Voiko sinisempää ja kauniimpaa maata olla kuin meidän oma maamme, Suomi. Kun katselen rantakalliolta merta, sen saaria ja taivaalla purjehtivia poutapilviä, mielen valtaa rauha, kiitollisuus ja kiintymys.
Olemme kuitenkin narisijakansaa. Mikään ei ole hyvin, mikään ei riitä, aina joku saa enemmän ansaitsemattomasti. Juuri minua on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, olen jäänyt paitsi siitä mikä minulle kuuluisi. Se minulle kuuluva on tultava ilman omaa panostusta kuin Manulle illallinen.
Hesarin Kuukausiliitteessä on artikkeli Kohtalokas marjamatka. Pääaiheena jutussa on metsään kuolleen thaimaalaisen marjanpoimijan kohtalo. Mieleeni porautuivat seuraavat lauseet:
Thaipoimijoita alkoi ilmestyä Suomeen kuusi vuotta sitten. Tällä haavaa heitä tulee joka kesä noin 2500 henkeä. Myös muista maista, kuten Ukrainasta, Venäjältä, Virosta jopa Mongoliasta heitä tulee. Marjateollisuus ei muuten saisi marjojaan. Nykysuomalaisilta ne jäisivät metsään, sillä marjanpoiminta on niitä töitä, jotka jäävät nykysuomalaisilta tekemättä. Samaan listaan alkavat kuulua jo lehtienjako, bussinkuljetus, siivous, rakennustyöt. Lista pitenee koko ajan.
Meillä on työstä syrjäytyneitä ja työttömiä. On vaikea ymmärtää, miksi töitä on vaikea saada. Olemme olleet sisukas ja työtä pelkäämätön kansa. Puhunko jo menneessä aikamuodossa. Toivottavasti en.
Työn arvostus on kärsinyt inflaation. Puhutaan jo työvoimapulasta, mutta sitä ennen olisi saatava työ, kaikenlainen työ, nostettua niin arvokkaaksi, että työn tekeminen koetaan tärkeäksi ja oleelliseksi osaksi onnellista ja täysipainoista elämää.
Hyvin kirjoitettu postaus Arleena.Huomasin tuon kuukausiliitteen otsikon,joka on kiinnostava.Sen voi sitten varmaan joskus myöhemmin lukea netissä.
VastaaPoistaKuva on kuin taulu!
Totta turiset - luin myös otsikon Hesarista - hyvä, että kirjoitit asiasta, luen jutun vähän tarkemmin. Itse olen siivousalalla ja näen asiaa sieltä näkökulmasta - kyllä se ihan totta on, että oma alani on tosiaan niitä, joihin on vaikea saada hyviä työntekijöitä... ja kun saadaan, niin usein ovat sitten alunperin jostain muualta tänne Suomeen tulleet. Onneksi meiltä löytyy myös nuoria aikuisia ihmisiä, jotka ajattelevat jo jonkin verran itsenäisestikkin ja uskaltavat olla eri mieltä esim. ammatinvalinta-asioissa yms.
VastaaPoistaYaelian,
VastaaPoistaMetsään kuolleen thai-miehen tarina oli koskettava, toimittaja vieraili myös miehen perheen luona Thai-maassa.
Suomalaiset tai lähinnä Sasllan seudulta olevat keräsivät miehen perheelle 6000 euroa, joka on thaimaalaisen noin neljän vuoden palkka.
marke,
Olen usein miettinyt kuinka huonosti meillä nykyään arvostetaan juuri noita luettelemiani ammattialoja. Ja kuinka tärkeitä esimerkiksi puhtaanapito- ja siihen liittyvät alueet ovat.
Asennemuutoksia tarvittaisiin.
Osuit aika arkaan paikkaan kollektiivista tajuntaamme. Asenteet periytyvät, ikävä kyllä. Miksi nuorista niin suuri prosentti ajelehtii vailla tavoitteita tai näköaloja. Mukavuusaluetta ei haluta ylittää. Niin se vain on.
VastaaPoistaMinulla tuli tänään mieleen kiitollisuus asioista, joita olen ihan viime aikoina saanut. Samaan aikaan sukulaiseni on erittäin vaikeasti sairas. Jostakin pitäisi löytää eden pieni palanen toivoa.
Kuva on todella kaunis. Paljon on juttua nyt marjanpoimijoista, tuota kyseistä en ole lukenut. Täällä meilläpäin jotkut thaimaalaiset marjanpoimijat tulevat liian lähelle asutusta poimimaan ja siten aiheuttavat pahaa verta muille.
VastaaPoistaIlona H,
VastaaPoistaMukavuusaluetta ei haluta ylittää. Osuva perustelu.
Elämän perusasioiden arvojärjestys on keikahtanut päälaelleen. Työtä ei arvosteta, vaan kaikkea muuta mitä rahalla voi ostaa.
Hyvinvointiyhteiskuntamme huolehtii myös niistä(kuten kuuluukin),jotka ovat työtä vailla. Mennäänkö ojasta allikkoon, työtä ei enää arvosteta onnelliseen elämään kuuluvana.
Sairauden edessä tuntee voimattomuutta, toivoa saattaa löytyä pienistäkin asioista. Usein pelkkä ystävän läsnäolo riittää.
Elisa,
Tuo artikkeli sivusi myös paikkakuntalaisten tuntoja vierasmaalaisia marjanpoimijoita kohtaan.