tiistai 30. joulukuuta 2014

Maisemakatsaus 2014

 Kiertelyni alkaa tammikuulla. Pysyvää lunta ei ole vielä saatu.
Kävelin kuvaamassa Hollihaan puistossa.
 Helmikuussa on jo maa valkoisena.
 Maaliskuulla näyttää olevan reippaasti pälviä lumessa. Lunta oli vähän koko talvena.
Kuvassa liukastelevat linnut Suntin jäällä.
 Huhtikuulla alkoivat koivut jo kukkia ja vihertää.
 Kuvasin toukokuulla Torikadun sillalta Suntin keväisessä kuosissa.
 Kesäkuussaa, juhannuksena, kiertelin kotikylääni. 
Kuvasin kauniin vanhan pihapiirin ja säilyneen pohjalaistalon.
 Heinäkuussa olin taas kotikylässäni ja otin sillalta kuvan
jokimaisemasta kohti vanhaa lapsuuden kotipaikkaani.
 Elokuussa Isokatu oli kävelykatuna.
Kaupunkinäkymä on kotoisan kaunis.
 Syyskuussa ajelimme Vetelin Tunkkarin Taidekartanoon.
Pysähdyin Tunkkarin sillalle. Kuvassa näkyy Perhonjoenuomaa.
 Lokakuulla olivat näkyvissä syksyn merkit. Pikkuomenat ovat jo kypsyneet punaisiksi
Marraskuussa satoi jo lunta. Se suli kuitenkin pois.
Odottelimme jouluksi lunta ja sitä saatiin vähän ennen joulua.

29 kommenttia:

  1. Koko vuosi plakkarissa tärkeine luonnon tunnusmerkkeineen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että näin saa hyvän läpileikkauksen kuluneesta vuodesta.

      Poista
  2. Silmä lepää kuvissasi - kiitos tästä vuodesta <3
    Rentoa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos sinulle. Tavataan taas täällä ja siellä instassa

      Poista
  3. Ihania kuvia! Yhdessä lehdessä taitaa tulla lisää sinun sisustustasi...
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niin on tulossa, en ole nähnyt lehteä vielä.
      Hyvää Uutta Vuotta.

      Poista
  4. Vuosi käsiteltynä maisemakuvien kautta on kiva idea.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuvakertomus! Oikein hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  6. Hieno idea näyttää maisemakuvia vuoden ajalta. Toivotan oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa sinne Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi.

      Poista
  7. Viime talvi oli makuuni, vähäluminen ja lauha. Samoin kesä, sitten juhannuksen jälkeen, osoittatui aivan ihanaksi. Yllättäen sitä muistaa kaikenlaista, kun katsoo vuosikuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi oli aika leuto ja vähäluminen, tammikuulla ei lunta edes ollut alkukuusta.

      Poista
  8. Kaunis kooste. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  9. Tekee niin hyvää nähdä kuvissasi, mikä meitä keväällä odottaa. Kevätihmisenä mielikuvissani jo leudot tuulet puhaltaa.
    Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja läheisillesi.

      Poista
  10. Minuakin lämmitti kevään ja kesän kuvat. Syksyinen marjakuva on myös kaunis!

    VastaaPoista
  11. Ihana kooste vuoden aikojen kuvista.
    Oikein hyvää tätä alkanutta vuotta 2015 sinulle Arleena !

    VastaaPoista
  12. Vuoden kierto upeana kuvakoosteena. Aurinkoisia kuvia

    VastaaPoista
  13. Ihana kuvien kavalkadi vuoden ajalta. Olet taitava kuvaaja, jokainen kuva kuin taideteos.

    VastaaPoista