perjantai 12. elokuuta 2011

Lempijuttuja

Toukokuun lopulla kukkivat omenapuut. 
 Ja syreenipensaat vain hetki omenapuiden jälkeen.
 Pionit eivät kukkineet pihalla, vaan kukkamaljakossa kukkakaupasta ostettuna.
Samoin ruusut.
Tämä nostalginen kukkaloisto putkahti esiin kuva-arkistostani.
Julkaisen muutamia otoksia tähän postaukseeni.
Olkoon tämä johdanto tunnustukseen, jonka Leena Lumi lähetti blogiini. Kiitos tunnustuksesta, jonka kolmeen haasteeseen on helppo vastata.

1. Lempiväri
Lempivärini pukeutumisessa ovat aika värittömiä. Pukeudun mustaan, harmaan eri sävyihin ja ripauksena on mukana myös valkoista.  On ollut aikoja, jolloin käytin muitakin värejä. Nyt ovat värit vähentyneet jostain syystä. Huomasin Marimekolla syysuutuuksissa leveää harmaa/mustaraitaa. Hypistelin niitä ja ajattelin, että juuri minulle sopivia. Tätä harmaa/mustaraitaa on jo kaapissa, mutta lisää taitaa tulla tänä syksynä.
Sisustuksessa käytän tehosteväreinä oranssia, munakoisoa, turkoosia ja vihreän eri sävyjä.

2. Lempiruoka
Salaatit ja juuri nyt tänään illallisena jokirapusalaatti oli niin hyvää, että pääsi ykköseksi. Sen syrjäyttää taas joku toinen salaatti, joka maistuu hivenen paremmalta. Salaatit jäävät aina suosikeikseni.
Keitot, niiden kohdalla sama juttu. Le Cordon Bleun valkosipulikeitto nousi nyt kielen päälle. Sitä en ole keittänyt pitkään aikaan, joten sen aika on ensi viikolla. Siihen tulee perunaa mukaan, voi se on hyvää.
Entrecoteepihvit, rautu ja silakka ovat myös pysyviä suosikkeja.

3. Lempimatka
Juuri nyt matkustaisin mielelläni Ranskan Rhonen-laakson pikkukyliin ja kaupunkeihin keskelle viinitarhoja. Kerran olen siellä kierrellyt ja mieluusti menisin uudelleen. 
Toiselle sijalle pääsevät Pohjois-Italian idylliset pikkukaupungit Garda-järven ympäristössä.

Hyvät lukijani, jos et ole vielä saanut tätä ihanaa kuppikakkutunnustusta, nappaa se tästä. Lukisin mielelläni   vastauksesi näihin kolmeen kysymykseen. Linkitä blogiini niin tiedän tulla lukemaan.
Mukavaa viikonloppua kaikille.

12 kommenttia:

  1. Mukavan raikkaan kesäisiä kuvia

    Lempiväriä ei erityisesti ole

    Vaihtelee, nyt maistuu riisi ja kana. Perunamuussi ja jauhelíhakastike kestosuosikkina

    Norjan vuonot ovat jääneet mieleen

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Vastasit niin hyvin näihin kysymyksiin! Ja sama lempiruoka on meillä;salaatit ovat herkullisia!

    VastaaPoista
  3. Ari,
    Riisi ja kana on oikea klassikko ja aina maistuvan hyvää.
    Samoin jauhelihakastike joko pastalla tai perunalla.
    Norjassa en ole käynyt, olisi kai ollut aiheellista. On jylhät maisemat.

    Yaelian,
    Salaatit ovat vain hyviä, kasviksissa on se jokin, pettämätön maku.

    VastaaPoista
  4. Suloista kukkaloistoa!
    Tähän aikaan vuodesta ei oikeastaan muuta ruokaa kaipaa, salaatit maistuvat herkullisilta!

    VastaaPoista
  5. Ihania kukkakuvia.

    Salaatit ovat minullekin mieluisia, kulkevat aina ruokalistalla mukana, lisukkeena varsinkin.

    Minulla täällä jo alkaakin kohta matkakuume kohota.

    VastaaPoista
  6. Lepis,
    Salaatti on hyvää kesäruokaa ja vieläpä helpooa ja nopeaa.

    Unelma,
    Teillä on nautittu matkustamisesta. Se on antoisaa ja avartavaa. Meilläkin jotain matkasuunnitelmaa ollaan miettimässä, saa nähdä kuinka kauas tai sitten hyvinki lähelle.

    VastaaPoista
  7. Niiiiiiin kauniita kukkia ja kuvia♥

    VastaaPoista
  8. Ai niin ja nappasin kuppikakun mukaani:D Samalla meinasin koko etusivusi ottaa - onneksi huomasin, että bloggauksessani on jotain muutakin kuin omat juttuni=))))

    VastaaPoista
  9. Hehkeitä kukkia, kerrassaan ihania:)

    Kovin musta-harmaavoittoinen on vaatekaappi talvisaikaan täälläkin. Tumma harmaa etenkin on hieno väri, ja hyvä tausta muulle.
    -Näin tänään kaupassa vastaremontoidun vessan, jossa oli grafiitinharmaat mattalaatat, jotka oli saumattu samalla värillä. Tunnelma oli suorastaan lämmin.

    VastaaPoista
  10. Marke,
    Kiva kun otit kuppikakun mukaasi. Eikä haittaa vaikka joku kuvakin olisi samalla siirtynyt.

    Katriina,
    Harmaan sektorissa löytyy lämpimän harmaan sävyjä, joita on tosiaan aikamoinen liuta. Minustakin harmaa on kiitollinen sävy, sitä on helppo piristää koruilla ja asusteilla.
    Lattialaatoitus kuulosti kauniilta.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihania kukkakuvia!
    Jostain syystä minunkin kaapissani on paljon mustaa ja harmaata ja harmaamustaraitaakin löytyy,vaikka väreistä tykkäänkin..

    VastaaPoista
  12. Sirokko,
    Ne ovat värejä, joissa ei voi epäonnistua eli sopivat aina.

    VastaaPoista