Uuno ja Lempi muuttivat eläkepäiviä viettämään pikkukaupungin keskustan tuntumaan, pienkerrostalon ylimpään kolmanteen kerrokseen. Omakotitalo oli myyty ja kaksio ostettu, vielä jäi rahaakin sievoinen summa pankkitilille.
Uuno oli äärettömän tarkka ja visu mies. Lempi intoutui joskus Uunon silmän välttäessä tuhlaamaan. Kertoi vasta pitkän ajan kuluttua ostoksistaan. Silloin niistä ei syntynyt enää niin paljon sanomista. Aika tavallaan mitätöi tuhlaukset. Yhteiselo oli rauhallisen sopuisaa. Kauppareissuilla syntyi tosin kinaa, kun Uuno ei aina hyväksynyt Lempin ostosvalintoja. Milloin Lempi oli lapannut ostoskärryihin tarpeetonta, liian paljon tai liian kallista tavaraa.
Tarkkana miehenä Uuno valittiin taloyhtiön hallitukseen ja sen puheenjohtajaksi. Uuno oli mielissään valinnasta. Kun on sijoitettu rahaa yhtiön osakkeisiin, on itsestään selvää että hän tulee valvomaan mihin niitä rahoja käytetään. Tuhlaaminen loppuu nyt, Uuno puhkui.
Ensi töikseen Uuno kävi läpi yhtiön siivous- ja huoltosopimukset. Kello kädessä hän valvoi, että siivooja käytti sopimuksen ajan siivoamiseen. Jokaisen käynnin jälkeen Uuno tarkisti työn tuloksen. Hän kulki valkoinen serlapala kädessään ja pyyhki jalkalistoja, ikkunapenkkejä ja nurkkia. Jos serlasta löytyi pölyä, pirahti isännöitsijän puhelin ja valitus siivousfirmaan oli lähetettävä heti.
Kiinteistöhuoltosopimukseen rajattiin tarkasti ne työt joista maksetaan. Uunolla oli aikaa seurata, että nurmikot leikataan oikeaan pituuteensa, reunarajaukset ovat viivasuorat ja istutusten alustoilla ei kasva heinää. Keväällä oli odotettava kesäkukkien alennusmyyntiä ennen kuin yhtiöön hankittiin kukat.
Talvella pihakäytävien lumet oli aseteltava tasaisiksi lumipenkoiksi. Hiekoitushiekkaa ei saanut tuhlata, sitä piti ripottaa kulkuväylille kuin sokeria.
Uuno hoiti mielellään yhtiön pikkuhankinnat. Hän kiersi kauppoja ja löysi aina kaupungin edullisimmat. Yhteissaunan löylykauhaa ja -vesiastiaa hän etsi pitkään, kunnes löysi edullisen jäännöserän. Uuno muisti mainita talon asukkaille, kuinka hän kuluttaa omaa aikaansa vain säästääkseen taloyhtiön varoja.
Taloyhtiön paikoitusaluetta reunusti koivurivistö. Se oli kasvanut jo liian sankaksi ja yksi puista varjosti ikävästi parvekkeita. Uuno kävi rakennusvalvonnassa kysymässä lupaa yhden koivun kaatamiseen. Vielä koivu ei ollut kovin suuri ja sen kaataminen olisi helppoa. Kaatolupa tuli, mutta samalla Uunolle tuli uusi pulma. Kaataminen maksaa ja tietenkin liikaa. Uuno ehdotti hallitukselle, että hän kaataa koivun ilmaiseksi. Tähän suostuttiin.
Eräänä loppukevään päivänä Uuno ja hallituksen jäsen Martta aloittivat koivun kaatamisen. Martan rooli oli huolehtia, että Uuno ei lipsu puusta alas. Uunolla oli tarkka suunnitelma kuinka kaataminen tapahtuu. Hän kiipesi puun ylimpään isoon oksanhaaraan. Kiinnitti runkoon köyden ja heitti Martalle köydenpään. Martalla oli aloitushetkessä tärkeä rooli. Uuno sahasi ja Martta veti. Stop, nyt pois alta, kuului huuto ja latva putosi maahan. Köyttä ei enää tarvittu. Sahaaminen jatkui oksa oksalta ja lopulta koivu lepäsi paloina maassa.
Puunkaatoseremonia herätti hienoista hilpeyttä kadunvarren katsojissa ja ihmeteltiin sitä ikkunaverhojen takaa lähialueen taloistakin. Puunkaataja oli tyytyväinen ja taloyhtiön väki huojentunut, kun kaataja selvisi tapaturmitta. Rahaa ei muistanut kukaan vain Uuno laski paljonko taas säästyi. Maksullisia härrävärkkejä ei puun kaatamiseen tarvittu.
*****