maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kimpassa Kiasmassa

Kävin Helsingin reissulla Kiasmassa. Se oli pääkohteeni. Kierros alkoi Marimekon Kimpassa-näyttelystä, jossa teemana ja innoittajana on Marimekko. Näyttelyssä on maalauksia, veistoksia, keramiikkaa, tilateoksia, valokuvia.  Teoksien takana on taiteilijoita, valokuvaajia ja suunnittelijoita.

Otsikkokuvan iso verkkomaisen, Marimekon värjätyistä tekstiileistä leikatuista matonkuteista virkatun, teoksen on toteuttanut taiteilija Jenni Hiltunen
Valokuvatut kuvauslavastukset ovat toteuttaneet  Aino-Maija Metsola, Noora Niinikoski ja Sami Ruotsalainen. Valokuvaaja Kira Gluschkoff
 Tuula Pöyhönen on kutonut Marimekon jäännöstekstiileistä elämän symbolin - räsymaton.
Taiteilija Jenni Tuominen on  koonnut hauskan ja mielenkiintoisen porukan, esineet ovat keramiikkaa.



Taiteilija Anu Tuominen on kerännyt vihreää ja siitä ovat syntyneet mielenkiintoiset kollaasit.
Tämän teoksen nimi on Kasvihuone, kuten vihreästä voi päätellä.
Pyykkipoikaviivat on teoksen toinen osio (siitä ei ole kuvaa) ja yhdessä teokset muodostavat Pihan.
Anu Tuomisen kekseliäät ja inspiroivat teokset ovat aina yllättäviä ja hauskoja.

Katselin  myös Kiasma Hits-kokoelmat sekä Alfredo Jaarin vaikuttavan valokuvanäyttelyn. Niistä postaan myöhemmin.
Näyttelyt ovat avoinna 7.9.2014 saakka.

14 kommenttia:

  1. Kuvat on hyvää mainosta näyttelylle.
    Taisi olla todella mielenkiintoinen näyttely. Ei vaan tule itse mentyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista ja antoisaa. Näyttelyssä on hyvä käydä inspiroitumassa ja rentoutumassa.
      Näyttely myös pysäyttää ihmiskohtaloiden äärelle.

      Poista
  2. Hienoja töitä;tekstiilityöt ovat kyllä vaikuttavia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yllätyin positiivisesti, taiteilijoilla on todella upea ote

      Poista
  3. Täytyykin katsastaa tuo näyttely, vaikuttaa nspiroivalta. Viimeksi kävin Kiasmassa keväällä katsomassa Ars Fennicaa.

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuo näyttely olisi nähtävä - upeilta ja mielenkiintoisilta näyttävät kaikki kuvaamasi kohteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa on vielä reippaasti. Kiasma on siitä sopiva paikka, jos vaikka tulee Turusta junalla, on muutaman askeleen päässä.

      Poista
  5. Olipa suurenmoista päästä kanssasi Kiasmaan. ISO KIITOS :) Tuosta vihreästä teelmästä muistuu mieleen vaaleanpunainen installaatio Ateneumin ARS'ista. Se herätti aikanaan huomiota. Olisiko ollut 1994 tms? Niihin aikoihin ihastuin nykytaiteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu Tuomisella on näyttelyissään väriteemat, täällä Pietarsaaressa se oli oranssi.
      Mukava, että olet löytänyt nykytaiteen.

      Poista
  6. Makeita teoksia. Tuo näyttely pitäisi päästä näkemään livenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikan päällä se on nähtävä, vain osa teoksista pääsi kuviin.
      Minusta on mukava, että nykyään saa valokuvata museoissa tai ainakin nykytaiteen museoissa.
      Teoksia voi katsella vielä kotonakin..

      Poista