perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulu lähestyy kiireettömästi

 
 Tänään poukkoilin ruokakaupassa kiireettömästi.
Joulukiireet näkyivät muissa vaan ei minussa.
Olen mielessäni suunnitellut jo kaiken. Ruokatarjoilu on selvillä
samoin aaton ohjelma. Muutama lahja on vielä hankittava.
Kynttilöitä on ostettava ja joulukukat. Ostin tänään valkokukkaiset tulilatvat.
Voihan valkoinen olla tulta kukassa ?  
 
 Leikkelin vielä pari paperikuusta ison seuraksi.
Vähän lapsellisilta ne näyttävät, mutta persoonallisuus ennen kaikkea.
Kuten olette huomanneet, en ole mikään pikkunäpertäjä, vetelen suuria linjoja 
nopeasti ja impulsiivisesti. Käteni jäljet mä tunnen jo hyvin.
Meillä on pihalla ikioma joulutori. Sitä mainostetaan jo päivittäin telkkarissakin.
Ikkunasta olen ihaillut toritunnelmaa, kerran olen kierrellyt siellä.
Huomenna menen ostoksille. Joululaulut ovat kajahdelleet sisälle asti.
Tynnörin puolikkaassa palaa tuli, sen ympärille voi kokoontua  juttelemaan,
ja saa paistaa omia makkaroitaan.
Joulupukki ja joulumuori ovat joka päivä toritapahtumassa. 
Kuvien laatu on huono, koska on jo hämärää torin avauduttua klo 15.
Kelmeät katulamput vääristävät valotuksen.
Tunnelmallista viikonloppua.

20 kommenttia:

  1. Onpas kaunis ja tunnelmainen joulutori. Ja ihan omalla pihalla!??

    Paperikuusesi ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kuuntelin taas joululauluja, nyt oli vuorossa miessolisti.
      Laulu kajahti sopivasti olohuoneeseen.

      Poista
  2. Kaunis jouluinen tunnelma. Ja mukavaa, että joulutori sattuu ihan ikkunan alle. Torin viskettä on varmasti mukavaa seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilkaisen aina torille ja tänään kävin ostamassa sieltä luomuruisleivän, juureen leivottu.

      Poista
  3. Yhdyn edellisiin, tori omalla pihalla! Hienoa! =) Meillä tänäviikonloppuna joulumarkkinat, tosin sisätiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kiertänyt joulumarkkinoilla, kun lähellä on tuo tori. Himmelissä kävin, se on pop up myymälä, jossa on monenlaista käsintehtyä.

      Poista
  4. Ihana joulutori, kuin nukkekodin maailmasta. Aikamoinen onni katsella tuollaista näkymää omasta ikkunasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kojut ovat niin pieniä ja söpöjä, näyttävät tosiaan nukketaloilta.

      Poista
  5. Torilla oli ihana joulutunnelma, eilen kävin siellä ostoksilla ja fiilistelemässä.
    Et ihan saanut minua ikuistettua!
    Kivaa että Kokkolaankin on saatu tuollaisia joulukojuja, ei tarvi lähteä välttämättä Tallinnaan, Helsinkiin tai Tampereelle.
    Tunnelmaista viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on mukava kierrellä, vaikka saisi kojuja olla enemmänkin.
      Väkijoukosta on vaikea hämärässä bongata tuttuja, tosin en olisi sinua tuntenut.

      Poista
  6. Sinulla on ihana näköala,suoraan joulutorille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täällä ollaan joulun keskellä.

      Poista
  7. Hienot ja kauniit näkymät ikkunassasi molemmin puolin. Kiireetöntä joulua edelleenkin. Kiva joulutunnelma välittyi tästä mukavasti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on kaupungin sydämmessä tällä hetkellä ja sitä seuraa mielellään.

      Poista
  8. Sinulla on joulunvalmistelu hyvin ja järjestyksessä. Tykkään.
    Ja ei ihme, että on, kun asut joulun keskellä. Saat päivittäin seurata tuota joulumarkkinatouhua tarvitsematta sinne itse joka hetki mennä.

    Ainut joulunäkymä mitä itse näen, kun hieman viistoon katson ikkunasta, on eilen tullut joulukuusenmyyjä. Muuten pitää lähteä kauppaan tai markettiin (pois se minusta) tai Hesaan (vielä enempi pois se minusta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvissä ajoin olen ollut liikkeellä, ja joululahjoja en osta kovinkaan paljon lähinnä suvun pienimmille.
      Minulla on ollut myös joulumusiikki, torilta se kuuluu selvästi sisälle. Huippusolistit ovat laulaneet kauniita joululauluja.
      Ruokakaupassa minunkin pitää käydä, ne ovat hieman kauempana.

      Poista
  9. Kiireetön poukkoilu ruokakaupassa on ihanan ylellistä :)

    Kivaa tuollainen joulutoritapahtuma! Itse vain taisin olla viime sunnuntaina liian väsynyt ja aikaisin liikkeellä, kun en tunnelmaan päässyt. Kuvissasi näyttää tosi tunnelmalliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enää stressaa jouluostoksilla, vähitellen keräilen sitä mitä tarvitsen.
      Täytyy myöntää, että olen jalkautunut vain kahtena päivänä joulutorille. Hyvää luomuruisleipää ostin.

      Poista
  10. Mukavaa päästä kuvailemaan joulutorin kuhinaa omasta ikkunasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sellaista herkkua, että en olisi osanut uneksiakaan muutama vuosi sitten tällaisesta.

      Poista