torstai 9. kesäkuuta 2016

Työhuoneessa

Pitkästä aikaa palaan tähän blogiini omana postauksena. 
Haastepostauksia olen julkaissut viikottain.
Ajattelin aloittaa taas uudelleen, edelleen postaan myös instaani.
Liikun samoissa aiheissa. Kodin, luonnon, taiteen yms alueilla.

Istun työpöytäni ääressä tätä postausta kirjotellen.
Katselen ikkunasta ulos. Huomaan jo sateen ja myrskyn loppuneen.  
Kuvanottohetkellä vielä satoi, ikkunassa on sadepisaroita.

Ikkunalaudalla rehottavat vanhat orkideat. 
Ensimmäinen orkidea on aloittanut kukkimisen. Toivon, että muutkin 
innostuvat. Tähän mennessä ne ovat kukkineet joka vuosi.
Enkelinsiipi on leikattu ja hävitetty. Otin pistokkaat ja nyt ne aloittavat kasvua
saviruukussa. Hieman ovat kärsineet auringosta ja kuivuudesta.

Ikean tummanharmaalle sohvalle valitsin runsaasta sohvatyynyvarastostani
tummaa ja vaaleaa turkoosia. Tyynyt olen itse kirjonnut, kuten ehkä muistatte.
Pari vuotta sitten olin innostunut kirjonnasta. Vieläkin on se viimeinen  tyyny kesken.

Mukavaa iltaa teille kaikille lukijaystävilleni. Tervetuloa uudet lukijat mukaan.
Tästä tämä blogi tointuu taas blogivirtaan mukaan.

Kurkatkaa Kotona-blogiini. Sieltä löytyy ruokaohjeita,
kun ette keksi mitä tänään syötäisiin.


8 kommenttia:

  1. Kaunis & rauhallinen kuva. Turkoosi raikastaa harmaan. Mukavaa iltaa arleena!

    VastaaPoista
  2. Hauskaa nähdä enkelinsiipi ja otos sohvatyynyvarastoistasi :)
    Hienot orkideat. Minullakin on nyt yksi pieni jonka sain oppilaalta lahjaksi.
    Enkelinsiipeä joutuu kastelemaan ahkerasti, orkideoja ei käsittääkseni paljonkaan.

    VastaaPoista
  3. Arleena. Sinulle on palkintopokaali ja vastaamishaaste blogissani
    jos satut innostumaan ja ehtimään.

    http://ritamentor.blogspot.fi/2016/06/palkintopokaali-blogille.html

    VastaaPoista
  4. Un blog con vistas mmaravillosas donde el amor por la Naturaleza está en cada una de ellas
    Gracias por compartir
    Abrazos desde España Victoria

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuva,tyynysi ovat tosi kauniit:)

    VastaaPoista
  6. Kiva että näytät taas kaunista kotiasikin.

    VastaaPoista
  7. Hienolta näyttää!
    Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Kiva jos jaksat taas välillä perusblogatakin. Mietin mistä kaikesta sinut näiltä vuosilta erityisesti muistan: - erilaiset astiasi, -kollaasisi, -ikkunalautasi, -tyynysi, -vanhat talot, -Aurajoen penkit, -ja tietty yhteinen Marraskuun Selätys!! Muistelen, että sinulla oli myös joskus kuva Helsingistä Vaakunasta Rautatientorillekin. Sitä joskus muistelin, kun niissä huoneissa yövyin.

    VastaaPoista