oli meneillään erillään olevan pyöreän tornin kunnostus.

Linnavalleja vastapäätä on kaunis rakennusryhmä, josta on pidetty hyvää huolta. Julkisivut ja katot ovat erinomaisessa kunnossa.  Tyyliltään nämä ovat vanhaa baltialaista rakennustyyliä ruutuikkunoineen ja kattomuotoineen.

 Tässä näkyy vallihauta ja yksi sen ylittävä silta, joka yhdistää puiston linna-alueeseen.

Puiston reunassa kaunis, valkoinen talo on nykyään ravintolakäytössä.

 

 Vastapäätä puistoa alkaa omakotialue, jota rajaavat vanhat korkeat puut ja piha-aidat.

Komeaa puistobulevardia  pitkin saavutaan suoraan puistoon.

Saarenmaalla

Muhun saarelta matkasimme Saarenmaalle autolla, saarten väliin on rakennettu tieyhteys. Kuvasta näkyy, että kaapelit on vedetty ilmateitse.  Saaremaa on Viron suurin saari, asukkaita noin 40000, joista reilu 15200 saaren pääkaupungissa Kuresaaressa. Tällä kertaa tutustuimme vain Kuresaareen. Ehkä seuraavalla kerralla kierrämme saarta enemmän.

 

 

 

Virossa arvostetaan vanhaa rakennuskantaa. Suurin osa omakotitaloista on kunnostettu vanhoja perinteitä kunnioittaen. Osa odottaa vielä korjaamista. Luulen, että aiheetta ei hajoteta vanhoja rakennuksia maan tasalle, vaan pyrkimyksenä on kunnostaa talot yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Ihastelin kauniita puutarhoja ja runsaita kukkaistutuksia, omena- ja marjapensaita oli lähes jokaisen talon puutarhassa. Kasvimaatkin rehottivat hyvin monen talon pihapiirissä.

 

 Upeita isoja pitsihuvilatyyliä edustavia rakennuksia oli entisöity hyvään kuntoon. Niistä voi aistia Viron entisaikojen vaurauden ennen itsenäisyyden menettämistä. Nyt näkee taas itsenäisen ja menestyvän Viron  etenevän kohisten. Näyttää siltä, että Virossa ollaan kiritty Suomen rinnalle, jollain alueella jo ohi.

Löysin yhden uuden ja modernin talon, jonka katto oli peitetty kivikkokasvimatolla.

Jatkoin matkaan Piispanlinnan puistoon komeaa puiden reunustamaa kujaa pitkin. Puistosta kirjoitan seuraavalla kerralla.

Muhun saarella

Porukkamme lomamatka alkoi sunnuntaina. Viiletimme autolla Viialaan, jossa yövyimme. Aamulla oli aikainen lähtö kohti Helsinkiä ja Ekerön  laivaa, joka vei meidät Tallinnaan. Laivakyydin jälkeen alkoi automatka kohti Muhun saarta. Autolautalta ihastelin sekä merta että tuulivoimaloita, joita oli kymmeniä saaren rannalla. Kunpa Suomessakin ymmärettäisiin hyödyntää enemmän tuulesta saatavaa saastuttamatonta energiaa. Lokit ja muut linnut lentelivät voimaloiden ympärillä kuin kotonaan. Eivät näyttäneet linnut pelkäävän pyöriviä siipiä. Meillähän vihreät perustavat hyvin pitkälle tuulivoimakielteisyytensä lintujen elinpiirin särkymisellä.

Keltaiset rypsipellot ja tulentuneet viljapellot  vilistivät auton ikkunasta. Isot karjalaumat laidunsivat niityillä. Oli selvästi nähtävillä, että Virossa tuotetaan viljaa ja maitotuotteita. Maatilat näyttivät elinvoimaisen vaurailta.
Virolainen voi on alkuperäisen aitoa ja herkullista, se valmistetaan pastoroimattoman maidon kermasta. Luulin ensin, että se on itsetehtyä, ei kuitenkaan, se kirnutaan koneellisesti meijereissä. 
Tienviereltä ikuistin isot sinikukkaiset kellokukkapensaikot. Huomasin myös, että tässä maassa säilytetään ansiokkaasti vanhoja rakennuksia korjaamalla ne kuntoon vanhojen perinteiden mukaisesti.  Täällä ei tunneta periaatetta vanhan korjaaminen ei kannata.  Tässäkin asiassa voisimme ottaa oppia naapuristamme.

 Saavuimme hiukan myöhässä majapaikkaamme, Sikke Sumarin kauniiseen maalaiskartanoon. Lounas odotti meitä ensimmäisenä.  Nautimme sen päärakennuksen terassilla. Ihastelimme kaunista pihapiiriä ja nautimme lintujen laulusta ja auringosta sekä maukkaasta ruoasta. Pihan omenapuissa kypsyivät parhaillaan omenat. Punaiset viinimarjat olivat jo kypsiä ja niitä nautimme tervetuliaismaljassa.

 Yrtit, kukat, salaatit  ja juurekset viljeltiin luomukasvimaassa kukkapellon laidalla. Taustalla näkyy vierasmaja ja toinen alimassa kuvassa heinikon keskellä.

Me yövyimme presidenttisviitissä, jonne kuljettiin kuvassa näkyviä rappuja ison vierastalon yläkertaan. Nimensä tämä neljän hengen huoneisto on saanut Viron presidentin vierailusta ja yöpymisestä juuri tässä huoneistossa. Suihkutilat olivat  alakerran ison oleskeluhuoneen yhteydessä. Ullakkohuoneen tunnelmassa uni maistui hyvin.

Sauna lämmitettiin puilla ja ihana saunan tuoksu levisi yli pihapiirin.  Tynnyriamme omenapuiden alla odotti kylpijöitä. Tämä oli oikeaa elämysmatkailua, kiireetöntä ja nautittavaa.  Hiljaisuus ja lintujen liverrys ympäröi
meidät ja nautimme tästä levollisuudesta.

 Luonnon muovaama kukkapelto.

Lomamatkalle

 

Kaupunkimme puutarhaosasto hoitaa puistot ja puistojen sekä kadunvarsien istutukset todella hyvin.
Tämän postauksen välityksellä esitän suuret kiitokset kaikille puutarhatyöntekijoille ja puutarhureille sinne kaupungin puutarhaan.  Kättenne jälkiä on ilo katsella.
Lähden hetken kuluttua kolmen päivän lomamatkalle Viroon - Muhun-saarelle Sumarille  ja Kuresaareen.
Tapaamme torstaina matkakertomuksen kera.  Mukavaa viikkoa teille kaikille, jotka blogikodissani käytte.

Kansanmusiikkifestivaaleilla

Kaustisen kansanmusiikkifestivaalit päättyvät huomenna. Kävin juhlilla eilen avecina. Juhla-areenalla käväistiin ja kierreltiin katselemassa ohjelma-antia. Nähtiin kaksi entistä pääministeriä, Esko Aho ja Matti Vanhanen. Tuttuja ja sukulaisia ei nähty juhlakansan paljoudessa.  

 

Juhlavälki oli levittäytynyt Pelimannitalon pihamaalle. Itse talo on iso ja  komea, perinteinen pohjalistalo.

Pelimanneista kertova valokuvanäyttely oli asetettu sekä talon ulkoseinille että sisälle.

 

Kävimme Kaustisen Hääkuoron 50-v juhlakonsertissa Kansantaiteenkeskuksessa. Tallari-yhtye säesti konsertin loppupuolen esitykset.

Esiintymislavan taustalla oli vaikuttava valoteos, harmaaseen kiviseinään oli heijastettu teos valoilla, värinä punainen.

Kuvassa Pelimannitalon kaksi pohjalaisen perinteen mukaisesti maalattua ovea. Kuvat ovat huonot, mutta niistä saa käsityksen siitä taidosta ja kauneudesta, jota ennen käytettiin talonpoikaistyylisten talojen sisustamisessa.

Keräilijä ja materialisti

Kesällä keräilen kukkia luonnosta, marjoja ja sieniä metsästä. Kerään myös satunnaisesti kotiini kirpputoreilta 1960-luvun lasitavaraa ja muuta pientavaraa, jotka tuovat mieleeni muistoja lapsuudestani. Olen kai nostalginen keräilijä.
Kotiini tekemäni hankinnat ovat perusteltuja ja tarpeellisia.  Esimerkiksi tänään tilasin verhoilijalta nojatuolin verhoilun, koska entinen on jo kulunut ja kissan rääpimä. Ruokapöydän tuolihuput ovat lukuisissa pesuissa kuluneet ja patinoituneet. Tosin niitä käytän vastaisuudessakin arkisin. Tilasin uudet ja ehommat, koska haluan juhliin ja vierailujen ajaksi siistin ilmeen ruokailutilaan.
Sohvien kohdalla on aivan sama juttu. Jo yli kymmenen vuotta palvelleet päälliset on pesty useita kertoja ja ne nuhraantuvat vuosi vuodelta entistä helpommin johtuen kangaspinntojen kulumisesta. Uusien vaihtoverhoilujen hankinta on siis perusteltu. Vanhat pidetään välillä vaihtareina, jotta uudet säilyvät pitkään hyvinä. Nämä hankintani eivät ole keräilyä, vaan perusteltuja hankintoja.
En ole tuhlari, joka ostaa halpaa höttöä. Höttö ei kestä kuluttamista, vaan rapistuu käyttökelvottamaksi,  esimerkiksi sohvien kohdalla muutamassa vuodessa. Hankintakerrat moninkertaistuvat, se on tuhlaamista, jossa tuhlataan sekä rahaa että saastutetaan ympäristöä. Tuhlaaminen kasvattaa materialistin.
Materialisti rakastaa tavaraa ja erityisesti sen ostamista. Halpa höttö ruokkii materialistia. Onhan uuden hankkiminen hauskaa ja  tuottaa mielihyvää.  Materialisti perustelee lukuisia hankintojaan hinnalla ja valitsee sen perusteella. Nyt se on mahdollista, koska monet vaate- ym kauppaketjut ovat opettaneet jo pari sukupolvea ostamaan halpaa, halpatuontimaissa valmistettua tavaraa, joiden kierto on usein vain neljännesvuosi. Myönnän, olen syyllistynyt halpatuontivaatteiden ostamiseen, mutta pidän niitä niiden kestoajan verran eli pitempään kuin kolme kuukautta.

Nämä pullot ovat kierrätettyjä eli ovat saaneet uuden käyttötarkoituksen. Keräilijänä olen ostanut nämä muiden hylkäämät mitättömällä summalla kirpputorilta. Osa on omia öljy- tai etikkapulloja. Arvottomina näillä on nyt sisustuksellinen arvo kodissani.
Kerronpa vielä tositarinan materialistista. Hänen pihansa näyttää sisääntulopuolelta hoidetulta ja siistiltäkin. Kun kierrettään talon takapuolelle tontin metsäreunaan, aukenee aivan toinen todellisuus. Vanha mökki oli jäänyt uuden tieltä tarpeettomaksi, mutta sitä ei raskittu luovuttaa pois. Se siirrettiin tänne vakituisen kodin pihapiiriin ja vuosien saatossa mökin sisälle oli kerätty kaikenlaista tavaraa. Nyt mökki on hajotettu ja osa sen sisällöstä lojuu metsän reunassa taivasalla. Tontilla on toki lato tavaran säilyttämiseen, mutta se on jo täynnä tavaraa. Sinne ei voinut ahtaa enää lisää. Tavaraa taivasalla ja lato täynnä - onkohan kaikki tarpeellista.
Ladon vieressä kököttää pitkälle ruostunut auto ehkä 1960-luvulta ja pieni loppuunkulutettu kuorma-auto jostain 1970-luvulta. Autot ovat liian rakkaita hävitettäväksi.
Kolmas auto on aikoinaan, vuosikymmeniä sitten, haudattu maahan tonttimullan alle. Sillä oli varmasti tunnearvoa eikä siitä voinut luopua, joten hautajaiset peittivät tämän vainajan pois näköpiiristä vaan ei muistoista.
Kun talo aikoinaan myydään, on varsin noloa, jos uusi omistaja kolauttaa kuokkansa autoruumiiseen. Niinpä
kekseliäs materialisti ajatteli voivansa jo luopua tästä autosta ja kaivatutti auton esille. Tontilla sitä etsittiin jonkin aikaa ja ihmeteltiin, oliko auto ylösnoussut haudastaan. Kunnes kolahti. Ensin nousi rungon palanen, oven pelti, rataskehikko ja takaluukunkappale. Materialistin auto oli elänyt ja kuollut, maatunut kuin elävä olento lähes olemattomaksi. Löydetyt auton ruumiinkappaleet on toivottavasti viety metallinkeräykseen.
Tai ne lojuvat metsänreunan pusikossa.
Toivotaan, että emme rakastuisi koskaan tavaraan.

Tänään kukat ilahduttavat

Maitohorsmat eivät kestä maljakossa pitkään. Nämä kestivät maanantaista tähän päivään. Riutuneenakin
horsmien voimakas väri hehkuu kauniina. Ulkona riittää horsmia kuihtuneiden tilalle. Tai sitten muita kukkia.

Orkideat taas ovat viihtyneet ja kukkineet jo yli kolme kuukautta. Loppua ei näy vielä. Kaikkiaan niitä oli viisi. Kaksi on lopettanut kukintansa ja odottavat nyt nurkassa sijoituspaikkaa, joka lienee biojäteastia. En ole koskaan saanut orkideaa uudelleen kukkimaan, enkä usko, että saan nytkään.
Kun näiden orkideojen aika on ohi, tilalle tulevat joko orkideat tai jotain muuta, riippuu sesongin tarjonnasta.