Pajunkissoja etsimässä

 Köröttelin maantietä pitkin, tien molemmin puolin oli pajupensaikkoa. Pulleat valkoiset kissat odottivat  poimijaa. En pysähdy vielä, taloja on liian lähellä. Ohi kiitävistä autoista kurkitaan kuitenkin, onko jokin hätä. Eihän kukaan kyki pusikossa keskellä kiitävää liikennettä.
Kiitävästä autosta näppäilin kuvia, minulla oli autonkuljettaja mukana. Tosin hän lähti hyvin vastentahtoisesti. Perustelin maantieajoa auton akun latautumisella. Pienellä kaupunkiajolla akku
tyhjenee eikä auto käynnisty, niinhän meille on käynyt.
Nyt on autotkin rakennettu niin, että niillä pitää ajaa tarpeeksi pitkiä matkoja maanteillä. Ne eivät tykkää pyöriä vain kahta kadun väliä. Mykistyvät siitä lopulta ja siinäpä sitten ihmetellään puolin ja toisin.
Heti käännytään pikkutielle, kun se oikea tienhaara löytyy. Se löytyi lopulta ja löytyi myös pulleita pajunkissoja.

Tässä poimin pajunkissat. Tietenkään minulla ei ollut mukana saksia, vesuria, puukkoa eikä muuta sopivaa työvälinettä. Oli vain pihdit ja niillä ei pajunoksa katkennut.. Kun tarpeeksi olin yrittänyt taittaa oksia, huomasin, että oksissa on eroja. Pystyt ja tanakat katkeavat aika helposti. Sain kimpun
kasattua.  Matka kotiin alkoi.

Ihailin tätä karun kaunista ja niukan laakeaa maisemaa. Kaikki on kotoista ja tuttua. Jonakin päivänä  teen latojen kuvausretken. Olen löytänyt muutaman luhistumispisteessä olevan ladon ja monta kaunista harmaahirsistä. Ne haluan ikuistaa.
Pajunkissakuvat ilmestyvät jossain vaiheessa tänne. Nyt ne eivät mahdu ja toinen maljakko on vielä
kesken.