tiistai 23. kesäkuuta 2015

Tuoksuja, tuoksuja...

Nyt on tuoksujen aika. Kukkivia ruusuja ei voi ohittaa.
Niiden kauneus ja ihana tuoksu pysäyttää hetkeksi. 
Kermanvalkoinen juhannusruusu kukkii ja tuoksuu  
vuodesta toiseen ja aina juhannuksen tienoilla.  


 Puna- ja valkoapilan tuoksun tuntee jo kaukaa.
Mehiläiset, ampiaiset ja kimalaiset rakastavat niiden mettä.
Aurinkoisina päivinä pörinä onkin melkoinen apilapellossa. 

 Neristanissa tuoksuvat juuri nyt syreenit. 
Pihapiirien syreenit ryöppyävät pia-aitojen yli ja tuoksu on yhtä huumaava kuin kukatkin.

 Vanha perenna illakko ei ole kadottanut tuoksuaan.
Me nimitimme sitä lapsena ylioppilaaksi. Kukkien tuoksu on makeahko.

Tämä kuva on otettu kolme vuotta sitten.
Tulipalon jäljiltä kalliolla törröttävät puoliksi palaneet rakennusten rauniot.
Kumpi lienee oikeampi termi tuoksu vai haju. 
Sanoisin, että tuoksu. Tulenliekki  on jättänyt hirsiin palontuoksun.

27 kommenttia:

  1. Mielestäni juhannusruusua ei voita mikään ruusuista tuoksullaankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Se ruusu on kaunis ja tuoksu sopivan vieno.

      Poista
  2. Kukkien tuoksu on kesässä niin ihana asia!

    VastaaPoista
  3. Kesä on tuoksuja tulvillaan, ne kun saisikin purkitettua mutta onneksi on kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Kuvia ihaillessa tulevat tuoksutkin mieleen.

      Poista
  4. Huumaavat tuoksut. Ihanat ruusukuvat.

    VastaaPoista
  5. Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  6. Kyllä tuoksuvat kasvit kuuluvatkin ehdottomasti jokaiseen puutarhaan:) täällä vielä odotellaa ruusuja...

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos. Kesällä löytyy tuoksuja. Mietin, että mikä tuoksuu talvella, ehkä nuoskalumi ja ja pakkasen pauke.

      Poista
  8. Ihania kesäisiä tuoksuja. Myös savu tuoksuu, vaikka palaneeseen rakennukseen liittyy aina se ikävämpi puoli.

    VastaaPoista
  9. Kesän tuoksuja parhaimmillaan.
    Savu tuoksuu hyvälle... varsinkin pihasaunan:)

    VastaaPoista
  10. Kauniit kuvat - apilan tuoksu on näistä suosikkini!

    VastaaPoista
  11. Apilan tuoksu - niin makea ja raikas! Ja savun haju on hieno - vaikkakin joskus siihen liittyy ikävä tapahtuma...

    VastaaPoista
  12. Kaunista tuoksuvaa. Juhannusruusun tuoksu on niin ihana. Täällä vielä odotellaan juhannusruusun kukkimista. On vasta nupulla.

    VastaaPoista
  13. Ihastuttavia tuoksukuvia, täällä tuoksuvat syreenit mutta samoin kuin Aimarii täälläkään juhannusruusu ei vielä ole auennut.

    VastaaPoista
  14. Niin ihania tuoksuja ovatkin kesän tuoksut, niistä nyt nautitaankin!
    Niin kauniit kuvat tuoksuista!

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka ihania kuvia taas! Erityisesti tuo apilankukkakuva on aivan häkellyttävän hieno!

    VastaaPoista
  16. Upeita kukkakuvia! Viimeinen kuva taas herättää ajatuksia...Veikkaan, että tulipalon kokeneet sanoisivat sitä hajuksi.:)

    VastaaPoista
  17. Hei ! Ihania kuvia sinulla täällä :)

    VastaaPoista