perjantai 5. elokuuta 2011

Pimeinä iltoina voi haaveilla

Katselin Sköna Hemin sivuilla kauniita keittiöitä. Eihän sitä voi tietää vaikka jo muutaman viikon kuluttua keittiön suunnittelu olisi ajankohtaista. On hyvä varautua, haaveilu ei maksa mitään. Tässä keittiössä pidän erityisesti tiililaatoista. Talo, jossa on tuollaiset ikkunat, olisi minulle aivan passeli. Kodikas tunnelma. 
 Klassikkotuolit sopivat hyvin tasaamaan keittiön tunnelmaa sopivasti moderniin suuntaan.
 Tässä keittiössä tai ruokailuhuoneessa ihastuttavat viherkasvit. Ne tuovat kotoisen tunnelman. Vastapainona ovat modernit esineet ja taulut, jotka on kauniisti nostettu esille työpöytätasolle.
 Ruokailutilan seinällä on taitavasti sommiteltu tauluryhmä.  Valkoinen astiakaapisto on kiinnitetty seinään. Ratkaisu on ilmava ja kaapisto jää onnistuneesti taustaksi antaen tilaa tauluille. Valaisinkaan ei läpinäkyvänä peitä taustaseinää.
Tässä kuvassa on se pöytä, joka on juuri nyt mielessäni, jos ja kun jotain muutosta tapahtuu. Osuvasti pöytä on Muuton Keep. Sen ovat suunnitelleet Petter Thörne ja Anders Johnsson. Jalat ovat kierrätyspuuta, useaa eri puulajia, kansi laminaattia. Kun näin pöydän livenä, ihastuin siihen heti.  

4 kommenttia:

  1. Ihania keittiöitä.Tuollainen ikkunatila keittiössä olisi kyllä ihanaa..

    VastaaPoista
  2. Svenssonit osaa tuon huolettoman rentouden ja hienosäädön sisustuksessa. Pidin varsinkin valaisimista, ensimmäisestä eniten.

    VastaaPoista
  3. Aina on ihana haaveilla, unelmoida uudistuksista, uusista jutuista..
    katselen aina sisustuslehtiä ja melkeinpä selailujen jälkeen on taas kiva palata omaansa..

    VastaaPoista
  4. Yaelian,
    Sisustuksien ihailu on rentouttavaa. Ja aina saa mukavia vinkkejä.

    Katriina,
    Olen monasti miettinyt, miksi meillä on sisustus jotenkin kömpelömpää ja taitamatontakin. Olemmeko vain liian vaatimattomia ja makumme slaavilaisempi. Luultavasti emme vain piittää sisustamisesta.

    hanne,
    Unelmointi kuuluu elämään. Aina jää jotain kotiinvbiemisiksi, on mukava huomata, että voi saada uutta ilmettä omaan kotiin pieninkin keinoin.
    Minä iloitsen usein pitkään vähäisestä uudistuksestakin.

    VastaaPoista